Yhtymähallitus, kokous 7.12.2021

§ 185 Jäsenkuntaraportointi ja tuottavuusohjelman toteutuminen 1-10/2021

KEUDno-2021-10106

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Jäsenkuntaraportointi 1-3/2021

Kuntayhtymä raportoi toiminnastaan jäsenkunnille PowerBI-sovelluksella kuukausittain tammi-, helmi- ja heinäkuuta lukuunottamatta. Raportointi sisältää sekä talouden että toiminnan raportointia kuntayhtymä- ja jäsenkuntatasoisesti. Jäsenkunnilla on mahdollisuus tutustua kuukausittaiseen raporttiin aina raportointikuukautta seuraavan kuukauden 20. päivän jälkeen. Kunnille järjestetään kuukausittainen yhteinen teams-kokous, jossa käydään läpi raportti yleisellä tasolla ja kunnilla on mahdollisuus kysyä yksityiskohtaisempia tietoja.

Jäsenkuntaraportista kootaan yhtymähallitukselle tiivistetty paketti. Yhtymähallituksen jäsenillä on pääse PowerBI:n yksityisekohtaisempaan raportointiin.

Kuntayhtymän toimintakulut ajalla 1.1.-31.3.2021 olivat n. 172,1 Me. Tästä henkilöstökuluja oli n. 41,2 Me. Toimintatuottoja vastaavana ajankohtana oli n. 166,5 Me. Toimintakate oli näin ollen -5,5 Me. Raportointiajalla on kirjanpitoon kirjattu koronakustannuksia n. 5,5 Me, joista suurimmat erät ovat laboratoriopalvelujen ostot n. 2,8 Me, asiakaspalvelujen ostot n. 1,2 Me sekä henkilöstökustannukset n. 1,0 Me.

Omassa toiminnassa on palvelualueiden tilinpäätösennusteiden mukaan ylitysuhkaa 33,9 Me talousarvioon verrattuna. Ylityksestä n. 19,6 Me johtuu koronasta. Ilman koronaa ylitys on siis n.14,3 Me. Ikäihmisten ja vammaisten palvelualueella ylitys johtuu asiakasmäärän kasvusta kotihoidossa, ympärivuorokautisissa palveluissa ja kehitysvammaisten asumispalveluissa sekä omaishoidon tuen kasvusta. Terveyspalvelut ja sairaanhoito -palvelualueella erikoissairaanhoidon koronahoitovelan purkaminen on kasvattanut perusterveydenhuollon kysyntää mm. leikkausten jälkeisinä jatkohoitopaikkoina ja kuntoutuksen tarpeena. Avopalveluissa koronavuonna hoitoon hakeutumisen kynnys saattoi olla korkea ja nyt patoutunut kysyntä alkaa purkautua. Palvelujen kysyntää lisäävä positiivinen koronavuoden ilmiö on syntyvyyden kasvu, 11 % vuonna 2021. Aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalvelujen sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueella ylitystä aiheuttavat mielenterveys- ja päihdeasumispalvelujen kasvanut asiakasmäärä, lastensuojelun kalliit erityisen huolenpidon jaksot sekä valtion koulukotien erityistason laitoshoitopaikkojen profiilin muutos vaativan laitoshoidon paikoiksi. Erikoissairaanhoidon ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.

 

Tuottavuusohjelman toteutuminen 31.3.2021 tilanteessa

Yhtymähallitus hyväksyi tuottavuusohjelman vuosille 2020-2022 kokouksessaan 28.4.2020 § 82. Tuottavuusohjelman tavoitteena on saavuttaa 40 Me:n säästöt vuoden 2022 loppuun mennessä. Tuottavuusohjelman säästötavoitteet jakautuvat ohjelmakaudelle siten, että vuonna 2020 tavoitteena oli saavuttaa 8 Me:n säästöt, vuoden 2021 tavoite on 12 Me:n säästö ja vuoden 2022 tavoite on 20 Me:n säästö. Vuonna 2020 saavutettiin n. 7,8 Me:n säästö ja lisäksi erikoissairaanhoidon yhdyspintahankkeilla n. 2,4 Me:n säästö.

