Yhtymähallitus, kokous 2.7.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 100 Valtuustoaloite / Neuvolan iltavastaanotot

KEUDno-2019-505

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiina Salminen, palvelujohtaja, tiina.salminen@keusote.fi

Perustelut

Yhtymävaltuusto 7.3.2019 § 7

Kokouksessa luovutettiin Heli Hallikaisen ja 23 valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite Hyvinvointineuvolan (äitiys- ja lastenneuvolan) iltavastaanotosta:

”Hyvinvointineuvolan tavoitteena on asiakasperheiden hyvinvoinnin edistäminen ja perheiden tukeminen arjessa. Neuvolat ovat nykyisen Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän alueella olevissa kunnissa eri aikoihin avoinna ollen useassa kunnassa auki vain virka-aikana kello 8-16.

Aukioloajat rajoittuen vain ns. virka-aikaan eivät ole kovin asiakaslähtöisiä elämänvaiheessa, jossa palvelujen käyttäjät elävät ”elämän ruuhkavuosia”. Useissa kaupungeissa, kuten Espoossa, Turussa ja Helsingissä on tarjoilla myös ilta-aikoja, jotta erilaisissa tilanteissa oleville perheille löytyisi mahdollisimman sopiva aika neuvolakäynneille. Hyvinkäällä on tällä hetkellä iltavastaanotto yhtenä päivänä viikossa klo 18 asti, tämä käytäntö tulisi ottaa käyttöön koko kuntayhtymän alueella.

Ilta-ajat mahdollistaisivat sen, ettei raskaana olevien äitien ja lasten vanhempien tarvitse hoitaa neuvolakäyntejä työaikaan sekä mahdollisesti korvata niihin mennyttä aikaa myöhemmin työnantajalle. Kuntayhtymän alueella kehyskunnissa monet vanhemmat käyvät töissä muualla pääkaupunkiseudulla, jonka johdosta neuvolassa käynti ei onnistu esimerkiksi ruokatunnilla, vaan käyntiin menee useampia tunteja. Matka-ajat huomioiden neuvolakäynti saattaa viedä useinkin puoli työpäivää.

Monissa perheissä haluttaisiin myös mennä neuvolaan koko perheen voimin, mutta vanhempien työajat rajoittavat tätä. Ilta – ja viikonloppuajat mahdollistaisivat myös nykyistä useampien isien mukana olon neuvolakäynneillä. Laajennetut aukioloajaa mahdollistavat peremmin palveluiden suuntaamisen koko perheelle.

Työaikojen sijoittuessa nyky-yhteiskunnassa yhä enemmän virastoaikojen ulkopuolelle tulisi tämä trendi huomioida myös palvelutuotannossa. Em. trendin myötä olisi hyvä myös kuntayhtymän osaltaan tarjota mahdollisuus henkilöstölle työaikojen osittaiseen sijoittumiseen joustavasti perinteisten virastoaikojen ulkopuolelle. Näin saataisiin paitsi joustavuutta henkilökunnan työaikoihin, myös palvelut tukemaan asiakkaita erilaisissa elämäntilanteissa nykyistä kattavammin.

Palveluiden tulisi tukea asiakkaita erilaisissa elämäntilanteissa mahdollisimman joustavasti. Lisäksi on tärkeää huomioida työelämävaikutukset palvelun käytön suhteen. Neuvola-aikojen tarjoaminen osittain myös ilta-aikoina olisi yksi tapa osoittaa kuntayhtymän olevan lapsiystävällinen ja vaikuttaa omalta osaltaan myös pienten lasten vanhempien työllistymiseen.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kuntayhtymä selvittää ilta-aikojen tarjoamista neuvolapalveluiden osalta myös ilta-aikoina ja samalla yhtenäistää palveluiden saatavuutta ko. palveluiden osata koko kuntayhtymän alueella. Äitiys- ja lastenneuvoloiden iltavastaanottoa tulisi järjestää vähintään yhtenä päivänä viikossa.”

