Yhtymähallitus, kokous 19.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Korjaus Apottitakauksiin

KEUDno-2020-4666

Aikaisempi käsittely

Perustelut

   

Ehdotus

Yhtymävaltuusto päättää hyväksyä esitetyn kokonaispaketin

 
1. Apotin käyttöönoton lykkääminen maakuntahallinnon käynnistämisvuoteen 2023  (täsmällinen käyttöönottohetki sovitaan erikseen Apotti Oy:n kanssa) 
ja asiakas-ja potilastietojärjestelmäkokonaisuuden kilpailuttamisen käynnistäminen  välittömästi

  • oikeuttaa kuntayhtymän johtajan allekirjoittamaan kilpailutuksessa tarvittavat  ilmoitukset ja sopimukset

2. Tuusulan kunnan Oy Apotti Ab osakkeiden siirto Keski-Uudenmaan sote - 
kuntayhtymälle kauppahintaan 1.177.465,00 euroa 

  • hyväksyy kauppakirjan allekirjoittajan tehdä kauppakirjaan pääasiaa  

muuttamattomia pieniä teknisiä korjauksia 

  • oikeuttaa kuntayhtymän johtajan allekirjoittamaan kauppakirjan yksin  

kuntayhtymän puolesta 

  • myöntää Oy Apotti Ab:lle asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintaa varten  

Tuusulan takausten mukaisen 6 424 000 euron omavelkaisen takauksenosana  
yhtiön yhteensä 280 miljoonan euron suuruista rahoitusjärjestelyä, yhtiön  
järjestelmähankintaa varten nostamien lainojen ja niiden korkojen,  
viivästyskorkojen sekä mahdollisten perimiskulujen kattamiseksi. Samalla  
Tuusulan 5 695 200 euron takausvastuu Kuntarahoitus Oy:lle siirtyy  
kuntayhtymälle ja Tuusula vapautuu em. takauksesta. Takauksen  
voimassaoloaika on rajattu enintään 31.12.2028 saakka. Aiemmin myönnettyjen  
ja päätettyjen 6 424 000 euron takausten lisäksi Keski-Uudenmaan sote- 
kuntayhtymä myöntää Oy Apotti Ab:n lyhytaikaisen rahoituksen varmistamiseksi  kuntayritystodistuksilla 1 356 000 euron omavelkaisen takauksen. Taattavien lainojen uusi yhteismäärä on enintään 7 780 000. Takausten voimassaoloaika on rajoitettu enintään 31.12.2028 saakka.  

Takausjärjestelyt tulee toteuttaa siten, ettei Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymän  omavelkainen takaus koskaan ylitä omistusprosentin mukaista osuutta taattavien rahoitusjärjestelyjen kokonaismäärästä tai yksittäisistä lainoista/järjestelyistä. Oy  Apotti Ab on pantannut omistajien omavelkaisten takauksien vastavakuudeksi yrityskiinnityksen (Oy Apotti Ab, 2699989-5) vakuusarvoltaan 162,7 miljoonaa euroa, joka on jaettu omistajittain omistusosuuksien suhteessa.

Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymä pidättää oikeuden vaatia vastavakuuksia siinä  tilanteessa, jossa yhtiön omistuspohja muuttuu siten, että yli puolet sen osakkeista siirtyy uudelle omistajalle, tai sen toiminnan tarkoitus (tuottaa omistajilleen sosiaali- ja  terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiin liittyviä palveluja) käynnissä olevan Uudenmaan erillisselvityksen/palvelurakenneuudistuksen seurauksena  muuttuu.

Oy Apotti Ab: lle myönnettävistä yksittäisistä omavelkaisista takauksista voidaan yhtiön omistuspohjaan tai toiminnan tarkoitukseen liittyvien muutosten toteutuessa periä vuosittain vähintään 0,5 %:n suuruinen takausprovisio, joka lasketaan takausvastuun kohteena olevan lainan jäljellä olevasta pääomasta per 31.12. ja maksetaan määräytymisajankohtaa seuraavan tammikuun loppuun mennessä.