Palvelualueet ovat raportoineet, että 31.3.2021 mennessä vuoden 2021 tavoitteesta on saavutettu vain n. 2 Me.

Edellä kerrotun talousarvion ylitysuhkan ja tuottavuusohjelman heikon edistymisen vuoksi tuottavuusohjelmaa on tarpeen laajentaa. Yhtymähallituksen iltakouluun 25.5.2021 tuodaan lähetekeskusteluun tuottavuusohjelman laajentaminen.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi jäsenkuntaraportoinnin 1-3/2021 sekä tuottavuusohjelman toteutumisen 31.3.2021 tilanteessa. Lisäksi yhtymähallitus päättää velvoittaa viranhaltijat valmistelemaan uusia sopeutustoimia talousarviossa pysymiseksi.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Kuntayhtymä raportoi toiminnastaa jäsenkunnille PowerBI-sovelluksella kuukausittain tammi-, helmi- ja heinäkuuta lukuunottamatta. Raportointi sisältää sekä talouden että toiminnan raportointia kuntayhtymä- ja jäsenkuntatasoisesti. Jäsenkunnilla on mahdollisuus tutustua kuukausittaiseen raporttiin aina raportointikuukautta seuraavan kuukauden 20. päivän jälkeen. Kunnille järjestetään kuukausittainen yhteinen teams-kokous, jossa käydään läpi raportti yleisellä tasolla ja kunnilla on mahdollisuus kysyä yksityiskohtaisempia tietoja.

Jäsenkuntaraportista kootaan yhtymähallitukselle tiivistetty paketti. Yhtymähallituksen jäsenillä on pääsy PowerBI:n yksityiskohtaisempaan raportointiin.

Kuntayhtymän toimintakulut ajalla 1.1.-30.4.2021 olivat n. 234,4 Me. Tästä henkilöstökuluja oli n. 55,5 Me. Toimintatuottoja vastaavana ajankohtana oli n. 222,7 Me. Toimintakate oli näin ollen -11,7 Me. Raportointiajalla on kirjanpitoon kirjattu koronakustannuksia n. 9,5 Me, joista suurimmat erät ovat laboratoriopalvelujen ostot n. 5,6 Me, asiakaspalvelujen ostot n. 1,5 Me sekä henkilöstökustannukset n. 1,5 Me.

Omassa toiminnassa on palvelualueiden tilinpäätösennusteiden mukaan ylitysuhkaa 36,4 Me talousarvioon verrattuna. Ylityksestä n. 24,8 Me johtuu koronasta. Ilman koronaa ylitys on siis n. 11,6 Me. Ikäihmisten ja vammaisten palvelualueella ylitys johtuu asiakasmäärän kasvusta kotihoidossa, ympärivuorokautisissa palveluissa ja kehitysvammaisten asumispalveluissa sekä omaishoidon tuen kasvusta. Terveyspalvelut ja sairaanhoito -palvelualueella erikoissairaanhoidon koronahoitovelan purkaminen on kasvattanut perusterveydenhuollon kysyntää mm. leikkausten jälkeisinä jatkohoitopaikkoina ja kuntoutuksen tarpeena. Avopalveluissa koronavuonna hoitoon hakeutumisen kynnys saattoi olla korkea ja nyt patoutunut kysyntä alkaa purkautua. Palvelujen kysyntää lisäävä positiivinen koronavuoden ilmiö on syntyvyyden kasvu, 11 % vuonna 2021. Aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalvelujen sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueella ylitystä aiheuttavat mielenterveys- ja päihdeasumispalvelujen kasvanut asiakasmäärä, lastensuojelun kalliit erityisen huolenpidon jaksot sekä valtion koulukotien erityistason laitoshoitopaikkojen profiilin muutos vaativan laitoshoidon paikoiksi.

