Yhtymähallitus, kokous 7.12.2021

§ 180 Henkilökohtaisen budjetin pilotti Keski-Uudenmaan sotessa

KEUDno-2019-895

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi
Frank Ryhänen, projektipäällikkö, frank.ryhanen@keusote.fi

Perustelut

Tausta

Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymä on vuosina 2017-2019 hallinnoinut Uudenmaan alueellista valinnanvapauskokeilua, joka on ollut osa sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa palvelusetelikokeilua. Kokeilussa on edistetty asiakaslähtöisyyttä kokeilemalla henkilökohtaisen budjetin kaltaista toimintamallia palvelusetelein toteutettuna. Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymässä kokeilu on ollut käynnissä kaikkien kuntien alueella kunnittain vaihtelevissa asiakasryhmissä. Kokeilussa mukana olleet asiakasryhmiä ovat olleet ikääntyneet kotihoidon asiakkaat, omaishoidon yli 50-vuotiaat asiakkaat, vammaispalveluiden henkilökohtaista apua saavat asiakkaat, päihde- ja mielenterveyspalveluita tarvitsevat nuoret asiakkaat ja asiakkaat, joilla on huollettavia sekä kotiapua saavat perheet. Asiakkaat ovat osallistuneet palvelutarpeen arvioon ja palveluntuottajan valintaan kuntayhtymän hyväksymistä palveluntuottajista. Kokeilussa asiakkaan henkilökohtaisen budjetin arvo on määrittynyt oman tuotannon kustannusten mukaisesti ja se on perustunut asiakkaan palvelutarpeeseen.

Henkilökohtaisen budjetin toimintamalli palveluseteleillä toteutettuna on edistänyt asiakaslähtöisyyttä ja asiakkaiden osallisuutta lisäävää toimintatapaa kaikissa asiakasryhmissä. Asiakkaat ovat kaikissa asiakasryhmissä olleet tyytyväisiä mahdollisuuteen olla mukana omaa elämäänsä koskevassa palvelujen kokonaisuuden valinnassa tarpeidensa mukaisesti.

Kokeilun kokemusten mukaan palveluseteli ei kuitenkaan ole aina sopivin maksuinstrumentti asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden riittävään huomiointiin. Henkilökohtaisen budjetin toimintamalli toteutettuna palvelusetelillä tai maksusitoumuksella mahdollistaa asiakaslähtöisyyden toteutumisen, kun palveluita ja niiden sisältöä voidaan räätälöidä asiakaskohtaisesti. Vastaavia kokemuksia on saatu mm. Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi-hankkeessa.

Uudenmaan alueellinen valinnanvapauskokeilu päättyy suunnitellusti asiakkuuksien osalta elokuun 2019 lopussa ja koko hankkeen osalta lokakuun 2019 lopussa. Hanketoimisto lopetetaan. Henkilökohtaisen budjetin kokeiluja on ollut käynnissä yhtäaikaisesti useilla eri alueilla ja  henkilökohtaisen budjetin toimintamallia ollaan ottamassa käyttöön eri puolilla Suomea. Henkilökohtaisen budjetin toimintamallia kannattaa kokeilun päättymisen jälkeen jatkaa ja kehittää edelleen myös Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymässä vaikuttavampien palveluiden ja asiakaslähtöisyyden edistämiseksi.

3.6.2019 julkaistussa hallitusohjelmassa linjataan, että yksityinen ja kolmas sektori toimivat julkisia palveluja täydentävien palvelujen tuottajina. Palvelusetelilainsäädäntöä tullaan ohjelman mukaan uudistamaan ja henkilökohtaisen budjetin käyttöönotosta tullaan tekemään linjauksia. Uudistuksien sisällöstä ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Ehdotus

Kuntayhtymässä on suunniteltu uutta henkilökohtaisen budjetin toimintamallia palvelusetelikokeilun kokemusten pohjalta. Mallissa kuntayhtymän omaa palvelutuotantoa täydennetään yritysten ja kolmannen sektorin palveluilla. Malli lisäisi asiakkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa omiin palveluihinsa ja parantaisi palveluiden saatavuutta ja monipuolisuutta.

