Yhtymähallitus, kokous 30.3.2022

§ 41 Talouden ja toiminnan kestävän kehittämisen ohjelma 2022 - 2026

KEUDno-2022-9158

Valmistelija

  • Antti Ylä-Jarkko, tieto- ja digijohtaja, antti.yla-jarkko@keusote.fi

Perustelut

Perustelut

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä hyväksyi vuoden 2019 keväällä talouden kehittämisohjelman, jonka jatkona valmisteltiin tuottavuusohjelma. Ohjelman tavoitteena oli alentaa oman toiminnan kustannuksia vuosina 2020 – 2022 yhteensä vajaa 40 miljoonaan euroa vuoden 2019 tilinpäätökseen verrattuna. 

Vuoden 2021 aikana laadittiin kustannusrakennearvio vuosille 2021 - 2026 yhdessä NHG:n kanssa. Kustannusrakennearvion mukaisesti hyvinvointialueen nettokustannusten arviointiin olevan 1 mrd. luokkaa vuonna 2026, kustannuskehityksen ollessa yli 6 % vuositasolla.  Valtion hyvinvointialuerahoituksen arvioitiin olevan noin 780 miljoonaa euroa vuoden 2026 osalta, muodostaen tämänhetkisen tiedon mukaan noin 200 miljoonan euron rahoitusvajeen. 

Uuden kustannusrakennearvion talousuran kulmakerrointa taittavan talouden ja toiminnan kestävän kehittämisen ohjelma laadinta käynnistettiin syksyllä 2021. Laskentaa toteutettiin konservatiivisesti, nostaen esiin toiminnan tunnuslukuihin ja kustannuksiin perustuvat laskentaperusteet ja mekanismit. Raportoinnin lähtökohdaksi otettiin automaation perustuva raportointi, jossa tieto poimitaan tietoaltaasta ja imputoidaan laskentamalleihin. Laskentakokonaisuutta on laajennettu ottamalla käyttöön jatkuvaluonteiset tuottavuusanalyysi- ja tuotantotapalaskenta-analyysit. 

Talouden ja toiminnan kestävän kehittämisen ohjelmaan on tässä vaiheessa valikoitu kaksikymmentä (20) laskentakohdetta. Kohteet sijoittuvat viiteen pääluokkaan, jotka ovat kevennetty palvelurakenne pääpalvelumuotona, varhainen tuki ja ennakointi, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, riittävä ja hyvinvoiva henkilöstö ja tietoperusteinen toiminnan johtaminen. Kullekin kohteelle on pyritty validoimaan oikeat ja laskettavissa olevat laskentaperusteet. 

Ohjelma pohjautuu pääosin  palvelurakenteen tarkoituksenmukaiseen keventämiseen palvelutarpeen kasvaessa.  Varhaisen tuen ja ennakoinnin osuuden painottaminen vaatii tuekseen tietoa. Asiakaskohtaamisissa ammattilaista käytössä pitäisi olla riittävä tieto asiakkaasta sekä hyvinvointialueen palveluista. Osa-alue vaatii tuekseen merkittävästi nykyistä suurempaa panostusta tiedolla johtamiseen, ennen kuin kokonaisuudelle voidaan laskea esitettyä suurempia tuottavuustavoitteita. Riittävään ja hyvinvoivaan henkilöstöön tulee panostaa nykyistä enemmän. Osa-alueen toimenpiteet edellyttävät vielä tarkentavaa lisävalmistelua.

Vuoden 2022 osalta tehostamispotentiaalia arvioidaan olevan uuden ohjelman toimenpiteillä 4,4 m€. Voimassa olevasta tuottavuusohjelmasta (2020 - 2022) uuden kehittämisohjelman ulkopuolelle jätettiin n. 5,3 m€ toimenpiteitä, joiden toteutumista tavoitellaan osana kokonaisuutta. Yhdessä vanha ja uusi ohjelma muodostavat 9,7 m€ tuottavuuspotentiaalin vuodelle 2022. Osa-alueiden sisältämät toimenpiteet on kuvattu tarkemmin liitteessä 1.

Tietoperusteisen toiminnan johtamisen osa-alueen osalta on vielä tässä vaiheessa jätetty laskematta tiedolla johtamisen käyttöönotosta syntyvät hyödyt. Kokonaisuutta on syyttä tarkastella ohjelman seuraavassa päivitysvaiheessa. 

Ohjelmaa tarkastellaan säännöllisesti valiten strategiset analyysikohteet, jotka tuodaan laskennan jälkeen osaksi päätöksentekoa sekä ohjelman päivitettyä versiota.

Talouden ja toiminnan kestävän kehittämisen ohjelmaa ei kyetä toimeenpanemaan ilman merkittäviä käyttötalouspanostuksia. Ohjelmakauden (2022 - 2026) käyttötalouspanostukset ovat yhteensä 31,5 m€, jotka synnyttävät kokonaisuudessaan noin 86 m€ nettotuottavuusvaikutuksen, Tästä nettotuottavuusvaikutuksesta vuoden 2022 osuus on 4,4 m€. Investointeja nettovaikutuksen saamiseksi tarvitaan vuodelle 2022 n. 2,4 m€.

Ohjelmakokonaisuuden hyväksyminen vuoden 2022 osalta jatkaa palvelurakenteen keventämistä, nojaa vahvasti varhaisen tuen, ennakoinnin ja tiedolla johtamisen ratkaisuihin sekä vaatii onnistuakseen henkilöstöpanostuksia. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää:

  1. hyväksyä talouden ja toiminnan kestävän kehittämisen ohjelman vuodelle 2022 liitteen 1 mukaisesti,  

Yhtymähallitus päättää ehdottaa yhtymävaltuustolle, että se päättää:

  1. merkitä tiedoksi talouden ja toiminnan kestävän kehittämisen ohjelman vuodelle 2022 liitteen 1 mukaisesti
  2. hyväksyä seuraavat periaatteet vuoden 2022 osalta: 
    1. Ohjelman päivittämisessä ja tuoreena pitämisessä hyödynnetään jatkuvan laskennan toimintamallia.  
    2. Ohjelman tehostamisraamia käsitellään vuosittain osana ohjelman päivittämistä.
    3. Ohjelman edellyttämät taloudelliset panostuksen käsitellään osana talousarvion valmisteluprosessia ja panostukset huomioidaan kehyksessä. 
    4. Ohjelman raportointi käsitellään kaksi (2) kertaa vuodessa valtuustotasolla.
    5. Hyödyt esitetään nettoarvona.
  3. esittää periaatteet Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle huomioitavaksi

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tiedoksi

Yhtymävaltuusto kohdat 2-4