Erikoissairaanhoidon ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi jäsenkuntaraportoinnin 1-4/2021

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Sanna Kaukua, talouspäällikkö, yhtymän johto, sanna.kaukua@keusote.fi

Perustelut

Yhtymähallitus hyväksyi tuottavuusohjelman vuosille 2020-2022 kokouksessaan 28.4.2020 § 82. Tuottavuusohjelman tavoitteena on saavuttaa 40 Me:n säästöt vuoden 2022 loppuun mennessä. Tuottavuusohjelman säästötavoitteet jakautuvat ohjelmakaudelle siten, että vuonna 2020 tavoitteena oli saavuttaa 8 Me:n säästöt, vuoden 2021 tavoite on 12 Me:n säästö ja vuoden 2022 tavoite on 20 Me:n säästö. Vuonna 2020 saavutettiin 7,8 Me:n säästö ja lisäksi erikoissairaanhoidon yhdyspintahankkeilla n. 2,4 Me:n säästö.

Palvelualueet ovat raportoineet, että 31.5.2021 mennessä vuoden 2021 tavoitteesta on saavutettu n. 3,1 Me ja erikoissairaanhoidon yhdyspintahankkeilla on saavutettu n. 0,6 Me eli yhteensä on saavutettu n. 3,7 Me.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi tuottavuusohjelman toteutumisen 31.5.2021 tilanteessa.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Sanna Kaukua, talouspäällikkö, yhtymän johto, sanna.kaukua@keusote.fi

Perustelut

Kuntayhtymän valtuusto hyväksyi vuoden 2021 talousarvion kokouksessaan 17.12.2020 § 51. Talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan yhtymävaltuustolle ajalta 1.1.-30.6.2021 ja toisen kerran tilinpäätöksessä ajalta 1.1.-31.12.2021.

Kuntayhtymän kolmas toimintavuosi on jatkunut poikkeuksellisena koronapandemian jatkuessa niin globaalisti, kansallisesti kuin kuntayhtymän alueellakin. Kevään 2021 aikana alueella koettiin voimakas uusi aalto taudin levitessä koko Uudenmaan alueella. Koronarokotusten odotettu käynnistyminen alkuvuonna on tuonut valoa pandemian voittamiseen. Samalla se on vaatinut edelleen olemassa olevien resurssien uudelleenjärjestelyä ja uusien resurssien hankintaa, jotta rokotuskattavuutta on voitu nostaa mahdollisimman nopeasti saatavilla oleviin rokotteisiin nähden. Yhteistyötä on tehty laajasti omistajakuntien, HUS:n, muiden Uudenmaan toimijoiden ja kansallisten viranomaisten kanssa pandemian vastaisessa työssä. Osaavan henkilöstömme avulla olemme onnistuneet koronapandemian hallinnassa alueellamme erittäin hyvin.

Kuntayhtymän toiminnassa on jatkettu toimintamallien kehittämistä siten, että välttämättömät peruspalvelut on voitu tuottaa mahdollisimman laajasti samalla kun toimintaa on muovattu pandemian hoitamiseksi. Koronatilanne on vauhdittanut monien palvelujen tuottamiseen liittyviä ratkaisuja. Alueen asukkaiden merkittävä palvelutarpeen nousu ja valtakunnallisestikin koettu pula hoitohenkilökunnasta ovat kuitenkin hidastaneet toiminnan kehittämistä ja tuottavuustavoitteiden saavuttamista. Peruspalveluissa on nähtävissä koronaan liittyvää palvelutarpeen kasvua erityisesti mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä lastensuojelussa, seuraten kansallista trendiä. Erikoissairaanhoidon kustannuksiin vaikuttaa myös epidemian aikana kertynyt hoitovelka. Koko henkilöstön voimavaroja on vaadittu runsaasti koronatilanteen hoitamiseen sen sijaan, että olisi voitu täysipainoisesti keskittyä kuntayhtymän toiminnan kehittämiseen aiemmin suunnitellulla tavalla.

Raportointikaudella saatiin valmisteltua ja tuotua poliittiseen päätöksentekoon useita merkittäviä kokonaisuuksia. Palvelujärjestelmäsuunnitelman laadinta käynnistettiin. Laadun, asiakas- ja potilasturvallisuuden suunnitelma hyväksyttiin vuosille 2021-2022. Ensimmäinen alueellinen hyvinvointikertomus hyväksyttiin. Kotiapupalvelun, omaishoidon lakisääteisen vapaan ja säännöllisen kotihoidon palvelusetelit hyväksyttiin. Ikääntyneiden kotihoidon myöntämisperusteet ja soveltamisohjeet päivitettiin. Henkilöstön saatavuuden parantamiseksi käynnistettiin toimenpiteitä.

