Yhtymähallitus, kokous 15.2.2022

§ 21 Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen sekä lastensuojelun ja jälkihuoltonuorten taloudellisen tuen myöntämisohje; päivitys

KEUDno-2022-3983

Valmistelija

  • Tiina Salminen, palvelujohtaja, tiina.salminen@keusote.fi

Perustelut

Toimeentulotuesta annettua lakia muutettiin vuonna 2015 niin, että jatkossa perustoimeentulotukea myönnettiin Kelasta. Vastuu perustoimeentulotuen myöntämisestä siirtyi Kelalle 1.1.2017 ja samalla täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki jäivät kuntiin. Kuntayhtymässä laadittiin suuntaviivat toimeentulotukikäytäntöjen yhtenäistämiseksi ja asiakkaiden tasavertaisen kohtelun edistämiseksi. Vuonna 2020 täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisohjeeseen liitettiin lastensuojelun ja jälkihuoltonuorten taloudellisen tuen myöntämisohje (hyväksytty kuntayhtymän hallituksessa 4.2.2020 § 15). 

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen mukaan toimeentulotukea koskevissa soveltamisohjeissa tulee ottaa huomioon, että ne eivät saa rajoittaa viranhaltijoiden päätösvaltaa harkittaessa perheen tai yksilön oikeutta toimeentulotukeen tai muutoinkaan olla ristiriidassa lainsäädännön kanssa. Ohjeiden tarkoituksena on siten lähinnä korostaa yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumista kunnassa. Ohjeilla ei voida sivuuttaa lain säännöksiä. Viranhaltijoiden on päätösvaltaa käyttäessään noudatettava, mitä lainsäädännössä on määrätty.

Lastensuojelulain mukaisesti myönnettävät avohuollon taloudelliset tukitoimet perustuvat aina lapsen edun mukaiseen harkintaan ja perheen kokonaistilanteen huomioimiseen perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Lastensuojelun avohuollon taloudellisten tukitoimien ohjaavana ohjeena ovat lastensuojelulaki 35 § Toimeentulon ja asumisen turvaaminen sekä 36 § 2 Lastensuojelun avohuollon tukitoimet. 

Jälkihuollon piirissä oleville nuorille on järjestettävä viivytyksettä riittävä taloudellinen tuki, kun riittämätön toimeentulo on esteenä nuoren kuntoutumiselle. Myös Ilman huoltajaa Suomeen tulleet, alaikäiset toimeentulotuen hakijat rinnastetaan jälkihuoltonuoriin siihen saakka, kunnes he täyttävät 21 vuotta.

Kuntayhtymän hallituksen 4.2.2020 § 15 hyväksymän ohjeen päivitys on tullut ajankohtaiseksi sen osoittauduttua osin puutteelliseksi ja epäselväksi. Myös keskitetyn asiakasohjauksen toiminnan käynnistymien 1.1.2021 on tuonut päivittämistarvetta. Ohjeen päivityksen johdosta ei ole odotettavissa merkittäviä euromääräisiä muutoksia toimeentulotukimenoihin eikä muutoksia nykyiseen toimeentulotuen myöntämisprosessiin. 

Päivityksessä on tehty ennenkaikkea ohjeen stilisointia, jaoteltu ohje aihepiirien mukaan loogisesti, lisätty joitakin määritelmiä ja tehty tarkennuksia yleisiin periaatteisiin (vuokravakuuden myöntämisen ja realisoinnin yleiset periaatteet, lasten harrastuskulujen tukemisen yleiset periaatteet, opiskelukulissa tukemisen periaatteet, hautauskuluissa tukemisen ja hautauksen järjestämisen yleiset periaatteet). Lisäyksenä on tullut toimeentulotuen myöntäminen välttämättömiin kodinkoneisiin omistusasuntoon.

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän yhtymähallitus päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymän täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen sekä lastensuojelun ja jälkihuoltonuorten taloudellisen tuen myöntämisohjeen
  • että uusi ohje korvaa tällä hetkellä käytössä olevan Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän täydentävän toimeentulotuen sekä lastensuojelun ja jälkihuoltonuorten taloudellisen tuen myöntämisohjeen 1.3.2020 alkaen
  • oikeuttaa lasten, nuorten ja perheiden ja aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalveluista vastaavan palvelujohtajan tekemään ohjeeseen teknisluonteisia korjauksia 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tiedoksi

Aikuisten päihde-, mielenterveys- ja sosiaalipalvelujen päällikkö ja koordinoiva esimies, lastensuojelun päällikkö