Henkilökohtaisen budjetin toimintamallilla voidaan vaikuttaa asiakkaiden osallisuuden ja asiakaslähtöisen toimintatavan lisääntymiseen. Toimintamallia kehittämällä saadaan myös lisätietoa henkilökohtaisen budjetin vaikuttavuudesta, kustannuksista ja asiakkaiden palvelutarpeesta. Omaishoidon ja lapsiperheiden kotipalvelun asiakasryhmissä on jo kokemusta henkilökohtaisen budjetin kaltaisesta toimintamallista ja sen tarve on tullut esiin sekä työntekijöiden että asiakkaiden taholta. Myös vammaispalveluiden ja päihde- ja mielenterveyspalveluita tarvitsevien nuorten kokeilussa saadut kokemukset ovat positiivisia ja tukevat toimintamallin käyttöönottoa. Palvelujen asiakaslähtöisempi toteuttaminen edistää omaishoitajien jaksamista, lapsiperheiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja vammaispalveluiden asiakkaiden itsemääräämisoikeutta. Päihde- ja/tai mielenterveyspalveluja tarvitsevien nuorten osalta HB-toimintamallilla voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeita paremmin vastaavia palveluja, mikä edistää nuoren sitoutumista ja toimii osana nuoren syrjäytymisen ehkäisyä.

Henkilökohtaista budjettia esitetään otettavaksi käyttöön määritellyissä asiakasryhmissä palvelusetelikokeilun päätyttyä alkaen 1.9.2019. Henkilökohtainen budjetti toteutetaan kuntayhtymässä jatkossa palvelusetelillä tai maksusitoumuksella. Henkilökohtaisen budjetin arvo määritellään kuntayhtymän oman palvelutoiminnan kustannusten mukaisesti ja tarvelähtöisesti. Asiakasmaksut ja omavastuut määräytyvät kuntayhtymän nykyisten menettelyiden mukaisesti. Henkilökohtainen budjetti on lähtökohtaisesti kustannusneutraali.
 
Henkilökohtaisen budjetin perustana toimii edelleen asiakasohjaajan ja asiakkaan yhteistyössä tekemä palvelutarpeen arvio ja palvelusuunnitelma sekä asiakasohjaajan tekemä palvelupäätös. Asiakasohjaaja varmistaa, että asiakkaalle muodostettu palvelukokonaisuus on asiakkaan tarpeen ja edun mukainen. Henkilökohtaisen budjetin lähtökohtana on asiakkaan aktiivinen osallistuminen oman elämäntilanteensa kartoittamiseen sekä tarpeenmukaisten palveluiden sisällön suunnitteluun ja käyttöön.

Henkilökohtaisen budjetin asiakasryhmiksi ehdotetaan alkuvaiheessa omaishoidon-, nuorten päihde- ja mielenterveyspalveluiden, vammaispalvelujen sekä lapsiperheiden kotipalvelun asiakkaita. Palveluntuottajat, jotka aikovat tuottaa asiakkaille henkilökohtaisen budjetin palveluita, ilmoittautuvat kuntayhtymään palveluntuottajiksi.


Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän hallintosäännön 10 §:n mukaan kuntayhtymän valtuusto päättää merkittävistä ja taloudellisesti laajakantoisistatoiminnan järjestämisen periaatteista.

 

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus esittää yhtymävaltuustolle, että 

  • Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä ottaa käyttöön henkilökohtaisen budjetin toimintamallin 1.9.2019 alkaen, ja että
  • kuntayhtymän johtaja valtuutetaan tekemään toimintamalliin tarvittavat kehittämistoimenpiteet.
     

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Perustelut

     

Ehdotus

Yhtymävaltuusto päättää, että

  • Keski- Uudenmaan sote - kuntayhtymä ottaa käyttöön henkilökohtaisen budjetin toimintamallin 1.9.2019 alkaen,
  • ja että kuntayhtymän johtaja valtuutetaan tekemään toimintamalliin tarvittavat kehittämistoimenpiteet.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi
Frank Ryhänen, projektipäällikkö, frank.ryhanen@keusote.fi

Perustelut

Perustelut

Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymän yhtymähallitus on kokouksessaan 11.6.2019 § 83 päättänyt esittää yhtymävaltuustolle, että Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä ottaa käyttöön henkilökohtaisen budjetin toimintamallin 1.9.2019 alkaen, ja että kuntayhtymän johtaja valtuutetaan tekemään toimintamalliin tarvittavat kehittämistoimenpiteet. Yhtymävaltuusto päätti kokouksessaan 27.6.2019 § 25 hyväksyä esityksen. 