 

Kokouskäsittely

Tiina Karhunen teki toimenpidealoitteen, että

"Asiakas- ja potilastietojärjestelmän uuden kilpailutuksen toteutuksessa otetaan huomioon valtuuston aiemmin tekemä Oy Apotti Ab:n tarjouksen hylännyt päätös ja kunnioitetaan sitä." 

Puheenjohtaja totesi, että toimenpidealoite raukesi kannattamattomana.

Tiina Karhunen esitti Mikko Taavitsaisen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi, on asiasta äänestettävä.

Ne, jotka kannattivat asian käsittelyn jatkamista, äänestivät JAA ja ne, jotka kannattivat asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, äänestivät EI. Suoritetussa
äänestyksessä annettiin 30 JAA-ääntä ja 8 EI-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan.

Tiina Karhunen esitti Mikko Taavitsaisen kannattamana, että 

"Pohjaesitys § 34 muutetaan muotoon:

Apottia ei oteta käyttöön kuntayhtymässä myöskään Tuusulan osakeomistuksen kautta ja ainakaan ennen maakuntahallinnon käynnistymistä. Tuusulan kunnan ja kuntayhtymän välillä ei toteuteta osakkeiden siirtoa ja takausjärjestelyjä.

Uuden yhtenäisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutus käynnistetään välittömästi ja kuntayhtymän johtaja oikeutetaan allekirjoittamaan kilpailutuksessa tarvittavat ilmoitukset ja sopimukset.
Kuntayhtymätasoisen tietojärjestelmän hankkimiselle kilpailutuksen kautta on pohjaesityksen mukaiset perusteet."

Puheenjohtaja totesi, että koska asiasta on tehty kannatettu muutosesitys, on asiasta äänestettävä.

Ne, jotka kannattivat yhtymähallituksen esitystä, äänestivät JAA ja ne, jotka kannattivat Tiina Karhusen esitystä, äänestivät EI. Suoritetussa
äänestyksessä annettiin 30 JAA-ääntä, 5 EI-ääntä ja 3 TYHJÄÄ ääntä.

Asian käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko kello 19:24-19:45

 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Kokouskäsittely

Tiina Karhunen teki toimenpidealoitteen, että

"Asiakas- ja potilastietojärjestelmän uuden kilpailutuksen toteutuksessa otetaan huomioon valtuuston aiemmin tekemä Oy Apotti Ab:n tarjouksen hylännyt päätös ja kunnioitetaan sitä." 

Puheenjohtaja totesi, että toimenpidealoite raukesi kannattamattomana.

Tiina Karhunen esitti Mikko Taavitsaisen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi, on asiasta äänestettävä.

Ne, jotka kannattivat asian käsittelyn jatkamista, äänestivät JAA ja ne, jotka kannattivat asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, äänestivät EI. Suoritetussa
äänestyksessä annettiin 30 JAA-ääntä ja 8 EI-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan.

Tiina Karhunen esitti Mikko Taavitsaisen kannattamana, että 

"Pohjaesitys § 34 muutetaan muotoon:

Apottia ei oteta käyttöön kuntayhtymässä myöskään Tuusulan osakeomistuksen kautta ja ainakaan ennen maakuntahallinnon käynnistymistä. Tuusulan kunnan ja kuntayhtymän välillä ei toteuteta osakkeiden siirtoa ja takausjärjestelyjä.

Uuden yhtenäisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutus käynnistetään välittömästi ja kuntayhtymän johtaja oikeutetaan allekirjoittamaan kilpailutuksessa tarvittavat ilmoitukset ja sopimukset.
Kuntayhtymätasoisen tietojärjestelmän hankkimiselle kilpailutuksen kautta on pohjaesityksen mukaiset perusteet."

Puheenjohtaja totesi, että koska asiasta on tehty kannatettu muutosesitys, on asiasta äänestettävä.

Ne, jotka kannattivat yhtymähallituksen esitystä, äänestivät JAA ja ne, jotka kannattivat Tiina Karhusen esitystä, äänestivät EI. Suoritetussa
äänestyksessä annettiin 30 JAA-ääntä, 5 EI-ääntä ja 3 TYHJÄÄ ääntä.

