Yhtymähallitus, kokous 15.2.2022

§ 27 Mahdollisiin työtaistelutoimenpiteisiin valmistautuminen

KEUDno-2022-1985

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Perustelut

Nykyiset kunta-alan virkaehtosopimukset ovat voimassa 28.2.2022 asti. Kunta-alan työmarkkinaneuvottelut aloitettiin KT:n ja pääsopijajärjestöjen pääneuvotteluryhmässä 11.1.2022. Kevään työmarkkinaneuvotteluiden ennustetaan olevan vaativat ja on tunnistettu riski mahdollisista työtaistelu-uhasta.

Kuntayhtymä varautuu mahdolliseen työtaistelu-uhkaan käynnistämällä aikaisemmin keväällä 2020 valmistellun sisäisen ohjeen päivittämisen. Työnantajalla tulee olla etukäteen laadittu suunnitelma, jolla se varautuu mahdollisiin työtaistelutoimenpiteisiin.

Käydään lähetekeskustelu ohjeen sisällöstä ja henkilöstöjaoston roolista mahdollisessa työtaistelutilanteessa sisäisen ohjeen valmistelun/päivittämisen tueksi. Sisäisessä ohjeessa määritellään toimielinten ja virkamiesten vastuut työtaistelutoimenpiteiden aikana. Lisäksi se sisältää palvelualuekohtaiset suunnitelmat vastuineen palvelujen saatavuuden ja toimintojen turvaamiseksi mahdollisessa työtaistelutilanteessa.

Ehdotus

Esittelijä

Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Henkilöstöjaosto päättää esittää yhtymähallitukselle, että yhtymähallitus hyväksyy valmisteilla olevan kuntayhtymän ohjeen, johon kirjataan

    • että, kuntayhtymän johtoryhmä toimii työnantajan edustajana työtaistelutoimenpiteiden uhatessa tai sen aikana
    • että, työtaistelutoimenpiteisiin liittyvissä, nopeaa päätöksentekoa vaativissa tilanteissa, työnantajan periaatteelliset ratkaisut tekee johtoryhmä
    • että, henkilöstöjaosto toimii yhtymähallituksen toimielimenä, joka tekee tarvittavat päätöksentekoon liittyvät ratkaisut
    • että, henkilöstöjaosto tiedottaa yhtymähallitusta työtaistelutilanteesta ja johtavien viranhaltijoiden tekemistä ratkaisuista
    • että, palvelualueiden johtotiimit ja tukipalvelut valmistelevat palvelualuekohtaiset ja tukipalvelukohtaiset suunnitelmat palvelujen saatavuuden ja toiminnan turvaamiseksi

Päätös

Henkilöstöjaosto päätti esittää yhtymähallitukselle, että yhtymähallitus hyväksyy valmisteilla olevan kuntayhtymän ohjeen, johon kirjataan

    • että, kuntayhtymän johtoryhmä toimii työnantajan edustajana työtaistelutoimenpiteiden uhatessa tai sen aikana
    • että, työtaistelutoimenpiteisiin liittyvissä, nopeaa päätöksentekoa vaativissa tilanteissa, työnantajan periaatteelliset ratkaisut tekee johtoryhmä
    • että, henkilöstöjaosto toimii yhtymähallituksen toimielimenä, joka tekee tarvittavat päätöksentekoon liittyvät ratkaisut
    • että, henkilöstöjaosto tiedottaa yhtymähallitusta työtaistelutilanteesta ja johtavien viranhaltijoiden tekemistä ratkaisuista
    • että, palvelualueiden johtotiimit ja tukipalvelut valmistelevat palvelualuekohtaiset ja tukipalvelukohtaiset suunnitelmat palvelujen saatavuuden ja toiminnan turvaamiseksi

Valmistelija

  • Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Perustelut

Henkilöstöjaosto keskusteli kokouksessaan 26.1.2022 ohjeen sisällöstä ja henkilöstöjaoston roolista mahdollisessa työtaistelutilanteessa sisäisen ohjeen valmistelun/päivittämisen tueksi. Sisäisessä ohjeessa määritellään toimielinten ja virkamiesten vastuut työtaistelutoimenpiteiden aikana. Lisäksi se sisältää palvelualuekohtaiset suunnitelmat vastuineen palvelujen saatavuuden ja toimintojen turvaamiseksi mahdollisessa työtaistelutilanteessa. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää, että:

  • se hyväksyy valmisteilla olevan kuntayhtymän ohjeen (liite, ei julkinen, ei julkaista varkkosivuilla, kuntalaki 140 §)
  • kuntayhtymän johtoryhmä toimii työnantajan edustajana työtaistelutoimenpiteiden uhatessa tai sen aikana
  • työtaistelutoimenpiteisiin liittyvissä, nopeaa päätöksentekoa vaativissa tilanteissa, työnantajan periaatteelliset ratkaisut tekee johtoryhmä
  • henkilöstöjaosto toimii yhtymähallituksen toimielimenä, joka tekee tarvittavat päätöksentekoon liittyvät ratkaisut
  • henkilöstöjaosto tiedottaa yhtymähallitusta työtaistelutilanteesta ja johtavien viranhaltijoiden tekemistä ratkaisuista
  • palvelualueiden johtotiimit ja tukipalvelut valmistelevat palvelualuekohtaiset ja tukipalvelukohtaiset suunnitelmat palvelujen saatavuuden ja toiminnan turvaamiseksi

Käsittely:

Päätettiin yksimielisesti lisätä päätösehdotuksen ensimmäiseen kohtaan lakiperusta sille, että ohjetta ei julkaista kuntayhtymän verkkosivuilla (kuntalaki 140 §).

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tiedoksi

Palvelussuhdepäällikkö, palvelujohtajat, kuntayhtymän johtaja, rahoitus- ja talousjohtaja, henkilöstöjohtaja, hallintojohtaja, tieto- ja digijohtaja, viestintäpäällikkö

Liitteet

Oheismateriaali