Yhtymävaltuusto, kokous 16.12.2021

§ 56 Talousarvio 2022

KEUDno-2021-11831

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sanna Kaukua, talouspäällikkö, yhtymän johto, sanna.kaukua@keusote.fi

Perustelut

Vuoden 2022 talousarviovalmistelun tavoitteena on saada aikaan realistinen, mutta tavoitteellinen talousarvio. Paineita kustannustason kasvuun tulee vuosittain väestön ikärakenteen muutoksista ja yleisestä kustannustason noususta. Toisaalta kuntatalouden heikentynyt tilanne ja kuntien kantokyky eivät mahdollista sote-kustannusten merkittävää kasvamista. Lisäksi mahdollinen tuleva hyvinvointialueratkaisu edellyttää merkittävää sote-kustannusten hillitsemistä.

Kehyksen valmistelu aloitettiin keväällä ja kehystä on valmisteltu palvelualueiden muutostarpeita kartoittaen sekä jäsenkuntien virkamiesjohtoa kuullen.

Kehyksen pohjana on maaliskuun 2021 tilinpäätösennuste ilman vuodelle 2021 arvioituja koronakustannuksia. Maaliskuun tilinpäätösennusteessa oli omassa palvelutuotannossa ylitysuhkaa vuoden 2021 talousarvioon verrattuna n. 14,3 Me. Tilinpäätösennuste tarkentuu vuoden edetessä. Oman toiminnan ylitysuhkaa pyritään kuromaan umpeen uusilla tuottavuustoimenpiteillä, jotka ovat yhtymähallituksessa päätettävänä 22.6.2021. Erikoissairaanhoidon ennuste on vuoden 2021 talousarvion mukainen.

Keväällä 2020 hyväksytty tuottavuusohjelma ajoittuu vuosille 2020-2022. Tuottavuusohjelman kokonaisvaikutukset ovat n. 40 Me ja vuoden 2022 kehyksessä on huomioitu tuottavuusohjelman viimeiselle vuodelle kohdentuvat lisävaikutukset n. 20 Me.

Talousarvion taloudellisten tavoitteiden sitovuustaso yhtymävaltuustoon on oma palvelutuotanto ja erikoissairaanhoito.

 

Oma palvelutuotanto

Omassa palvelutuotannossa muutostekijöinä vuoteen 2021 verrattuna on huomioitu palkkojen sopimuskorotuksiin 1,5 %. Virka- ja työehtosopimukset päättyvät 28.2.2022 eikä tulevan kauden sopimuskorotuksista ole vielä tietoja. Palkkojen harmonisointia on toteutettu etupainotteisena henkilöstön saatavuuden varmistamiseksi yhtymähallituksen 29.10.2019 § 144 päättämän harmonisointikehyksen puitteissa. Tämä tarkoittaa, että hallituksen vuodelle 2022 päättämä summa on käytännössä lähes käytetty jo vuonna 2021. Henkilöstömäärä on kasvanut mm. Kiljavan liikkeenluovutuksen myötä sekä oman henkilökunnan palkkaamisella ostopalvelujen käytön sijaan, mikä osaltaan on vaikuttanut harmonisointimäärärahan etupainotteiseen käyttöön. Kehyksessä on huomioitu lisäyksenä hallituksen harmonisointipäätöksen mukainen vuoden 2022 osuus 1 Me.

Toimintaympäristön muutokset ja henkilöstön saatavuuden varmistaminen jatkossakin edellyttää harmonisointimäärärahan kasvattamista edelleen yhtymähallituksen syksyn 2019 päätöksestä ja kehyksessä tähän onkin varattu 1,5 Me vuodelle 2022.

Asiakaspalvelujen ostojen (ei sisällä erikoissairaanhoitoa) hinnanmuutoksiin on varauduttu 2 %:n kasvulla.