Yhteisöohjautuvuutta on edelleen edistetty. Lean-menetelmän käyttöönottoa on myös jatkettu hyvin tuloksin. Tiedolla johtamisen kokonaisuutta on viety eteenpäin.

Pitkään valmisteltu sote-uudistusta koskeva lainsäädäntö eteni keväällä eduskunnan käsittelyssä niin, että lait tulevat voimaan heinäkuun alusta 2021. Lainsäädännön mukaan kuntayhtymä siirtyy Keski-Uudenmaan hyvinvointialueeksi, jolle sote-palvelujen ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy 1.1.2023. Väliaikaisen toimielimen valmistelut käynnistettiin, ja toimielimen työn käynnistyminen suunniteltiin tapahtuvaksi 1.9.2021.

Kuntayhtymälle on myönnetty uudistuvien sote-keskusten ja sote-palvelujen rakennemuutoksen toteuttamisen valtionavustusta. Lisäksi valtionavustusta on saatu henkilökohtaisen budjetin mallintamiseen ja työkykyohjelmaan, jossa työkyvyn arvio otetaan saumattomaksi osaksi sote-keskusten toimintaa. Asunnottomuutta vähentävien sote-palvelujen kehittämistä tuetaan myös valtionavustuksella. Hankkeet ovat edenneet huolimatta haasteellisesta tilanteesta. Tulevaisuuden sote-keskuksen jatkorahoitus tulee aukeamaan syksyllä.

 

Tilinpäätösennuste

Raportointikauden tilinpäätösennusteen mukaan omassa palvelutuotannossa on noin 47,4 Me:n ylitysuhka. Ylityksestä koronan aiheuttamien kustannusten ja tuottomenetysten osuus on noin 39,4 Me. Ilman koronaa ylitysuhka omassa toiminnassa on näin ollen n. 8 Me. Erikoissairaanhoidon ennustetaan alittavan talousarvion n. 0,5 Me.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää esittää yhtymävaltuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-30.6.2021.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Sanna Kaukua, talouspäällikkö, yhtymän johto, sanna.kaukua@keusote.fi

Perustelut

Jäsenkuntaraportointi 1-8/2021

Kuntayhtymä raportoi toiminnastaan jäsenkunnille PowerBI-sovelluksella kuukausittain tammi-, helmi- ja heinäkuuta lukuunottamatta. Raportointi sisältää sekä talouden että toiminnan raportointia kuntayhtymä- ja jäsenkuntatasoisesti. Jäsenkunnilla on mahdollisuus tutustua kuukausittaiseen raporttiin aina raportointikuukautta seuraavan kuukauden 20. päivän jälkeen. Kunnille järjestetään kuukausittainen yhteinen teams-kokous, jossa käydään läpi raportti yleisellä tasolla ja kunnilla on mahdollisuus kysyä yksityiskohtaisempia tietoja.

Jäsenkuntaraportista kootaan yhtymähallitukselle tiivistetty paketti. Yhtymähallituksen jäsenillä on pääsy PowerBI:n yksityisekohtaisempaan raportointiin.

Kuntayhtymän toimintakulut ajalla 1.1.-31.8.2021 olivat valmistus omaan käyttöön huomioiden n. 481,5 Me. Tästä henkilöstökuluja oli n. 124,7 Me. Toimintatuottoja vastaavana ajankohtana oli n. 446,9 Me. Toimintakate oli näin ollen -34,6 Me. Raportointiajalla on kirjanpitoon kirjattu koronakustannuksia n. 23,6 Me, joista suurimmat erät ovat laboratoriopalvelujen ostot n. 12,8 Me, henkilöstökustannukset n. 4,4 Me sekä asiakaspalvelujen ostot n. 3,4 Me.