Toimintamallissa noudatettavista ehdoista ja periaatteista on laadittu asiakirja. Asiakirjassa määritellään eri osapuolten asemat, oikeudet ja velvollisuudet. Palveluntuottajan hyväksyminen henkilökohtaisen budjetin palveluntuottajaksi edellyttää sitoutumista menettelyohjeen ehtoihin ja periaatteisiin.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää

  • hyväksyä henkilökohtaisen budjetin toimintamallin ehdot ja periaatteet liitteen mukaisena, ja
  • myöntää kuntayhtymän johtajalle valtuudet hyväksyä asiakirjassa määritellyt kriteerit täyttävät palveluntuottajat henkilökohtaisen budjetin tuottajiksi, ja
  • myöntää kuntayhtymän johtajalle valtuudet tehdä tarvittavat muutokset ehdot- ja periaatteet- asiakirjaan

 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Tuija Alén, toimistosihteeri, tuija.alen@keusote.fi

Perustelut

Tausta

Hyvinkään kaupunki ja Keusote hallinnoivat vuosina 2017–2019 Uudenmaan alueellisesta valinnanvapauskokeilua osana sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa palvelusetelikokeilua. Kokeilussa edistettiin asiakaslähtöisyyttä kokeilemalla henkilökohtaisen budjetin kaltaista toimintamallia palveluseteleinä toteutettuna. Kokeilu toteutettiin kaikkien Keusoten kuntien alueella kunnittain vaihtelevissa asiakasryhmissä. Henkilökohtaisen budjetin toimintamalli edisti asiakastyytyväisyyttä, asiakaslähtöisyyttä ja asiakkaiden osallisuutta lisäävää toimintatapaa kaikissa asiakasryhmissä. 

Keusote on mukana pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman Henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluhankkeessa ajalla 10/2020–12/2021. Keski-Uudenmaan vammaisten henkilöiden henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluhanke on yksi yhdeksästä alueellisesta hankkeesta. Valtakunnallista kokeiluhanketta koordinoi sosiaali- ja terveysministeriö ja valtakunnallista kehittämistyötä koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. THL kokoaa ehdotuksen valtakunnalliseksi HB-malliksi vuoden 2021 loppuun mennessä. Kokeiluhankkeen valtakunnallisia tavoitteita ovat vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden, osallisuuden ja valinnanmahdolli-suuksien vahvistaminen, avun ja tuen saamisen mahdollistaminen joustavasti elämän eri tilanteisiin ja tarpeisiin kullekin henkilölle parhaiten sopivalla toteutustavalla sekä ehdotuksen antaminen tarvittavasta lainsäädännöstä mallin toteuttamiseksi. Keusoten hankkeen loppuraportti valmistui 1.11.2021, mutta hanketyö jatkuu kuluvan vuoden loppuun asti.

Keusoten vammaisten henkilöiden henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluhankkeen tavoitteita olivat: 
1)    määritellä vammaisten henkilöiden tarpeisiin soveltuva HB:n rahoitus- ja toimintamalli
2)    määritellä asiakasohjauksen toimintamalli HB:n käytännön toteutukseen 
3)    antaa ehdotuksia tarvittavasta lainsäädännöstä toimintamallin toteuttamiseksi.

Keusoten HB-hanke toteutettiin tutkimuksellisena työnä yhteiskehittämisen menetelmin. Henkilökohtaista budjetointia tarkasteltiin hankkeessa neljän palvelun kautta: vaikeavammaisten kuljetuspalvelut, päiväaikainen toiminta (kvl ja vpl), alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen vapaat sekä asunnon muutostyöt. Asunnon muutostyöt jäivät varhaisessa vaiheessa hankkeen tarkastelun ulkopuolelle, koska sekä asiakkaat että ammattilaiset näkivät, ettei HB:lla tavoiteta lisäarvoa palvelun toteuttamisessa. 