Palvelualueiden talousarviokeskusteluissa tulleita muutostekijöitä on huomioitu kehyksessä n. 3,7 Me (sisältäen edellä mainitun yhtymähallituksen harmonisointipäätöksen mukaisen 1 Me:n osuuden). Muutostekijät sisältävät henkilöstölisäyksiä asiakasohjaukseen, hoiva-avustajia ja sairaanhoitajia ikäihmisten palveluihin mitoitusvaateen muuttumisen vuoksi, fysioterapeutteja, toimintaterapeutteja, sairaanhoitajia avopalveluihin, hammashoitajia ja suuhygienistejä, sairaalapalvelujen lääkäreitä, lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä ja -ohjaajan, perhekeskuspalvelujen sosiaalityöntekijöitä sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen sairaanhoitajia. Henkilöstölisäysten vaikutus on vajaa 2,5 Me. Toisaalta kehyksessä on huomioitu myös tiedossa olevan luonnollisen poistuman (eläköitymiset, irtisanoutumiset, määräaikaisuuksien päättymiset) vaikutuksia n. 0,8 Me.

Asiakasmaksulakiin tulevat muutokset vaikuttavat toimintatuottoihin, kehyksessä muutosten vaikutuksia on huomioitu n. 0,8 Me.

Suun terveydenhuoltoon ja vastaanottopalveluihin on varattu n. 0,6 Me pandemian jättämän hoitovelan purkamiseen. Todellisen tarpeen arvioidaan olevan suurempi.

Apuvälinepalveluissa yhteistyö HUS apuvälineyksikön ja HUS apuvälinekeskuksen kanssa lisää kustannuksia ja tähän on varauduttu kehyksessä 0,5 Me:lla. Kustannuksia syntyy mm. apuvälineiden huoltovajeen purkamisesta.

Erikoissairaanhoidon tehtäviä siirtyy perusterveydenhuoltoon, mikä lisää kustannuksia n. 0,3 Me.

Lastensuojelun palveluissa valtion koulukotien muutos vaativaksi laitoshoidoksi lisää kustannuksia n. 0,5 Me.

Tietohallinnon kustannusten arvioidaan kasvavan mm. pakollisten järjestelmäpäivitysten vuoksi n. 0,6 Me. Leasingvuokrien kasvuun ja kalustohankintoihin on varauduttu n. 0,35 Me:lla. Lisäksi on huomioitu muita pienempiä muutostekijöitä, joiden yhteisvaikutus on n. 0,35 Me.

Kustannuksia alentavina muutostekijöinä on huomioitu akuuttiosastopaikkojen vähentäminen, mikä laskee kustannuksia n. 0,3 Me. Muutokset virka-ajan ulkopuolisessa läsnävastaanotossa säästää kustannuksia n. 0,5 Me. Kotihoidon palvelurakenteen keventämisen arvioidaan säästävän kustannuksia n. 1,3 Me. Tuetun asumisen lisääminen ja asumispalvelurakenteen keventäminen puolestaan laskee kustannuksia n. 0,2 Me. Vammaisten henkilökohtaisen avun kehittämisellä arvioidaan säästettävän n. 0,7 Me. Näiden muutostekijöiden yhteisvaikutus, n. 3 Me, on huomioitu kehyksessä kustannuksia alentavana.

Edellä esitettyjen muutostekijöiden lisäksi kehyksessä on huomioitu valtionavustushankkeiden muutos verrattuna vuoden 2021 talousarvioon (3,5 Me), työterveyshuollon laajentaminen sairaanhoitopalveluihin (0,25 Me) sekä uutena toimintana kehitysvammaisten iltapäivätoiminnan siirtyminen jäsenkunnilta kuntayhtymän hoidettavaksi (1,2 Me).

Oman palvelutuotannon toimintakate on -387,8 Me eli kasvua vuoden 2021 talousarvioon on n. 3,8 %.

 

Erikoissairaanhoito

HUS on ilmoittanut toukokuussa alustavana tietona, että erikoissairaanhoidon maksuosuudet kasvavat n. 3,9 % vuoden 2021 talousarviosta, mikä tarkoittaa n. 9,8 Me:n kasvua. Tuottavuusohjelmassa erikoissairaanhoitoon kohdentuvia toimenpiteitä vuodelle 2022 on n. 4,3 Me, joten kehyksessä erikoissairaanhoidon kasvu on lähes 5,5 Me eli 2,2 %. Erikoissairaanhoidon toimintakate on kehyksessä -255,8 Me.

