Sosiaali- ja terveydenhuollon jaosto, kokous 21.10.2020

§ 112 Tartuntatautilain 58 §:n mukainen päätös Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän alueelle

KEUDno-2020-615

Valmistelija

  • Paula Kosonen, tartuntataudeista vastaava lääkäri, paula.kosonen@keusote.fi

Perustelut

Tartuntatautilain 1§:n mukaan lain tarkoituksena on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä sekä niistä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja.

Tartuntatautilain 1227/2016 58§:n mukaan, kun laajaa tartunnan vaaraa aiheuttava yleisvaarallinen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäilty tartuntatauti on todettu tai sen esiintyminen on perustellusti odotettavissa, kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin voi päättää toimialueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden, oppilaitosten, päiväkotien, asuntojen ja vastaavien tilojen sulkemisesta sekä yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä. Edellytyksenä on lisäksi, että toimenpide on välttämätön yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartunnan leviämisen estämiseksi.

Tartuntataudeista annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:n 1 momentin 14 kohdan mukaan uuden koronaviruksen aiheuttama infektio on yleisvaarallinen tartuntatauti.

Kokoontumisrajoituksia asetettaessa huomioidaan epidemiologinen arvio taudin leviämisestä tilanteissa, joissa sosiaalisten kontaktien määrä on suuri. Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän alkueella epidemiologinen tilanne on muuttunut 2.8.2020 alkaen epäsuotuisaan suuntaan ja todetut COVID-19-tapaukset ovat lisääntyneet. Kahden viikon ajanjaksolla (viikot 41- 42, ajalla 5.10.-18.10.2020) yhteenlaskettu uusien tapausten ilmaatuvuus on 25 tapausta 100 000 asukasta kohden Hyvinkäällä ja Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymässä keskimäärin. Positiivisten näytteiden osuus on yli 1%. Tartunnanlähde tiedetään n. 30% tapauksista. Joukoaltistumisia tapahtuu päivittäin sosiaalisissa kanssakäymisissä.  Kokonaisuutena arvioiden epidemia on kiihtymisvaiheessa Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän toimialueella. 

Sosiaali- ja terveysministeriön toimitasuunnitelman hybridistrategian (7.9.2020) mukaisista toimepiteistä Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän alueella on käytössä testaa-jäljitä-eristä -toimintamalli, alueellinen aktiivinen viestintävaikuttaminen sekä alueellisia suosituksia. Alueelliset suosituksia on annettu kasvomaskeista, etätyöstä, harrastustoiminnan ryhmäkokojen rajoittamisesta 20-50 osallistujaan ja yksityistilaisuuksien rajoittamisesta 20 henkilöön. Alueen 2. asteen oppilaitoksissa on kasvomaskisuositus ja lukio-opetus toteutetaan hybridimallin mukaan osittain etäopetuksena. 

Steel LS Oy on järjestämässä Hyvinkään Villatehtaalla 30.-31.10.2020  Steelchaos-musiikkifestivaalin. Festivaalin järjestäjä tavoittelee 1500 kävijää kumpanakin päivänä. Tapahtuma-alue on rajatulla alueella, käytössä on ulko- ja sisätilaa. Koko alue on anniskelualuetta. Tapahtuman yhteyshenkilö ja turvallisuuspäällikkö ovat olleet kuultavina tapahtuman tartuntaturvallisuussuunnitelmien osalta Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän johtajan ja tartuntataudeista vastaavan lääkärin järjestämässä teams-kokouksessa 20.10.2020 klo 13.00-13.40. Tapahtumajärjestäjän COVID 19-toimintasuunnitelma ja pyydetyt lisätiedot ovat liitetiedostoina.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 22.9.2020 päätöksessään kieltänyt tartuntatautilain 58§:n 1 momentin nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu yli 50 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta. Määräys on voimassa ajalla 1.10.-31.10.2020.

Tartuntatautilain määräaikaisen 58 a § (29.5.2020/400)  nojalla ravitsemisliikkeiden toimintaa rajoitetaan väliaikaisesti tartuntataudin leviämisen estämiseksi 31.10.2020 saakka. 9.10.2020 valtioneuvoston asetuksella epidemian kiihtymisvaiheessa olevassa maakunnassa ravitsemusliikkeet on suljettava viimeistään kello 23 ja anniskelu päättyy kello 22. Lisäksi ravitseumisliikkeen sisätilassa tai sen osassa saa oleskella yhtäaikaisesti enintään puolet suurimmasta asiakasmäärästä.