Henkilökohtaisen budjetin pilotti
Keusoten vammaisten henkilöiden henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallin tavoitteena on lisätä asiakkaiden itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa omiin palveluihinsa ja siten varmistaa, että palvelut vastaavat mahdollisimman hyvin asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Henkilökohtainen budjetointi nähdään yhtenä palveluiden järjestämistapana muiden järjestämistapojen rinnalla, joka on saatavilla kaikille asiakkaille iästä, toimintakyvystä tai palvelutarpeesta riippumatta. 

Hankkeessa kehitetty asiakasohjauksen toimintamalli, asiakkaan polku, muotoutui hyvin yhteneväiseksi vammaispalveluissa jo nyt käytössä olevan asiakasprosessin kanssa. HB tuo prosessiin lisää sisältöä, esim. HB:n neuvonnan ja ohjauksen, HB:n tarjoamisen yhtenä palveluiden järjestämistapana, HB:n määrittelyn, HB-päätöksen tekemisen, asiakkaan tukemisen HB:n käytössä ja HB:n käytön seuraamisen. 

Keusoten HB-toimintamallissa henkilökohtainen budjetti pohjautuu asiakkaalle tehtyyn palvelutarpeen arvioon. Asiakkaan HB määritellään asiakkaalle myönnettyjen palvelujen perusteella ja palvelukohtaisten HB-luokkien avulla. HB:ssa asiakas voi suunnitella palvelujensa sisällön, valita palvelujensa tuottajan, vaihtaa viranhaltijapäätöksen mukaisen palvelun kokonaan tai osittain toiseen palveluun sekä jaksottaa palvelujen käyttöä tarpeensa mukaisesti. Henkilökohtaisen budjetin käyttöä ja soveltuvuutta seurataan aktiivisesti asiakkaan ja asiakasohjaajan toimesta. 

Toimintamallissa henkilökohtaisen budjetin arvon taustalla on luokkamalli, jossa kullekin palvelulle määritellään tarvittava määrä HB-luokkia vastaamaan asiakkaiden erilaisia tuen tarpeita. Luokkamallissa asiakas saa HB-luokan avulla omaa tarvetta vastaavan budjetin käyttöönsä. HB-luokkien arvot ovat euromääräisiä lukuun ottamatta kuljetuspalveluja, joissa luokittelu tehtiin kilometripohjaisesti. Lähtökohtana HB-luokkien arvon muodostumiselle on, että malli on järjestäjälle kustannusneutraali, kustannukset perustuvat järjestäjän kustannuksiin, ja että henkilökohtaisen budjetin saavat asiakkaat ovat yhdenvertaisessa asemassa palveluita muilla järjestämistavoilla saavien asiakkaiden kanssa. 

Henkilökohtaisen budjetin toimintamallissa tarvitaan työkaluja, jotta siinä voidaan toimia. Keskeisimpiä työkaluja ovat HB:n maksuväline sekä selain- tai sovelluspohjainen käyttöjärjestelmä, portaali. Portaali kokoaa yhteen tiedon asiakkaalle myönnetystä henkilökohtaisesta budjetista, hyväksytyt palveluntuottajat, ja lisäksi asiakas ja asiakasohjaaja voivat seurata asiakkaan palveluiden ja HB:n käyttöä portaalista. Järjestelmän kautta palveluntuottajat voisivat myös laskuttaa tuottamansa palvelut. HB:n maksuvälineiksi on suunniteltu HB-seteli ja HB-kortti. HB-seteli perustuu palvelusetelimalliin ja HB-korttia olisi käytettävyydeltään samankaltainen kuin nykyiset taksikortit sillä erotuksella, että kortille ladattu arvo olisi matkamäärän sijaan kilometrejä, ja palvelu olisi käytettävissä koko Suomessa. HB-korttia käytettäisiin kuljetuspalveluissa. Edellä mainittuja portaalia tai maksuvälineitä ei HB:n käyttöön vielä ole, mutta nykyisiä järjestelmiä kehittämällä niitä voitaisiin hyödyntää HB-toimintamallissa. 