Vastine valtuustoaloitteeseen

7.3.2019 olleessa Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän yhtymävaltuustossa esitettiin valtuustoaloite Hyvinvointineuvolan (äitiys- ja lastenneuvolan) iltavastaanotosta: ”Hyvinvointineuvolan tavoitteena on asiakasperheiden hyvinvoinnin edistäminen ja perheiden tukeminen arjessa.” Allekirjoittaneet esittivät, että kuntayhtymä selvittää ilta-aikojen tarjoamista neuvolapalveluiden osalta vähintään yhtenä iltana viikossa ja yhtenäistää kyseessä olevan iltavastaanoton saatavuutta koko kuntayhtymän alueella.  

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän yksi asiakkaan kannalta keskeisimpiä palvelulupauksia on lupaus palveluihin pääsystä tarpeen mukaisesti, esimerkiksi juuri iltavastaanottoaikoja järjestämällä. Kuntayhtymän palvelulupausta työstettäessä järjestettiin kysely kuntalaisille, jonka vastauksissa nostettiin esiin muun muassa asiantuntevan, oikea-aikaisen ja oikean tasoisen palvelun saanti. Lisäksi palautteissa nousi iltavastaanottojen tarve. Asiakaspalautelaitteista saaduista asiakaspalautteista on noussut aukioloaikojen kehittämistoive.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän neuvoloissa on tällä hetkellä käynnissä työntekijöiden työn vakiointi ja toimintojen yhtenäistäminen. Tavoitteena on toimintojen ja palveluketjujen tasalaatuistaminen ja yhdenmukaistaminen koko kuntayhtymän alueella myös iltavastaanottojen osalta.

Valtuustoaloitteessa tuotiin esille neuvoloiden olevan auki Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän alueella pääsääntöisesti virka-aikaan klo 8–16. Hyvinkäällä neuvolat ovat olleet toukokuusta 2018 lähtien auki kerran viikossa klo 8–18. Iltavastaanottoja toteutettaessa on huomioitu työntekijöiden riittävä määrä työturvallisuuden toteutumiseksi. Asiakkaina iltavastaanotoilla ovat olleet raskaana olevat äidit perheineen, vauvaperheet sekä leikki-ikäiset lapset. Terveydenhoitajien Hyvinkään neuvoloiden saamat iltavastaanottoja koskevat suulliset asiakaspalautteet ovat olleet positiivisia. Yksityiskohtaisempi asiakaskysely toteutetaan syksyllä.

Iltavastaanottoaikoja on käytetty hyvin: Tammi–maaliskuun aikana 2019 tarjottuja aikoja on ollut 126 tuntia ja asiakaskäyntejä 95 tuntia. Käyttöaste on näin ollen ollut noin 75 prosenttia.

Keski-Uudenmaan sote- kuntayhtymässä on yhteensä 14 neuvolaa, joissa terveydenhoitajien määrä vaihtelee 1,5 – 11,5 välillä. Iltavastaanottojen toteuttaminen merkitsee huomion kiinnittämistä työntekijöiden turvallisuuteen, eikä vastaanottoja voida järjestää toimipisteissä, joissa ei ole riittävästi työntekijöitä ilta-aikaan. Tämä rajoittaa iltavastaanottojen järjestämistä jokaiseen toimipisteeseen.

Neuvolatoimipisteitä ja neuvolaterveydenhoitajia on kuntayhtymän kunnissa / kaupungeissa seuraavasti:

•    Hyvinkää: kaksi toimipistettä (10:n ja 6:n terveydenhoitajan toimipisteet)
•    Järvenpää: neljä toimipistettä (8:n, 6:n, 2:n ja 1:n terveydenhoitajan toimipisteet)
•    Mäntsälä: yksi toimipiste (8 terveydenhoitajaa)
•    Nurmijärvi: kolme toimipistettä (10:n, 4:n ja 3:n terveydenhoitajan toimipisteet)
•    Pornainen: yksi toimipiste (1,5 terveydenhoitajaa)
•    Tuusula: kolme toimipistettä (11:n, 5:n, 3:n ja 2,5:n terveydenhoitajan toimipisteet).

Turvallisuuden takaamiseksi kaikki neuvolat eivät voi toteuttaa iltavastaanottoa johtuen työntekijöiden pienestä määrästä. Pienet yksiköt ovat haavoittuvaisempia terveydenhoitajan sairastuessa äkillisesti. Kuntakohtaisesti tarkasteltuna asia koskee erityisesti Pornaisten neuvolaa.