Omassa toiminnassa on palvelualueiden tilinpäätösennusteiden mukaan ylitysuhkaa 54,4 Me talousarvioon verrattuna. Ylityksestä n. 38,8 Me johtuu koronasta kustannuksina ja tuottomenetyksinä. Ilman koronaa ylitys on siis n. 15,6 Me. Erikoissairaanhoidon ennustetaan toteutuvan n. 0,5 Me talousarviota paremmin.

Ikäihmisten ja vammaisten palvelualueella hoitohenkilökunnan heikon saatavuuden vuoksi on jouduttu turvautumaan vuokratyövoiman käyttöön. Ikäihmisten ympärivuorokautisissa palveluissa on jouduttu ostamaan asumispalvelupaikkoja suunniteltua enemmän. Vammaisten palveluissa ylitysuhkaa on kehitysvammaisten asumispalveluissa sekä vammaisten kuljetuspalveluissa. Omaishoidon tuessa ja henkilökohtaisessa avussa on myös ylitysuhkaa.

Terveyspalvelut ja sairaanhoito -palvelualueella merkittävin ylityksen syy on korona. Muita ylitystä selittäviä tekijöitä on vuokratyövoiman ja ostopalvelulääkäreiden käyttö. Terveyspalvelujen kysyntä on kasvanut edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta ja suun terveydenhuollon hoitovelkaa on purettu.

Aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalvelujen sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueella ylitystä aiheuttavat mielenterveys- ja päihdeasumispalvelujen kasvanut asiakasmäärä, lastensuojelun kalliit erityisen huolenpidon jaksot sekä valtion koulukotien erityistason laitoshoitopaikkojen profiilin muutos vaativan laitoshoidon paikoiksi. 

HUS:n raporttia elokuun tilanteesta ei ole saatu.

 

Tuottavuusohjelman toteutuminen 31.8.2021 tilanteessa

Yhtymähallitus hyväksyi tuottavuusohjelman vuosille 2020-2022 kokouksessaan 28.4.2020 § 82. Tuottavuusohjelman tavoitteena on saavuttaa 40 Me:n säästöt vuoden 2022 loppuun mennessä. Tuottavuusohjelman säästötavoitteet jakautuvat ohjelmakaudelle siten, että vuonna 2020 tavoitteena oli saavuttaa 8 Me:n säästöt, vuoden 2021 tavoite on 12 Me:n säästö ja vuoden 2022 tavoite on 20 Me:n säästö. Vuonna 2020 saavutettiin n. 7,8 Me:n säästö ja lisäksi erikoissairaanhoidon yhdyspintahankkeilla n. 2,4 Me:n säästö.

Palvelualueet ovat raportoineet, että 31.8.2021 mennessä vuoden 2021 tavoitteesta on saavutettu vain n. 2,5 Me. Lisäksi erikoissairaanhoidon yhdyspintahankkeilla on saavutettu n. 0,36 Me:n säästö.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi jäsenkuntaraportoinnin 1-8/2021 sekä tuottavuusohjelman toteutumisen 31.8.2021 tilanteessa ja päättää, että tuottavuusohjelma arvioidaan uudelleen syksyn 2021 aikana.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Sanna Kaukua, talouspäällikkö, yhtymän johto, sanna.kaukua@keusote.fi

Perustelut

Yhtymähallitus hyväksyi vuoden 2021 käyttösuunnitelman kokouksessaan 19.1.2021 § 11.

Käyttösuunnitelman toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan yhtymähallitukselle ajalta 1.1.-30.6.2021 ja ajalta 1.1.-31.12.2021.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi käyttösuunnitelman toteutumisvertailun ajalta 1.1.-30.6.2021.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Perustelut

  

Ehdotus

Yhtymävaltuusto merkitsee tiedoksi osavuosikatsauksen ajalta 1.1. - 30.6.2021.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Sanna Kaukua, talouspäällikkö, yhtymän johto, sanna.kaukua@keusote.fi

Perustelut

Jäsenkuntaraportointi 1-9/2021

Kuntayhtymä raportoi toiminnastaan jäsenkunnille PowerBI-sovelluksella kuukausittain tammi-, helmi- ja heinäkuuta lukuunottamatta. Raportointi sisältää sekä talouden että toiminnan raportointia kuntayhtymä- ja jäsenkuntataoisesti. Jäsenkunnilla on mahdollisuus tutustua kuukausittaiseen raporttiin aina raportointikuukautta seuraavan kuukauden 20. päivän jälkeen. Kunnille järjestetään kuukausittainen yhteinen teams-kokous, jossa käydään läpi raportti yleisellä tasolla ja kunnilla on mahdollisuus kysyä yksityiskohtaisempia tietoja.