Asian käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko kello 19:24-19:45

Äänestystulokset

  • Jaa 30 kpl 79%

    Juha Peltonen, Sirkka Rousu, Lilli Salmi, Juhani Skyttä, Harri Virtanen, Jari Raita, Kristiina Hakala, Annika Kokko, Heli Hallikainen, Helinä Perttu, Antton Hägglund, Annina Nuutinen, Satu Kontiainen, Pekka Laine, Tuija Linna-Pirinen, Ritva Poikela, Tarja Edry, Liisa Majanen, Eemeli Peltonen, Auli Herttuainen, Eija Liljavirta, Mari Linna, Eija Mattila, Jukka Pihko, Hannu Aarrelampi, Liisa Palvas, Aila Koivunen, Arto Lindberg, Mika Mäki-Kuhna, Jussi Salonen

  • Ei 8 kpl 21%

    Tiina Karhunen, Irma Pahlman, Kirsi Kaikusalo, Mikko Taavitsainen, Kari Peussa, Riina Mattila, Tuomas Sarpolahti, Juhani Vuorisalo

  • Jaa 30 kpl 79%

    Juha Peltonen, Sirkka Rousu, Lilli Salmi, Juhani Skyttä, Harri Virtanen, Jari Raita, Kristiina Hakala, Annika Kokko, Helinä Perttu, Antton Hägglund, Annina Nuutinen, Satu Kontiainen, Pekka Laine, Tuija Linna-Pirinen, Ritva Poikela, Tarja Edry, Liisa Majanen, Eemeli Peltonen, Auli Herttuainen, Kari Peussa, Eija Liljavirta, Mari Linna, Eija Mattila, Jukka Pihko, Hannu Aarrelampi, Liisa Palvas, Aila Koivunen, Arto Lindberg, Mika Mäki-Kuhna, Jussi Salonen

  • Ei 5 kpl 13%

    Tiina Karhunen, Mikko Taavitsainen, Riina Mattila, Tuomas Sarpolahti, Juhani Vuorisalo

  • Tyhjä 3 kpl 8%

    Heli Hallikainen, Irma Pahlman, Kirsi Kaikusalo

Perustelut

Taustaa


Kuntayhtymän valtuusto hyväksyi 29.10.2020 §34 Tuusulan kunnan Apottiosakkeiden siirron kuntayhtymään. Samassa yhteydessä valtuusto myönsi Tuusulan takausten mukaisen omavelkaisen takuun enintään 7 780 000 euroon saakka. Takausten voimassaoloaika rajattiin enintään 31.12.2028 saakka.

 Apotti Oy sai syksyllä Kuntarahoitukselta ilmoituksen siitä, että omistajien tulee myöntää Kuntayritystodistuksiin liittyvät takauspäätökset toistaiseksi voimassa olevana. Kuntarahoituksen sääntöjen mukaisesti: ”Kuntayritystodistusten osalta takausten tulee olla voimassa toistaiseksi, sillä tuotekin on toistaiseksi voimassa oleva ja täten pakottava ehto. Takaus ei voi päättyä ja toistaiseksi voimassa oleva limiitti jäädä elämään vakuudettomassa tilassa.”

Apotin muut omistajakunnat ovat tehneet uudet päätökset takausten myöntämisestä syksyn 2020 aikana. 

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle
Selostus
Taustaa

Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien, Kirkkonummen kunnan
sekä HUS-kuntayhtymän käynnistämän yhteisen Apotti -hankkeen tarkoituksena on parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja palveluja. Apottihankkeen yhtenä osana on asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta ja käyttöönotto. Perustajaosakkaiden lisäksi yhtiön omistajiksi ovat sittemmin liittyneet Keravan kaupunki, Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä, Loviisan kaupunki, Siuntion kunta sekä Inkoon kunta. Nykyiset omistusosuudet yhtiössä ovat: Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (43,2 %), Helsingin kaupunki (35,7 %). Vantaan kaupunki (12,2 %), Kirkkonummen kunta (2,3 %), Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä (2,3 %), Keravan kaupunki (2,1 %), Loviisan kaupunki (1,0 %), Kauniaisten kaupunki (0,5 %), Siuntion kunta (0,4 %) sekä Inkoon kunta (0,3 %). Omistuspohjaan ei ole tulossa muutoksia näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa, koska Apotin hankintaa koskeneeseen puitejärjestelyyn liittymisen määräaika on päättynyt.
 