Pilotin tavoitteena on:
1)    Edistää Keusoten tavoitetta ottaa henkilökohtainen budjetti yhdeksi palveluiden järjestämisen tavaksi 
       •    Tuoda HB muiden järjestämistapojen rinnalle omaishoitajien vapaissa, päiväaikaisessa toiminnassa ja kuljetuspalveluissa
       •    Selvittää ja kehittää HB:n käytön mahdollisuuksia myös muissa palveluissa ja asiakasryhmissä (esim. ikääntyneet)
       •    Kerätä tietoa HB:sta tukemaan päätöksentekoa ja vakiinnuttaa HB toimintamalli osaksi Keusoten palveluiden järjestämistapoja

2)    Kehittää Keusoten valmiutta henkilökohtaisen budjetin käyttöön liittyen 
       •    Perehdyttää ja lisätä asiakkaiden, työntekijöiden ja palveluntuottajien tietämystä HB:sta ja lisätä valmiutta HB:n käyttöön
       •    Selvittää ja kehittää HB:ssa tarvittavia työkaluja

3)    Saada tietoa HB:n kehitettyjen toimintamallien toimivuudesta käytännössä ja kehittää edelleen toimintamalleja pilotissa saatujen kokemusten perusteella

       •    Selvittää erityisesti HB:n muodostumisen toimivuutta ja tarkentaa henkilökohtaisen budjetin perusteita

Keusoten yhtymävaltuuston 27.6.2019 tekemään päätökseen § 25 henkilökohtaisen budjetin käyttöönotosta viitaten ehdotetaan, että Keusotessa pilotoidaan henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallia vuoden 2022 aikana. Henkilökohtaisen budjetin pilotointia ehdotetaan toteutettavaksi voimassa olevan lainsäädännön mahdollistamalla tavalla vammaisten henkilöiden päiväaikaisessa toiminnassa, kaiken ikäisten omaishoidon tuen asiakkaiden vapaissa sekä vaikeavammaisten kuljetuspalveluissa. Pilotin aloitukseen liittyy mm. asiakkaiden, Keusoten ammattilaisten ja palveluntuottajien kouluttamiseen liittyvää työtä, portaalin ja maksuvälineiden kehittämiseen liittyviä tehtäviä sekä HB-luokkien arvojen tarkentamista, ja näiden syiden vuoksi asiakkaiden mukaan tuloa pilotointiin on suunniteltu porrastettavaksi talven ja kevään ajalle.  

Henkilökohtaisen budjetin pilotin onnistumista ja mallin käyttökelpoisuutta arvioidaan hallituksen toimesta marraskuussa 2022 tammi-lokakuun kokemusten perusteella ennakkovaikutusten arvioinnin mukaisesti.

Asiakasmaksut
Henkilökohtaisessa budjetoinnissa mukana olevien palvelujen osalta noudatetaan kuntayhtymän nykyistä menettelyä. Asiakasmaksut perustuvat lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (3.8.1992/734) ja määräytyvät Keusoten yhtymähallituksen vahvistamien asiakasmaksujen mukaisesti. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus hyväksyy edellä esitetyn suunnitelman mukaisesti
1.    Henkilökohtaisen budjetin pilotin ajalle 1.1-31.12.2022 Keski-Uudenmaan soten alueella ja
2.    Henkilökohtaisen budjetin asiakasmaksujen osalta noudatetaan kuntayhtymän nykyistä menettelyä. Asiakasmaksut tarkistetaan jatkossa muiden asiakasmaksujen yhteydessä, mikäli henkilökohtainen budjetti otetaan Keski-Uudenmaan soten alueella vakituisesti käyttöön ja, että
3.    Henkilökohtaisen budjetin pilotti toteutetaan vuoden 2022 vammaispalvelujen määrärahojen puitteissa vammaissosiaalityön henkilöstöresursseilla ikäihmisten ja vammaisten asiakaskohtaisten palvelusuunnitelmien puitteissa
 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tiedoksi

Vammaisten palvelujen päällikkö ja koordinoivat esimiehet, kotona asumista tukevien palvelujen päällikkö ja koordinoivat esimiehet