Jäsenkuntaraportista kootaan yhtymähallitukselle tiivistetty paketti. Yhtymähallituksen jäsenillä on pääsy PowerBI:n yksityiskohtaisempaan raportointiin.

Kuntayhtymän toimintakulut ajalla 1.1.-30.9.2021 olivat valmistus omaan käyttöön huomioiden n. 545,7 Me. Tästä henkilöstökuluja oli n. 139,4 Me. Toimintatuottoja vastaavana ajankohtana oli n. 504,7 Me. Toimintakate oli näin ollen -41,0 Me. Raportointiajalla kirjanpitoon on kirjattu koronakustannuksia n. 28,5 Me, josta suurimmat erät ovat laboratoriopalvelujen ostot n. 16,4 Me, henkilöstökustannukset n. 4,9 Me sekä asiakaspalvelujen ostot n. 3,8 Me. Koronakustannuksiin on kirjattu työvoiman vuokrausta n. 1,9 Me ja lääkäripalvelujen ostoa n. 0,3 Me.

Omassa toiminnassa on palvelualueiden tilinpäätösennusteiden mukaan ylitysuhkaa 61,3 Me talousarvioon verrattuna. Ylityksestä n. 37,9 Me johtuu koronasta kustannuksina ja tuottomenetyksinä. Ilman koronaa ylitys on siis n. 25,2 Me. Valtiolta saatavien korona-avustusten arvioidaan olevan n. 30,0 Me, mikä huomioiden kokonaisylitys on n. 33,1 Me. Erikoissairaanhoidon ennustetaan toteutuvan lähes 2,5 Me talousarviota paremmin.

Oman toiminnan ylitysuhkaa selittävät Ikäihmisten ja vammaisten palveluissa mm. henkilöstön saatavuusongelmista johtuva työvoiman vuokraus ja ylityökorvaukset, ikäihmisten asumispalvelupaikkojen kasvanut tarve (jouduttu ostamaan 62 lisäpaikkaa), vammaisten asumispalveluostojen hinnankorotukset, vammaisten kuljetuspalvelut, asiakasmäärän kasvu alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuessa ja henkilökohtaisessa avussa. 

Terveys- ja sairaanhoitopalveluissa ylitysuhkaa selittävät mm. henkilöstön saatavuusongelmista johtuva työvoiman vuokraus ja lääkäripalvelujen ostot, kotisairaalatoiminnan kasvu, apuvälinepalvelut sekä puheterapiapalvelujen osto. Suurin osa koronasta aiheutuvista kustannuksista kohdistuu terveyspalvelut ja sairaanhoito -palvelualueelle, mikä onkin suurin ylitystä selvittävä tekijä.

Aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalveluissa sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluissa ylitys johtuu niin ikään henkilöstön saatavuusongelmista johtuvasta työvoiman vuokrauksesta sekä ylityökorvauksista, lastensuojelun asiakasmäärän kasvun aiheuttamasta avohuollon tukipalveluista, jälkihuollon tukipalvelujen tarpeen kasvusta (lakimuutos kasvattaa asiakasmäärää asteittain) sekä mielenterveysasumispalvelujen asiakasmäärän kasvusta ja hinnankorotuksista.

Yhtymän johto sekä strateginen kehittäminen ja tukipalvelut -kokonaisuudessa ylitystä aiheuttavat mm. luottotappiot sekä palkkojen etupainotteinen harmonisointi henkilöstön saatavuustilanteen parantamiseksi.