Mikäli HUS:lta saadaan tarkennus vuoden 2022 maksuosuuksiin, muutokset huomioidaan talousarviovalmistelun edetessä.

 

Käyttötalous yhteensä

Oman palvelutuotannon ja erikoissairaanhoidon toimintakate on yhteensä n. -643,6 Me eli n. 19,6 Me vuoden 2021 talousarviota heikompi. Kasvua on 3,1 %.

Rahoitustuotot ja -kulut on pidetty vuoden 2021 talousarvion tasolla. Kehyksessä poistojen kasvuksi on arvioitu 1 Me.

Kuntien maksuosuudet on kehyksen mukaan 647,3 Me eli n. 20,6 Me ja 3,3 % vuoden 2021 talousarviota suuremmat.

 

Investoinnit

Investointien kokonaismääräksi vuonna 2022 on arvioitu n. 7 Me. Investoinnit ovat lähinnä tietohallinnon investointeja ja merkittävin on asiakas- ja potilastietojärjestelmäinvestointi n. 3,5 Me. Investointitaso tarkentuu talousarviovalmistelun edetessä.

 

Vuosien 2023-2024 taloudelliset tavoitteet täydentyvät talousarviovalmistelun edetessä syksyn aikana, kun valtakunnallisesta ratkaisusta on saatu enemmän tietoa.

Liitteenä oleva kehys ja talousarvion laadintaohjeet esitetään virkamiesvalmistelun pohjaksi. Kuntayhtymän johtaja jakaa oman palvelutuotannon kehyksen palvelualueille ja strateginen kehittäminen ja tukipalvelut -kokonaisuudelle.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2022 talousarvion kehyksen sekä laadintaohjeen virkamiesvalmistelun pohjaksi.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Sanna Kaukua, talouspäällikkö, yhtymän johto, sanna.kaukua@keusote.fi

Perustelut

Yhtymähallitus hyväksyi 22.6.2021 § 90 talousarviokehyksen ja laadintaohjeet vuodelle 2022, minkä perusteella palvelualueet laativat talousarvioesityksen.

Palvelualueiden talousarvioesitykset on valmistuneet ja niiden pohjalta on alettu laatia kuntayhtymän johtajan talousarvioesitystä. Tämän hetkisen valmistelutilanteen mukaisessa talousarvioesitysluonnoksessa oman palvelutuotanon maksuosuuksien kasvu vuoden 2021 talousarvioon verrattuna on n. 6,15 %. Talousarviossa on varauduttu 1,5 %:n palkkojen sopimuskorotuksiin, todelliset sopimuskorotukset selviävät vasta myöhemmin. Palkkojen harmonisointiin henkilöstön saatavuuden parantamiseksi on varattu n. 2,25 Me. Palkkaharmonisaatioon varattu määräraha on henkilöstöpalveluissa. Kun harmonisointipäätökset tehdään, määrärahat kohdennetaan palvelualueille päätöksen mukaisesti. Koska henkilöstöpalvelujen ja palvelutuotannon kustannukset jakautuvat kunnille eri perustein, on muutoksella vaikutusta maksuosuuskokonaisuuden jakautumiseen kuntien välillä. Muutoksen vaikutusta kunnittain on mahdotonta arvioida tässä vaiheessa.

Kehyksessä asiakaspalvelujen ostojen hinnankorotuksiin varauduttiin 2 %:n kasvulla. Joidenkin palvelujen hintojen korotukset ovat tätä suuremmat, mikä aiheuttaa riskin talousarviossa pysymiselle.

Erikoissairaanhoidon määräraha on budjetoitu HUS:lta keväällä saadun tiedon mukaisena (kasvu 3,9 %) kuitenkin siten, että tuottavuusohjelman erikoissairaanhoitoon kohdentuvat toimenpiteet on vähennetty määrärahasta. Erikoissairaanhoidon maksuosuudet ovat yhteensä n. 255,8 Me eli noin 2,2 % vuoden 2021 talousarvion erikoissairaanhoidon maksuosuuksia suuremmat.