Perustajaosakkaat ovat kesällä 2013 solmineet sopimuksen sosiaalihuollon, perusterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintayhteistyöstä. Apotti -hankkeen ohjausryhmä päätti kokouksessaan 9.1.2014 esittää mm., että asiakas- ja potilastietojärjestelmän tuotannonaikaista toimintaa varten perustetaan osakeyhtiö. Neuvottelut yhtiön omistuksen jakautumisesta ja osakassopimuksen sisällöstä käytiin vuoden 2014 ja kevään 2015 aikana.
 
Oy Apotti Ab:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa omistajakunnille ja kuntayhtymille sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmä sekä huolehtia järjestelmän ylläpidosta ja kehittämisestä asiakastarpeiden ja päätösten mukaisesti. Yhtiön toiminnasta aiheutuva riski on kunnalle vastaava kuin tilanteessa, jossa kunta itse kehittäisi ja ylläpitäisi sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmää. Oy Apotti Ab:n tapauksessa omistajakunnat ovat ulkoistaneet asiakas- ja potilasjärjestelmän rakentamisen ja kehittämisen Oy Apotti Ab:lle. Yhtä kuntaa tai kuntayhtymää laajemman omistaja- ja käyttäjäkunnan uskotaan tuovan pidemmällä aikajänteellä omistajille alhaisempia käyttäjäkohtaisia kustannuksia kuin yksin tekemällä. Oy Apotti Ab:n lainojen takaukseen ei siten liity kunnan tai kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvelvoitetta laajempia tai suurempia riskejä, koska tietojärjestelmät tulee olla joka tapauksessa.
 
Kuntayritystodistusohjelmaa koskeva vakuustarve
 
Oy Apotti Ab:n toiminnan järjestämiseksi yhtiön omistajat ovat myöntäneet aiemmin omavelkaisia takauksia omistusosuuksien suhteessa yhteensä 280 milj. euron arvosta. Tämän lisäksi yhtiöllä on ollut valtuutus käyttää toiminnan edellyttämän lyhytaikaisen rahoituksen järjestämiseen yritystodistuksia enintään 60 milj. euron arvosta. 

Vallitsevasta koronatilanteesta johtuen vakuudettoman yritystodistusohjelman kautta yhtiöllä ei ole ollut edellytyksiä saada rahoitusmarkkinoilta sen tarvitsemaa lyhytaikaista rahoitusta, minkä takia yhtiöllä on ollut ongelmia toimintansa rahoittamisessa. Yhtiön lyhytaikaisen rahoituksen saaminen on yhtiön omistajien kannalta tarkoituksenmukaista turvata omistajien takaaman kuntayritystodistusohjelman kautta. Tällöin potentiaalinen sijoittajajoukko ko. yritystodistuksiin sijoittaville kasvaa olennaisesti.
 
Kuntayritystodistusohjelma
 
Kuntayritystodistusohjelma on joustava, nopeasti käytettävissä oleva rahoitusmuoto. Kunnan tai kuntayhtymän määräysvallassa oleva yritys solmii kuntayritystodistusohjelman rahoituslaitoksen kanssa. Kuntayritystodistus sopii lyhytaikaisiin, alle 12 kuukauden rahoitustarpeisiin. Kuntayritystodistus on kuntayrityksen rahamarkkinoilla liikkeeseen laskema lyhytaikainen velkasitoumus. Kuntayritysohjelmalla tulee olla kunnan tai kuntayhtymän    100 % omavelkainen takaus.
 
Kuntayritystodistuksen laina-aika on alle vuosi ja minimimäärä 50 000 euroa. Yksittäisen liikkeelle laskettavan kuntayritystodistuksen hinta määräytyy kaupantekohetken rahamarkkinakoron perusteella. Korko maksetaan etukäteen rahoitusta otettaessa ja kuntayritystodistuksen nimellisarvo maksetaan kerralla takaisin sovittavana eräpäivänä. Jos otettavan kuntayritystodistuksen korko on negatiivinen, tästä muodostuva tuotto maksetaan myös etukäteen rahoitusta otettaessa. Ohjelman käyttöönotto edellyttää kuntayritystodistusohjelman solmimista Kuntarahoituksen kanssa.
Ohjelma on maksuton.
 