 

Tuottavuusohjelman toteutuminen 30.9.2021 tilanteessa

Yhtymähallitus hyväksyi tuottavuusohjelman vuosille 2020-2022 kokouksessaan 28.4.2020 § 82. Tuottavuusohjelman tavoitteena on saavuttaa 40 Me:n säästöt vuoden 2022 loppuun mennessä. Tuottavuusohjelman säästötavoitteet jakautuvat ohjelmakaudelle siten, että vuonna 2020 tavoitteena oli saavuttaa 8 Me:n säästöt, vuoden 2021 tavoite on 12 Me:n säästö ja vuoden 2022 tavoite on 20 Me:n säästö. Vuonna 2020 saavutettiin n. 7,8 Me:n säästö ja lisäksi erikoissairaanhoidon yhdyspintahankkeilla n. 2,4 Me:n säästö.

Palvelualueet ovat raportoineet, että 30.9.2021 mennessä vuoden 2021 tavoitteesta on saavutettu vain n. 2,83 Me. Tuottavuusohjelman  uudistustyö vuosille 2022-2026 on käynnistetty vastaamaan paremmin tulevan hyvinvointialueen rahoituskehystä.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi jäsenkuntaraportoinnin 1-9/2021 sekä tuottavuusohjelman toteutumisen 30.9.2021 tilanteessa.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Sanna Kaukua, talouspäällikkö, yhtymän johto, sanna.kaukua@keusote.fi

Perustelut

Jäsenkuntaraportointi 1-10/2021

Kuntayhtymä raportoi toiminnastaan jäsenkunnille PowerBI-sovelluksella kuukausittain tammi-, helmi- ja heinäkuuta lukuunottamatta. Raportointi sisältää sekä talouden että toiminnan raportointia kuntayhtymä- ja jäsenkuntatasoisesti. Jäsenkunnilla on mahdollisuus tutustua kuukausittaiseen raportointiin aina raportointikuukautta seuraavan kuukauden 20. päivän jälkeen. Kunnille järjestetään kuukausittainen yhteinen teams-kokous, jossa käydään läpi raportti yleisellä tasolla ja kunnilla on mahdollisuus kysyä yksityiskohtaisempia tietoja.

Jäsenkuntaraportista kootaan yhtymähallitukselle tiivistetty paketti. Yhtymähallituksen jäsenillä on pääsy PowerBI:n yksityiskohtaisempaan raportointiin.

Kuntayhtymän toimintakulut ajalla 1.1.-31.10.2021 olivat valmistus omaan käyttöön huomioiden n. 601,9 Me. Tästä henkilöstökuluja oli n. 153,4 Me. Toimintatuottoja vastaavana ajankohtana oli n. 561,5 Me. Toimintakate oli näin ollen -40,4 Me. Raportointiajalla kirjanpitoon on kirjattu koronakustannuksia n. 31,6 Me, joista suurimmat erät ovat laboratoriopalvelujen ostot n. 18,1 Me, henkilöstökustannukset n. 5,4 Me sekä asiakaspalvelujen ostot n. 4,1 Me. Koronakustannuksiin on kirjattu työvoiman vuokrausta n. 2,3 Me ja lääkäripalvelujen ostoja n. 0,6 Me.

Omassa toiminnassa on palvelualueiden tilinpäätösennusteiden mukaan ylitysuhkaa n. 30,6 Me talousarvioon verrattuna. Ylitysuhka on pienentynyt edellisestä kuukaudesta, koska valtiolta saatavaksi koronakorvaukseksi omaan toimintaan on arvioitu n. 47,7 Me (aiemmin arvioitiin saatavan n. 30 Me). Koronakustannusten ja tuottomenetysten arvioidaan olevan vuonna 2021 yhteensä n. 39,5 Me. Omassa toiminnassa muusta kuin koronasta johtuva ylitysuhka on kasvanut edellisestä kuukaudesta. Erikoissairaanhoidon toimintakatteen ennustetaan toteutuvan n. 3,1 Me talousarviota paremmin. Erikoissairaanhoitoon arvioitaan saatavan valtion koronakorvausta n. 1,6 Me, mikä on huomioitu ennusteessa. HUS:n hallitus on päättänyt esittää HUS:n valtuustolle, että HUS:n alijäämä katetaan vuonna 2021, mikä tarkoittaa Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän jäsenkunnille n. 1,1 Me:n kustannusta. Tämä huomioiden erikoissairaanhoidon alitus on n. 2 Me.

