Henkilöstöjaosto, kokous 17.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 42 Henkilöstön pitovoima ja työnantajakuva -projekti

KEUDno-2021-20047

Valmistelija

  • Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Perustelut

Sote -henkilöstön saatavuus on tällä hetkellä valtakunnallinen ongelma, jota pyritään ratkaisemaan monella eri tasolla. Myös Keusoten onnistuminen osaavan työvoiman rekrytoinnissa ja työvoiman pitämisessä on merkittävä haaste. Tällä hetkellä henkilöstöpula vaikeuttaa palvelujen yhteensovittamista ja niiden kokonaisvaltaista kehittämistä.

Keusoten tavoitteena on kehittää organisaation työnantajamielikuvaa ja henkilöstön pitovoimaa, jotta Keusote nähdään markkinoilla kilpailukykyisenä työnantajana. Tavoitteena on hillitä myös henkilöstön korkeaa vaihtuvuutta ja tunnistaa tekijät, joilla sekä nykyinen henkilöstö saadaan sitoutumaan nykyistä paremmin sekä onnistutaan rekrytoimaan uusia ammattilaisia ja vastavalmistuneita opiskelijoita.

Tiedonkeruu käynnistyy eri henkilöstöryhmien ryhmähaastatteluilla. Kohderyhmänä ovat mm. henkilöstöfoorumi, pääluottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut, ylintä johtoa, esimiehiä eri ammattiryhmistä, HR:n ja viestinnän edustajia. Lisäksi käytössä on useiden eri henkilöstökyselyjen tuloksia, joilla on selvitetty sisäistä työnantajakuvaa, työnantajan vastuullisuutta ja eri henkilöstöetuuksien arvostusta.  

Kehitystoimenpiteiden tunnistamiseksi laaditaan selvitys nykytilasta, jotta tunnistetaan yhtymän haasteet ja vahvuudet. Tavoitteena on, että nykytilan analyysin pohjalta laaditaan kehitysehdotukset työntekijäkokemukseen ja henkilöstönpitovoiman parantamiseksi. Kehitysehdotuksen mukaiset toimenpiteet myös priorisoidaan, jotta tunnistetaan ne tekijät, joilla on suurin vaikutus.

Henkilöstöjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Merkitään tiedoksi. 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.