Kuntayritystodistusohjelman luottolimiitin määrä eli samanaikaisesti liikkeessä olevien kuntayritystodistusten yhteenlaskettu maksiminimellisarvo voidaan sopia kuntayrityksen kanssa tarpeiden mukaisesti. Oy Apotti Ab:n kohdalla samanaikaisesti liikkeessä olevien kuntayritystodistusten yhteenlaskettu nimellisarvo on päätösesityksen mukaisesti 60 milj. euroa.
 
Vastavakuus
Kuntalain 129 § huomioiden omistajat edellyttävät vastavakuuksia antamilleen takauksille. Oy Apotti Ab on hakenut omistajien aiemmin antamien takauksien vastavakuudeksi yrityskiinnityksiä yhteensä 162 700 000 euron arvosta omistusosuuksien suhteessa yhtäläisellä etuoikeudella. Uusien omistajien liittymisen myötä osakkeenomistajat ja takausten antajat sekä omistusosuudet ovat muuttuneet. Osakkaiden yhdenvertaisen kohtelun mukaisesti kaikilla tulee olla yhtäläinen etuoikeus antamiensa takausten vastavakuudeksi. Tämän johdosta aiemmin haettu yrityskiinnitys 162 700 000 euroa, on tarpeen kuolettaa ja omistajien aiemmin myöntämien ja nyt myönnettävän takauksen vakuudeksi haetaan uutta yrityskiinnitystä 233 300 000 euron arvosta nykyisille omistajille omistusosuuksien suhteessa yhtäläisin etuoikeuksin. 
 
Oy Apotti Ab:n teettämän ulkopuolisen arvion mukaan yhtiön yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden vakuusarvo arvostuspäivälle 31.7.2020 on 233 300 000 euroa.
 
Yrityskiinnityksen vakuusarvo Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän osalta on 5 272 580 euroa.
 
Valtiontuki ja kuntalain 129 §
 
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen valtiontukea koskevan artiklan 107(1) mukaisesti tuki on kielletty, jos kaikki seuraavat kriteerit täyttyvät yhtäaikaisesti:

(1) julkisia varoja kanavoidaan muodossa tai toisessa taloudellista
toimintaa harjoittavalle yritykselle,
(2) tämä taloudellinen tuki suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa,
(3) taloudellinen tuki vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, sekä
(4) taloudellinen tuki vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
 
Kyseessä on takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle, jonka julkisyhteisöt ovat perustaneet hoitamaan niiden toimialaan kuuluvaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvää tehtävää, ja yhtiön tarkoituksena on tuottaa omakustannusperusteisia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiin liittyviä palveluja vain omistajilleen.
 
Asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta on kilpailutettu julkisista
hankinnoista annetussa laissa säädetyssä menettelyssä, ja hankinta-asiakirjoissa on määritelty ne muut julkisyhteisöt, jotka voivat puitejärjestelyn perusteella ja yhtiön osakkaaksi tulemisen kautta käyttöönottaa järjestelmän. Yhtiö on perustettu toteuttamaan omistajilleen ainoastaan niiden yhteiseen sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmähankintaan perustuvaa palvelua.
 
Yllä olevilla perusteilla Oy Apotti Ab ei harjoita valtiontukisäännösten näkökulmasta taloudellista toimintaa. Takauksen myöntäminen ko. yhtiölle ei siten sisällä kiellettyä valtiontukea, koska kaikki valtiontukea koskevat kriteerit eivät täyty.
 