Oman toiminnan ylitysuhkaa selittävät Ikäihmisten ja vammaisten palveluissa mm. henkilöstön saatavuusongelmista johtuva työvoiman vuokraus ja ylityökorvaukset, palkkojen etupainotteinen harmonisointi, ikäihmisten asumispalvelupaikkojen kasvanut tarve (jouduttu ostamaan 62 lisäpaikkaa), vammaisten asumispalveluostojen hinnankorotukset, vammaisten kuljetuspalvelut, asiakasmäärän kasvu alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuessa ja henkilökohtaisessa avussa. 

Terveys- ja sairaanhoitopalveluissa ylitysuhkaa selittävät mm. henkilöstön saatavuusongelmista johtuva työvoiman vuokraus ja lääkäripalvelujen ostot, palkkojen etupainotteinen harmonisointi, kotisairaalatoiminnan kasvu, apuvälinepalvelut sekä puheterapiapalvelujen osto. Suurin osa koronasta aiheutuvista kustannuksista kohdistuu terveyspalvelut ja sairaanhoito -palvelualueelle, mikä onkin suurin ylitystä selvittävä tekijä.

Aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalveluissa sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluissa ylitys johtuu niin ikään henkilöstön saatavuusongelmista johtuvasta työvoiman vuokrauksesta sekä ylityökorvauksista, palkkojen etupainotteisesti harmonisoinnista, lastensuojelun asiakasmäärän kasvun aiheuttamasta avohuollon tukipalveluista, jälkihuollon tukipalvelujen tarpeen kasvusta (lakimuutos kasvattaa asiakasmäärää asteittain) sekä mielenterveysasumispalvelujen asiakasmäärän kasvusta ja hinnankorotuksista.

Yhtymän johto sekä strateginen kehittäminen ja tukipalvelut -kokonaisuudessa ylitystä aiheuttavat mm. lomapalkkavelan kasvu (koko kuntayhtymätasolla), luottotappiot sekä keskitetty asiakasohjaus.

Poistojen ennustetaan alittuvan n. 1,7 Me ja rahoitustuottojen ja -kulujen toteutuvan n. 0,15 Me talousarviota paremmin.

Edellä esitetyn perusteella jäsenkuntien maksuosuuksien ennustetaan olevan n. 653,4 Me eli n. 26,8 Me talousarviota suuremmat. Oman toiminnan maksuosuudet ovat n. 405,1 Me (n. 28,7 Me talousarviota suuremmat) ja erikoissairaanhoidon maksuosuudet n. 248,3 Me (n. 2 Me talousarviota pienemmät). Vuoden 2021 talousarviomuutosesitys käsitellään yhtymähallituksessa 7.12.2021 ja yhtymävaltuustossa 16.12.2021.

 

Tuottavuusohjelman toteutuminen 31.10.2021 tilanteessa

Yhtymähallitus hyväksyi tuottavuusohjelman vuosille 2020-2022 kokouksessaan 28.4.2020 § 82. Tuottavuusohjelman tavoitteena on saavuttaa 40 Me:n säästöt vuoden 2022 loppuun mennessä. Tuottavuusohjelman säästötavoitteet jakautuvat ohjelmakaudelle siten, että vuonna 2020 tavoitteena oli saavuttaa 8 Me:n säästöt, vuoden 2021 tavoite on 12 Me:n säästö ja vuoden 2022 tavoite on 20 Me:n säästö. Vuonna 2020 saavutettiin n. 7,8 Me:n säästö ja lisäksi erikoissairaanhoidon yhdyspintahankkeilla n. 2,4 Me:n säästö.

Palvelualueet ovat raportoineet, että 31.10.2021 mennessä vuoden 2021 tavoitteesta on saavutettu vain n. 3,1 Me. Tuottavuusohjelman uudistustyö vuosille 2022-2026 on käynnistetty vastaamaan paremmin tulevan hyvinvointialueen rahoituskehystä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi jäsenkuntaraportoinnin 1-10/2021 sekä tuottavuusohjelman toteutumisen 31.10.2021 tilanteessa.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tiedoksi

Jäsenkuntien kirjaamot