Tapahtumajärjestäjä on toimintasuunnitelmassaan pyrkinyt monella tavalla noudattamaan opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta tapahtuman tartuntaturvallisuuden parantamiseksi. Tapahtumaan liittyy suunnitelluista toimenpiteistä huolimatta merkittäviä riskejä, jotka voivat tapahtumassa realisoitua ja johtaa koronatartuntojen leviämiseen. Ohjeiden suunniteltu noudattaminen ei varmista tässä tilaisuudessa turvallisuutta.

Tartuntojen leviämisesen riskiä lisääviä tekijöitä:

- Osallistujien suuri määrä

- Osallistujat eivät tunne toisiaan ja eivät kykene nimeämään altistumistilanteessa kaikkia lähikontakteja. Altistuneita ei pystytä tavoittamaan kattavasti ja karanteenitoimia ei voida käyttää tehokkaasti.

- Alkoholin käyttö lisää riskikäyttäytymistä

- Tapahtuma voi houkutella osallistujia laajalta maantieteelliseltä alueelta ja aiheuttaa tartuntojen leviämistä vastaavasti laajalle alueelle.

- Kun tapahtumassa tarjoillaan juomista ja syömistä, on todennäköistä että kasvomaskien käytöstä ei saada toivottua hyötyä. Musiikin soidessa puheääntä saattaa joutua korottamaan ja ihmiset hakeutuvat puhumaan lähemmäksi kuulijaa ja riisua kasvomaskin.

- Musiikkiesityksiä on mahdollista jäädä seuraamaan seisten, kävellen tai tanssien, jolloin esityslavan läheisyyteen saattaa kerääntyä osallistujia liian tiiviisti. On käytännössä vaikeaa valvoa turvavälien toteutumista eri osallistujien ja seurueiden välillä tällaisessa tilanteessa. 

Kuntayhtymän rajoituspäätösten tarkoituksena on tartuntautautilain 1 §:ssä säädetyin tavoin ennaltaehkäistä tartuntatautitilanteen pahenemista. Suomessa on esimerkkejä tilanteista, joissa yleisötilaisuudesta (Naisten päivän konsertti 8.3.2020, Helsinki) tai joukkokoontumisesta (Vaasan opiskelijatapahtumat) on levinnyt laajoja tartuntaryppäitä. Vaasan seutu on ajautunut epidemiassa leviämisvaiheeseen.  Tartuntaturvallisuussuunnittelusta huolimatta tartuntojen torjunta ei aina käytännösää toteudu suunnitelmien mukaan.16.10.2020 Helsingin Tapahtumakeskus Telakkalla järjestetyssä musiikkitapahtumassa osaallistujat ja yleisö eivät kyenneet ylläpitämään turvavälejä koko tapahtuman ajan.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän hallintosäännön 1.2.2020 13 § mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon jaosto toimii tartuntatautien torjunnasta vastaavana toimielimenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Keski-Uudenmaan sote- kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon jaosto päättää kieltää tartutatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Steel LS Oy:n Steelchaos-musiikkifestivaali -yleisötilaisuuden järjestämisen toimialueellaan edellä mainituin perustein.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Kokouskäsittely

Irma Palhman poistui kokouksesta esteellisyyden vuoksi (yhteisöjäävi).

Tiedoksi

Tapahtuman yhteishenkilöt, tartuntataudeista vastaava lääkäri

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa (määräaika) saatuasi tiedon päätöksestä. Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Hallintovalituksen voi tehdä vain asianosainen eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Asianosaisen, jollet muuta todista, katsotaan saaneen tiedon päätöksestä

  • kolmen päivän kuluttua sähköisen viestin lähettämisestä,
  • seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, tai
  • saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kirjallisen valituksen tulee sisältää

  • muutoksenhakijan nimi, henkilötunnus, kotikunta, yhteystiedot
  • tieto päätöksestä johon muutosta haetaan (päätösnumero ja pvm)
  • mitä muutoksia päätökseen vaaditaan ja millä perusteilla muutosta vaaditaan
  • jos muutoksenhaun laatijana on joku muu henkilö kuin hakija itse, muutoksenhaussa on ilmoitettava myös asiamiehen nimi, kotikunta ja yhteystiedot.
  • liitteeksi päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä asiakirjat, joihin muutoksenhakija vetoaa, ja tarvittaessa asiamiehen valtakirja
  • muutoksenhakuasiakirja on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Muutoksenhakijan vastuulla on toimittaa valitusasiakirjat valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä osoitteeseen:

Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
faksi 029 564 2079
sähköpostiosoite: helsinki.hao@oikeus.fi

Tuomioistuinmaksulain nojalla muutoksenhakijalta voidaan periä oikeudenkäyntimaksu. Maksun määrä on tarkistettavissa osoitteessa: www.oikeus.fi/tuomioistuimet/hovioikeudet.