Kuntalain 129 § vaatimukset huomioiden, kuntayhtymän talouden tunnuslukujen perusteella arvioituna voidaan todeta, että myönnettäväksi esitettävä takaus ei vaaranna kuntayhtymän kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Takaukseen ei myöskään sisälly kuntalaissa tarkoitettua merkittävää taloudellista riskiä ottaen huomioon edellä selostetun yhtiön tarkoituksen sekä sen, että yhtiön omistajina on pelkästään julkisyhteisöjä. Takauksesta vaadittavat vastavakuudet kattavat riittävän osan kuntayhtymän riskienhallinnan näkökulmasta.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus esittää valtuustolle, että valtuusto päättää seuraavaa:

1.    myöntää Oy Apotti Ab:lle enintään 1 356 000 euron suuruisen kuntayhtymän omavelkaisen takauksen osana yhtiön yhteensä 60,0 milj. euron suuruista rahoitusjärjestelyä, Oy Apotti Ab:n Kuntarahoitus Oyj:n kanssa perustamalle kuntayritystodistusohjelmalle. Takaus kattaa kuntayritystodistusohjelman alla liikkeeseen laskettujen kuntayritystodistusten pääoman, korot ja liitännäiskulut. Oy Apotti Ab:n samanaikaisesti liikkeessä olevien kuntayritystodistusten yhteenlaskettu nimellisarvo on päätösesityksen mukaisesti enintään 60 milj. euroa. Tämä päätös kumoaa valtuuston 29.10.2020 pykälässä 34 ja sen kohdassa 2 myöntämän voimassaoloajaltaan rajallisen takauksen. 


2.     Takausjärjestelyt tulee toteuttaa siten, ettei kuntayhtymän omavelkainen takaus koskaan ylitä kuntayhtymän omistusprosentin mukaista osuutta taattavien rahoitusjärjestelyjen kokonaismäärästä tai yksittäisistä lainoista/järjestelyistä.
 
3.     Aiemmin haettu yrityskiinnitys kuoletetaan ja Oy Apotti Ab panttaa nyt myönnettävän ja aiemmin myönnettyjen takausten vastavakuudeksi uuden yrityskiinnityksen (Oy Apotti Ab, 2699989-5) perusteluosassa esitetyn mukaisesti.
 
4.     Kuntayhtymä pidättää oikeuden vaatia lisää turvaavia vastavakuuksia siinä tilanteessa, jossa yhtiön omistuspohja muuttuu siten, että yli puolet sen osakkeista siirtyy uudelle omistajalle, tai sen toiminnan tarkoitus (tuottaa omistajilleen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiin liittyviä palveluja) käynnissä olevan palvelurakenneuudistuksen seurauksena muuttuu.
 
5.     Oy Apotti Ab:lle myönnettävästä omavelkaisesta takauksesta voidaan kohdassa 4.  mainituissa olosuhteissa periä vuosittain vähintään 0,5 %:n suuruinen takausprovisio, joka lasketaan takausvastuun kohteena olevan yrityskuntatodistusohjelman mukaisen luottolimiitin määrästä per 31.12. ja maksetaan määräytymisajankohtaa seuraavan tammikuun loppuun mennessä.
 
6.     Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että kaikki muut Oy Apotti Ab:n omistajat (HUS sekä Helsingin, Vantaan, Kauniaisten, Keravan ja
Loviisan kaupungit ja Inkoon, Kirkkonummen, Siuntion) tekevät omalta osaltaan vastaavat, määrällisesti omien omistussuhteidensa mukaiset päätökset Oy Apotti Ab:n kuntayritystodistusohjelman omavelkaisesta takaamisesta.
 
7.     Valtuutetaan kuntayhtymän johtaja laatimaan ja allekirjoittamaan päätöskohtien 1.-6. mukaisen takausjärjestelyn edellyttämät asiakirjat.

 

Kokouskäsittely

Esittelijä korjasi esitystä otsikon ja kohdan 1 osalta. Otsikosta poistettiin maininta teknisestä korjauksesta, ja esittelyn kohdassa 1. sanan "takuu" tilalle vaihdettiin sana "takaus".

 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan teknisin korjauksin.

Kokouskäsittely

Esittelijä korjasi esitystä otsikon ja kohdan 1 osalta. Otsikosta poistettiin maininta teknisestä korjauksesta, ja esittelyn kohdassa 1. sanan "takuu" tilalle vaihdettiin sana "takaus".