Hallituksen kesäkuussa hyväksymässä kehyksessä jäsenkuntien maksuosuudet olivat n. 647,3 Me. Kuntayhtymän johtajan talousarvioesityksen mukaiset maksuosuudet ovat n. 655,3 Me eli kehys ylittyy n. 8 Me. Kehyksen ylittymistä selittävät varautuminen koronahoito- ja palveluvelan purkuun (n. 6 Me) esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalveluissa ja lastensuojelun palveluissa, Nurmijärven akuuttiosaston käyttöönotto remontin jälkeen aiheuttaa n. 0,5 Me:n kertaluonteiset kustannukset, lisäksi rintasyövän seulonnan sopimus laajenee.. Uutena toimintana kunnilta kuntayhtymälle siirtyy kehitysvammaisten lasten iltapäiväkerhotoiminta. Kehyksessä tämän toiminnan kustannuksiksi arviointiin 1,2 Me, mutta kustannus on tarkentunut 1,9 Me:on. Uusina velvoitteina kuntayhtymän kustannuksia lisää suolistosyövän seulonta (n. 0,5 Me) sekä hepatiittilääkitys (n. 0,2 Me).

Talousarvioesitykseen ei ole sisällytetty koronasta aiheutuvia välittömiä kustannuksia rokotuksiin, testaukseen ja jäljitykseen.

Kuntien maksuosuudet vuodelle 2022 ovat siis yhteensä n. 655,4 Me. Vuoden 2021 talousarviossa maksuosuudet ovat n. 626,6 Me ja tilinpäätösennusteen (8/2021) mukaiset maksuosuudet ovat n. 680,9 Me. Vuoden 2020 tilinpäätöksen mukaiset maksuosuudet olivat yhteensä n. 641,5 Me.

Talousarvioesitys on tiukka ja tavoitteellinen ja siinä pysyminen edellyttää tuottavuusohjelman 40 Me:n (vuosille 2020-2022) tavoitteen toteutumista. Talouarviossa on huomioitu palvelujen verkoston toteutuminen sityksen mukaisena (mm. akuuttivuodeosaston lakkauttaminen n. 2 Me, virka-ajan ulkopuolisen lääkäri-hoitaja-palvelun yhtenäinen toimintamalli n. 1 Me). Riskeinä tunnistetaan asiakasmäärien ja palvelutarpeen kasvu, henkilöstön vaihtuvuus ja heikko saatavuus, tilavuokramäärärahojen riittävyys, palvelujen ostojen arvioitua suuremmat hintojen muutokset.

Kuntakohtaiset maksuosuudet on esitetty liitteessä.

Yhtymähallitus käsittelee kuntayhtymän johtajan talousarvioesitystä kokouksessaan 9.11.2021 ja antaa tuolloin talousarvioesityksen valtuustolle. Valtuusto päättää vuoden 2022 talousarviosta kokouksessaan 18.11.2021 (varapäivä 16.12.2021).

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi vuoden 2022 talousarvion valmistelutilanteen ja ohjeistaa jatkovalmistelua.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Sanna Kaukua, talouspäällikkö, yhtymän johto, sanna.kaukua@keusote.fi

Perustelut

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän vuoden 2022 talousarvio sisältää käyttötalous-, tuloslaskelma-, investointi- ja rahoitusosan. Vuosi 2022 on kuntayhtymän viimeinen toimintavuosi, koska vuoden 2023 alusta lähtien sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät hyvinvointialueiden hoidettavaksi.

Talousarvion toimintatuottojen loppusumma on 709,6 Me ja toimintakulujen loppusumma valmistus omaan käyttöön huomioiden 707,9 Me. Rahoitustuottojen ja -kulujen sekä poistojen jälkeen talousarvio päätyy nollatulokseen. Talousarvio on hyvin tavoitteellinen ja talousarvion taloudellisten tavoitteiden toteutuminen edellyttää paitsi hallituksen hyväksymän tuottavuusohjelman toimenpiteiden toteutumista täysimääräisenä myös poliittisen järjestäjän toimenpiteitä.

