Yhtymähallitus, kokous 1.9.2020

§ 113 Lasten ja nuorten monialaisten tiimien toimintamallin ja siihen liittyvän lasten kuntoutusprosessin käyttöönotto

KEUDno-2020-3422

Valmistelija

  • Tiina Salminen, palvelujohtaja, tiina.salminen@keusote.fi

Perustelut

Valmistelijat: palvelujohtaja Tiina Salminen, palvelujohtaja Susanna Pitkänen


Keusoten alueen lasten ja nuorten asioita käsitellään tällä hetkellä erilaisissa kunnista siirtyneissä työryhmissä. Työryhmät ovat jatkaneet toimintaansa ja näiden kokoonpanot ja toimintaperiaatteet vaihtelevat. Kuntakohtaisia moniammatillisia lääkinnällisen kuntoutuksen työryhmiä kokoontuu 3 kpl/kk/kunta (Mäntsälä ja Pornainen yhdessä), joten Keusoten alueella kuukaudessa kokoontuu 15 moniammatillista kuntoutustyöryhmää. Lääkinnällisen kuntoutuksen vastuulääkärit ovat yhtenäistäneet kuntoutuksen myöntämisen perusteita, mutta edelleen lääkinnällisen kuntoutuksen hakemuksia on jouduttu palauttamaan uudelleen käsittelyyn puutteellisten selvitysten tai puuttuvan kuntoutussuunnitelman vuoksi. 

Valtakunnallisen LAPE-hankkeen aikana kehitettiin yhdenmukaista perhekeskustoimintamallia, jonka tavoitteena oli vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden verkostojen välistä yhteistyötä sekä luoda yhteistyölle selkeitä rakenteita ja foorumeja. Tavoitteena on yhtenäistää Keusoten alueella työryhmien ja kuntoutuksen toimintamallit, yhdenmukaistaa ja vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden verkostojen välistä yhteistyötä, vahvistaa moniammatillista yhteistyötä eri palvelualueiden ja kuntien kanssa, luoda vaikuttavia ja oikea-aikaisia palveluja, parantaa kustannustehokkuutta ja vahvistaa työntekijöiden ammatillista osaamista.

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä Terveyspalvelut ja sairaanhoidon palvelualueiden yhteisen työstämisen tuloksena on laadittu esitys lasten ja nuorten monialaisten tiimien toimintamallista ja siihen kytkeytyvästä lasten kuntoutusprosessista. Monialaisten tiimien toimintamallissa toteutuu mm., että
•    asiakkaana on koko perhe ja palvelut ovat tarjolla kaikille perheille
•    laaja osaaminen saadaan perheen käyttöön viiveettä
•    varhainen tuki annetaan perheelle oikea-aikaisesti
•    palvelutarpeen arviointi ja tuki on saatavilla tarvittaessa
•    tarvittaessa erityispalveluja on saatavissa peruspalvelujen rinnalla
•    asiakas saa hänelle sopivat räätälöidyt palvelut
•    moniammatillinen tukeminen ja tiimityöskentely toteutuu
•    palvelut jalkautuvat koteihin, päiväkoteihin, kouluille jne.
•    digitaaliset ja mobiilit työvälineet täydentävät palveluja

Toimintamalli rakentuu seuraavien monialaisten tiimien ja työskentelyn pohjalta:
1.    Neuvolatiimit
Kuntatasoisia tiimejä, jotka kokoontuvat 1x/vko. Tiimeissä käsitellään monialaisesti yksittäisten lasten asioita ja sovitaan tarvittavista jatkotoimenpiteistä. Työskentelyssä toteutuu ketterä ja nopea konsultaatio. 

2.    Perhekeskustiimit
Kuntatasoisia tiimejä, jotka kokoontuvat 1x/kk. Tiimeissä käsitellään yksittäisten lasten asioita silloin, kun lapsi tarvitsee laajempaa asiantuntijatukea ja hänen asiansa laajaa käsittelyä ja lisäselvityksiä.

3.    Koulutiimit
Työskentely rakentuu kouluterveydenhuollon ja sivistystoimen tiiviin yhteistyön varaan. Toimijoina ovat koulukohtaiset oppilashuoltoryhmät, kouluterveydenhoitaja ja koululääkäri ja koulun tukitoimet ovat käytössä. Silloin kun koulutiimin työskentelyllä saadaan lapsen asia hoidettua, lapselle laaditaan jatko- ja seurantasuunnitelma sekä tarvittaessa nimetään yhteyshenkilö. Mikäli tilanne edellyttää neuropsykologista tarkastelua, koululääkäri-terveydenhoitaja -työpari laatii erityistyöntekijöiden kanssa lapselle kuntoutussuunnitelman ja organisoi kuntoutuksen kriteerien mukaisesti.

4.    Lastenneurologian Keusote -konsultaatio
Hyvinkään sairaalan lastenneurologian Keusote-konsultaatio toteutuu n. 1x/kk, 9 kertaa vuodessa. Konsultaatio on tarkoitettu alle 16-vuotiaille lapsille, joilla on sellaisia oppimisen ja kehityksen haasteita, että heillä on vaikeuksia pärjätä iästä riippuen joko päivähoidon tai koulun tukitoimilla ja on epäily keskivaikeasta ja/tai vaikea-asteisesta oppimisen ja kehityksen haasteesta ja/tai liitännäisoireita esiintyy, mutta erikoissairaanhoitoon lähettämisen kriteerit eivät kuitenkaan täyty. 

5.    Neuropsykologisen kuntoutuksen työryhmä ja kouluikäisten tiimi
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää, että Keusotessa otetaan käyttöön lasten ja nuorten monialaisten tiimien toimintamalli ja siihen liittyvät lasten kuntoutusprosessit.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tiedoksi

perhekeskuspalvelujen päällikkö, koordinoiva esimies (perhekeskuspalvelut yhteiset), koordinoiva esimies (keskitetyt palvelut), ylilääkäri (perhekeskus- ja mielenterveyspalvelujen lääkärituki), keskitettyjen palvelujen päällikkö