Tästä seuraa vaihtoehtoisesti:

  1. iltavastaanoton järjestäminen Pornaisissa kerran kuukaudessa kahden työntekijän toimesta. Toisen työntekijän ollessa äkillisesti estyneenä (esimerkiksi sairauden vuoksi), edellyttää tämä vaihtoehto vuoden 2020 talousarvioon 5000 euron budjettivarausta vartijakustannuksiin.
  2. Iltavastaanoton järjestäminen Pornaislaisten osalta Mäntsälän hyvinvointineuvolassa kerran viikossa ilman tarvetta lisäkustannuksille. Mikäli muilla palvelualueilla on tarvetta avata lähipalveluna iltavastaanotto Pornaisissa, on mahdollisuus tarkastella tilannetta uudelleen. Tällöin vartiointikustannuksia voidaan jakaa useamman palvelualueen kesken.

Iltavastaanotolla voi olla vaikutus neuvolan asiakassuhteen jatkuvuuteen oman terveydenhoitajan kanssa. Iltavastaanottoa pitävä terveydenhoitaja ei ole välttämättä ole perheen oma terveydenhoitaja, jolla on totuttu käymään.

Valtuustoaloitteessa esitetyn mukaisesti iltavastaanotot mahdollistavat koko perheen yhteisen osallistumisen neuvolakäynneille, vähentävät vanhempien työajalla käytäviä neuvolakäyntejä sekä laajentavat valinnanmahdollisuutta neuvolakäyntien toteuttamiseen omalle elämäntilanteelle ja työrytmille sopivaksi.

Iltavastaanottojen laajentaminen kuntayhtymän alueella on myös perhekeskuspalvelujen näkökulmasta tarkoituksenmukaista toteuttaa asiakaskokemuksen parantamisen ja kuntalaispalautteissa esiin nostettuun tarpeeseen vastaamisen näkökulmasta. Iltavastaanottojen avaaminen on askel kohti palvelulupauksen toteutumista – lupausta palveluihin pääsystä tarpeen mukaisesti.

Suomessa on eri kunnissa ja kaupungeissa toteutettu iltavastaanottoja neuvoloissa. Esimerkiksi Turussa ilta-ajat ovat ensisijaisesti tarkoitettu äitiysneuvolan asiakkaille ja leikki-ikäisten iltavastaanotot ovat varattavissa klo 17 saakka. Etelä-Karjalan sote -kuntayhtymässä neuvolan iltavastaanottoajat toimivat ilman ajanvarausta lyhyissä neuvola-asioissa, kuten esimerkiksi rokotuksissa, verenpaineseurannoissa ja sikiön sydänäänien tarkastukseen liittyvissä asioissa.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä tulee tarjoamaan syyskuusta 2019 lähtien iltavastaanottopalveluita neuvoloissa yhtenä päivänä viikossa koko kuntayhtymän alueella. Toteuttaminen vaatii käytäntöjen suunnittelemista ja käynnistysvaiheessa lähdemme Pornaisten neuvolan kohdalla siitä vaihtoehdosta, että iltavastaanotto järjestetään Mäntsälän hyvinvointineuvolassa. Kesälomakautena neuvoloiden toimintaa supistetaan ja näin ollen otollinen aika iltavastaanottojen käynnistämiseksi on syyskuu.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää,

  • hyväksyä oheisen lausunnon vastauksenaan esitettyyn valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi, ja
  • lähettää lausunnon yhtymävaltuuston päätettäväksi

 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Perustelut

Yhtymävaltuusto 9.5.2019 § 11 päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Iltavastaanottoon liittyvää valtuustoaloitetta on käsitelty terveydenhoitajien kuukausikokouksissa huhti-toukokuun vaihteessa. Henkilöstöinfotilaisuudet sekä yhteistoimintamenettelyt on järjestetty 29.5.2019 sekä Järvenpäässä että Hyvinkäällä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää

  • hyväksyä oheisen lausunnon vastauksenaan esitettyyn valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi, ja
  • lähettää lausunnon yhtymävaltuuston päätettäväksi.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tiedoksi

Perhekeskuspalvelujen päällikkö