Käyttötalousosassa on kaksi sitovuustasoa: erikoissairaanhoito ja kuntayhtymän oma toiminta. Kuntayhtymän oma toiminta sisältää Yhtymän johdon sekä Strateginen kehittäminen ja tukipalvelut -kokonaisuuden, Ikäihmisten ja vammaisten palvelualueen, Terveyspalvelut ja sairaanhoito -palvelualueen sekä Aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalvelut sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelut -palvelualueen.

Jäsenkuntien maksuosuudet ovat yhteensä 655,3 Me, josta oman toiminnan maksuosuudet ovat 399,5 Me ja erikoissairaanhoidon maksuosuudet 255,8 Me. 

Keskeisiä muutoksia ovat mm.

  • asiakasohjauksen vahvistaminen
  • työteveyshuollon palvelujen laajentaminen sairaanhoitopalveluihin
  • palkkojen harmonisointimäärärahan kasvattaminen henkilöstön saatavuuden parantamiseksi
  • ikäihmisten päivätoiminnan loppuminen nykymuodossa
  • omaishoidon tuen palvelujen kokonaisuuden kehittäminen
  • teknologiset ratkaisut ja etähoivan ensisijaisuus lähikäynteihin nähden
  • ikäihmisten pitkäaikaisen laitoshoidon lakkaaminen
  • kehitysvammaisten aamu- ja iltapäivätoiminnna siirtyminen jäsenkunnilta kuntayhtymälle
  • akuuttiosaston lakkauttaminen
  • virka-ajan ulkopuolisen lääkäri-hoitaja-vastaanottotoimintojen muutokset
  • suolistosyövän seulonta (uusi velvoite)
  • hepatiittilääkitys (uusi velvoite)
  • apuvälinepalvelujen muutokset
  • asiakasmaksulain muutokset
  • kasvanut palvelutarve lastensuojelussa, päihde- ja mielenterveyspalveluissa ja perhesosiaalityössä korona-ajan seurauksena sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon hoitovelan purkaminen

Investoinnit ovat yhteensä n. 6,9 Me. Investoinnit ovat pääasiassa tietohallinnon investointeja (6,8 Me), mutta lisäksi suun terveydenhuoltoon hankitaan n. 0,1 Me:n edestä irtaimistoa. Tietohallinnon investoinnit sisältävät mm. uuden asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttöönoton, ohjelmistorobotiikan kehittämisen, panostamisen tiedolla johtamiseen. Lisäksi tietoteknisin ratkaisun pyritään tehostamaan palveluja mm. panostamalla etäpalveluihin, lääkerobotiikkaan, toiminnan suunnitettelu- ja ohjausjärjestelmän laajennukseen ja potilasvirtojen hallintajärjestelmän kehityöstyöhön. Tietohallinnon investoinnein toteutetaan myös lakisääteiset sosiaalihuollon ja terveydenhuollon järjestelmämuutokset.

 

Taloussuunnitelmassa on tunnistettu mm. seuraavia riskejä:

  • ei määrärahavarausta välittömiin koronakustannuksiin (testaus, jäljitys, rokotus)
  • tuottavuusohjelman 40 Me:n (2020-2022) tavoitteen toteutuminen
  • palvelujen verkoston toteutuminen
  • asiakasmäärien ja palvelutarpeen arvioitua suurempi kasvu
  • henkilöstön vaihtuvuus, saatavuus ja työhyvinvointi
  • asiakaspalvelujen ostojen hintojen muutokset
  • tilavuokramäärärahojen riittävyys

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus esittää yhtymävaltuustolle, että yhtymävaltuusto hyväksyy Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän talousarvion vuodelle 2022 liitteen mukaisena. Lisäksi yhtymähallitus antaa rahoitus- ja talousjohtajalle oikeuden tehdä talousarviokirjaan teknisiä korjauksia.

Käsittely:

Rahoitus- ja talousjohtaja ja henkilöstöjohtaja Monica Hostio pitivät asiaesittelyn.

