Yhtymävaltuusto, kokous 18.11.2021

§ 50 Kyselytunti

Perustelut

Hallintosäännön 112 §:n mukaan yhtymävaltuuston jäsenellä on oikeus esittää yhtymähallitukselle kyselytunnilla vastattavaksi lyhyitä enintään kahden minuutin pituisia kysymyksiä kuntayhtymän hallintoa ja taloutta koskevista asioista.

Kysymyksiin saapumisjärjestyksessä, ellei puheenjohtaja toisin päätä. Vastauksen saatuaan kysymyksen esittäjällä on oikeus tehdä kaksi asiaan liittyvää lyhyttä lisäkysymystä. Kysymysten johdosta ei käydä keskustelua.

Kysymykset on toimitettava kirjallisina viimeistään neljätoista (14) päivää ennen valtuuston kokousta. Myöhemmin toimitetut kysymykset sekä kysymykset, joihin ei kyselytunnilla ehditä vastata, siirtyvät seuraavaan kyselytuntiin.

Määrätyssä ajassa saapuneet ja siten kyselytunnilla käsiteltävät kysymykset ovat: 

  1. Millä aikavälillä lastenneuvolapalveluiden on tarkoitus palata normaaliin toimintaan? Miten varmistetaan, että nykyinen käytäntö ei aiheuta joiden lasten putoamista tarvitsemansa avun piiristä? Onko varhaiskasvatuksen ulkopuolella oleville lapsille ja heidän perheille tarjottu tavanomaisen neuvolakäynnin sijasta terveydenhoitajan soittoaikaa? (Andeliina Cieslak)
  2. Keväällä 2021 Keusoten nettisivuilla julkaistun tiedotteen otsikko ”Neuvolapalvelut poikkeusolojen aikana” viittaa siihen, että toimintamalli koskee vain aikaa jolloin Suomi oli poikkeusoloissa. Suomi oli tänä vuonna poikkeusoloissa yhden kerran 1.3-27.4.2021. Myös valtuustoseminaarissa käytetyssä puheenvuorossa viitattiin siihen, että soittoaikoja on tarjottu lastenneuvolan asiakkaille poikkeusolojen aikana. Kuntalaisilta saadun tiedot mukaan kyseistä ohjetta on sovellettu ainakin syyskuulle saakka. Ottaen huomioon, että terveydenhuollon henkilöstön rokotuskattavuus on ollut jo viimeistäänkin alkukesästä erinomaisella tasolla. Millä perusteella näin on toimittu ja ollaanko nyt siirrytty lastenneuvolapalveluissa tavanomaisiin käytäntöihin? Mitkä ovat lastenneuvolapalveluiden strategiset linjaukset, jotka ohjaavat näiden palveluiden järjestämistä? (Andelina Cieslak)
  3. Puhelinpalvelut (juha Hakala, Andelina Cieslak.)Ihmiset valittavat etteivät saa yhteyttä SOTE-palveluihin, erityisesti terveyspalveluiden osalta. Eri toimipisteiden väliset erot vasteajoissa viittaavat siihen, että toiminta on edelleen liian kuntakohtaista, eikä palvelussa olla päästy kuntayhtymätasoiseen toimintaan, jossa resursointia ja palvelutasoa tarkastellaan kuntayhtymätasoisesti. Varsinkin Hyvinkäällä ongelma on ilmeinen ja kansalaisilta tulee asiaan liittyviä yhteydenottoja jatkuvasti.
  • Miten asiakaspalvelua johdetaan Keusotessa kokonaisuutena?
  • Miten puhelinpalvelua seurataan, niin että laatutaso on eri palveluiden ja kuntien välillä mahdollisimman yhtenäinen?
  • Milloin päätettäväksi tuodaan eri palveluiden saatavuus/saavutettavuuskriteerit?
  • Mikä on analyysi puhelinpalveluihin kohdistuvan kritiikin osalta ja mitkä ovat kokonaisuuteen liittyvät kehitysehdotukset?

Yhtymävaltuuston puheenjohtaja toimii puheenjohtajana kyselytunnilla.

 

 

Päätös

Kyselytunnilla esitettiin kysymykset ja niihin vastaukset.