Käsittelyn kuluessa esittelijä muutti ehdotustaan siten että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Esittelijän muutettu ehdotus otettiin kokouksen pohjaehdotukseksi.

Päätös

Päätettiin palauttaa asia valmisteluun esittelijän muutetun ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Sanna Kaukua, talouspäällikkö, yhtymän johto, sanna.kaukua@keusote.fi

Perustelut

Yhtymähallitus päätti palauttaa vuoden 2022 talousarvion uudelleen valmisteluun kokouksessaan 9.11.2021 § 163, koska samassa kokouksessa käsitellystä palvelujen verkostosuunnitelmasta poistettiin ikäihmisten vaativa päivätoiminta, mikä lisää kustannuksia n. 1,3 Me. Yhtymävaltuusto hyväksyi palvelujen verkostosuunnitelman yhtymähallituksen esityksen mukaisena kokouksessaan 18.11.2021 § 51.

Nyt päätettäväksi tuotavaan vuoden 2022 talousarvioon on tehty em. ikäihmisten vaativan päivätoiminnan muutos.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän vuoden 2022 talousarvio sisältää käyttötalous-, tuloslaskelma-, investointi- ja rahoitusosan. Vuosi 2022 on kuntayhtymän viimeinen toimintavuosi, koska vuoden 2023 alusta lähtien sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät hyvinvointialueiden hoidettavaksi.

Talousarvion toimintatuottojen loppusumma on 711,2 Me ja toimintakulujen loppusumma valmistus omaan käyttöön huomioiden 709,5 Me. Rahoitustuottojen ja -kulujen sekä poistojen jälkeen talousarvio päätyy nollatulokseen. Talousarvio on hyvin tavoitteellinen ja talousarvion taloudellisten tavoitteiden toteutuminen edellyttää paitsi hallituksen hyväksymän tuottavuusohjelman toimenpiteiden toteutumista täysimääräisenä myös poliittisen järjestäjän toimenpiteitä.

Käyttötalousosassa on kaksi sitovuustasoa: erikoissairaanhoito ja kuntayhtymän oma toiminta. Kuntayhtymän oma toiminta sisältää Yhtymän johdon sekä Strateginen kehittäminen ja tukipalvelut -kokonaisuuden, Ikäihmisten ja vammaisten palvelualueen, Terveyspalvelut ja sairaanhoito -palvelualueen sekä Aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalvelut sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelut -palvelualueen.

Jäsenkuntien maksuosuudet ovat yhteensä 656,6 Me, josta oman toiminnan maksuosuudet ovat 400,8 Me ja erikoissairaanhoidon maksuosuudet 255,8 Me. 

Keskeisiä muutoksia ovat mm.

  • asiakasohjauksen vahvistaminen
  • työteveyshuollon palvelujen laajentaminen sairaanhoitopalveluihin
  • palkkojen harmonisointimäärärahan kasvattaminen henkilöstön saatavuuden parantamiseksi
  • omaishoidon tuen palvelujen kokonaisuuden kehittäminen
  • teknologiset ratkaisut ja etähoivan ensisijaisuus lähikäynteihin nähden
  • ikäihmisten pitkäaikaisen laitoshoidon lakkaaminen
  • kehitysvammaisten aamu- ja iltapäivätoiminnna siirtyminen jäsenkunnilta kuntayhtymälle
  • akuuttiosaston lakkauttaminen
  • virka-ajan ulkopuolisen lääkäri-hoitaja-vastaanottotoimintojen muutokset
  • suolistosyövän seulonta (uusi velvoite)
  • hepatiittilääkitys (uusi velvoite)
  • apuvälinepalvelujen muutokset
  • asiakasmaksulain muutokset
  • kasvanut palvelutarve lastensuojelussa, päihde- ja mielenterveyspalveluissa ja perhesosiaalityössä korona-ajan seurauksena sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon hoitovelan purkaminen

Investoinnit ovat yhteensä n. 6,9 Me. Investoinnit ovat pääasiassa tietohallinnon investointeja (6,8 Me), mutta lisäksi suun terveydenhuoltoon hankitaan n. 0,1 Me:n edestä irtaimistoa. Tietohallinnon investoinnit sisältävät mm. uuden asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttöönoton, ohjelmistorobotiikan kehittämisen, panostamisen tiedolla johtamiseen. Lisäksi tietoteknisin ratkaisun pyritään tehostamaan palveluja mm. panostamalla etäpalveluihin, lääkerobotiikkaan, toiminnan suunnitettelu- ja ohjausjärjestelmän laajennukseen ja potilasvirtojen hallintajärjestelmän kehityöstyöhön. Tietohallinnon investoinnein toteutetaan myös lakisääteiset sosiaalihuollon ja terveydenhuollon järjestelmämuutokset.

Taloussuunnitelmassa on tunnistettu mm. seuraavia riskejä:

  • ei määrärahavarausta välittömiin koronakustannuksiin (testaus, jäljitys, rokotus)
  • tuottavuusohjelman 40 Me:n (2020-2022) tavoitteen toteutuminen
  • palvelujen verkoston toteutuminen
  • asiakasmäärien ja palvelutarpeen arvioitua suurempi kasvu
  • henkilöstön vaihtuvuus, saatavuus ja työhyvinvointi
  • asiakaspalvelujen ostojen hintojen muutokset
  • tilavuokramäärärahojen riittävyys

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus esittää yhtymävaltuustolle, että yhtymävaltuusto hyväksyy Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän talousarvion vuodelle 2022 liitteen mukaisena. Lisäksi yhtymähallitus antaa rahoitus- ja talousjohtajalle oikeuden tehdä talousarviokirjaan teknisiä korjauksia.

Käsittely:

Tapio Havula teki Pirjo Vainion kannattamana muutosehdotuksen, että kuntien maksuosuuksista ikäihmisten päivätoimintaan poistetaan 1,3 miljoonaa euroa ja tilalle laitetaan 470 000 euroa.

Heini Liimatainen teki ehdotuksen, että edellä mainituilla syillä esitän, että talousarviota ja tuottavuusohjelmaa tarkennetaan yllä mainitut riskit huomioiden ja kuntien maksuosuutta nostetaan yhteensä 13,7 Me:lla.

Reetta Nick teki Heini Liimataisen, Hanna Rintalan ja Margita Winqvistin kannattamana seuraavan muutosehdotuksen:

Muutosesitys: Talousarviokirjaa täydennetään raportoinnin osalta siten, että yhtymähallitukselle toimitetaan kuntalaskutuksen toteumaraportin yhteydessä tuottavuusohjelman toimenpiteiden sisältöä kuvaavat oleelliset seurantatiedot ja tunnusluvut. Koska henkilöstön saatavuus ja asiakasmäärien kasvu on tunnistettu merkittävimmiksi riskeiksi talousarvion toteutumisen kannalta, toimitetaan näiden osalta katsaus yhtymähallitukselle niin ikään kuukausittain. Lisäksi yhtymävaltuustolle raportointia tiivistetään niin, että valtuusto saa osavuosikatsauksen neljännesvuosittain. Talousarviokirja päivitetään vastaamaan sisällöltään esitystä ja esitys huomioidaan tuottavuusohjelmaa täsmennettäessä.

Perustelut: Kuntien ja luottamushenkilöiden kokonaisnäkemys ja ohjausmahdollisuudet paranevat, läpinäkyvyys lisääntyy ja saadaan parempi käsitys tuottavuustoimenpiteiden ja kehittämistyön vaikuttavuudesta sekä odotettavissa olevista kustannusvaikutuksista. Raportointi pohjautuu pääsääntöisesti tietojärjestelmien tuottamille tunnusluvuille ja toteutetaan niin, ettei se aiheuta lisäkuormitusta asiakastyötä tekeville. Olemme tekemässä päätöstä talousarviosta, jonka toteutumisen ehto on tuottavuusohjelman toteutuminen. Vuosi 2022 on kriittinen kuntayhtymän valmistautuessa sote-uudistukseen.

Viittaukset Talousarviokirjaan: 
Tuottavuusohjelmaa ja sen rakennetta täsmennetään siten, että järjestäjän päätökset ja tuottajan toimenpiteet tuodaan nykyistä selkeämmin esille ja osaksi päätöksentekoa. Tuottavuusohjelma rakennetaan vuosille 2022–2026 vastaamaan paremmin hyvin vointialueen tiukentuvaan rahoituskehykseen. (s. 18 Tuottavuusohjelma)

Talousarvion toteutumisesta raportoidaan talousarviovuoden aikana laajasti yhtymävaltuustolle osavuosikatsauksella ajalta 1.1.- 30.6.2022. Suppeampi kuntalaskutuksen toteutumaraportti laaditaan yhtymähallitukselle kuukausittain tammi-, helmi- ja heinäkuuta lukuun ottamatta. Kuntalaskutuksen toteutumaraportti tuodaan myös tiedoksi valtuustolle. Raportointien yhteydessä annetaan tilinpäätösennuste. Yhtymähallitukselle raportoidaan käyttösuunnitelman toteutumisesta osavuosikatsauksen aikataulussa. (s.20 Raportointi)

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty useita kannatettuja muutosehdotuksia, asiassa on äänestettävä. Puheenjohtaja totesi, että Heini Liimataisen muutosehdotusta ei ole kannatettu ja se on rauennut.

Äänestystavaksi päätettiin sähköinen kokousjärjestelmä.

Äänestysjärjestys

Äänestys 1

JAA = esittelijän pohjaehdotus

EI = Tapio Havulan muutosehdotus

Äänestystulos

Kolme (3) JAA -ääntä, seitsemäntoista (17) EI -ääntä.

Äänestys 2

JAA = esittelijän pohjaehdotus

EI = Reetta Nickin muutosehdotus

Äänestystulos

Neljästoista (14) JAA -ääntä, kuusi (6) EI -ääntä.

Päätös

Hyväksyttiin muutoin esityksen mukaan, mutta äänestysten jälkeen hyväksyttiin seuraava muutos:

- kuntien maksuosuuksista ikäihmisten päivätoimintaan poistetaan 1,3 miljoona euroa jatilalle laitetaan 470 000 euroa.

Äänestystulokset

  • Jaa 3 kpl 15%

    Heini Liimatainen, Irma Pahlman, Heta Ravolainen-Rinne

  • Ei 17 kpl 85%

    Tea Nieminen, Tapio Havula, Margita Winqvist, Virpi Räty, Mari Valve, Kallepekka Toivonen, Jaakko Rainio, Hanna Rintala, Pirjo Vainio, Mia Rundgren, Jaana Syrjänen, Saila Karvonen, Reetta Nick, Mika Mäki-Kuhna, Sari Tammilehto, Liljan-Kukka Runolinna, Mikko Taavitsainen

  • Jaa 14 kpl 70%

    Tea Nieminen, Liljan-Kukka Runolinna, Irma Pahlman, Virpi Räty, Tapio Havula, Jaakko Rainio, Mari Valve, Jaana Syrjänen, Kallepekka Toivonen, Heta Ravolainen-Rinne, Mika Mäki-Kuhna, Sari Tammilehto, Pirjo Vainio, Mikko Taavitsainen

  • Ei 6 kpl 30%

    Margita Winqvist, Hanna Rintala, Reetta Nick, Saila Karvonen, Heini Liimatainen, Mia Rundgren

Valmistelija

  • Sanna Kaukua, talouspäällikkö, yhtymän johto, sanna.kaukua@keusote.fi

Perustelut

  

Ehdotus

Yhtymävaltuusto päättää hyväksyä Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän talousarvion vuodelle 2022 liitteen mukaisena.

Käsittely:

Laura Virkkunen ehdotti Johanna Sipiläisen kannattamana, että talousarviokirjan sivulta 46 kohdasta Riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan perusteet, poistetaan seuraava lause: "Kuntayhtymän hallintosääntö päivitetään hyvinvointialueen hallintosäännöksi."

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan muilta osin mutta lisäksi hyväksyttiin yksimielisesti Laura Virkkusen muutosehdotus.