Yhtymävaltuusto, kokous 16.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Tilinpäätös 2019 / ylitysoikeuden myöntäminen

KEUDno-2020-252

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Tarsia, talous- ja hallintojohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Vuoden 2019 tilinpäätöksen taloudelliset tiedot ovat valmistuneet. Yhtymävaltuuston joulukuussa 2019 hyväksymä muutettu talousarvio ylittyi n. 9,6 Me. Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna erikoissairaanhoidon ylitys oli n. 30,8 Me ja oman toiminnan ylitys n. 15,5 Me.

Tietopaketeittain tarkasteltuna erikoissairaanhoidon tietopaketit ylittyivät n. 1 Me ja oman toiminnan tietopaketit n. 8,6 Me muutettuun talousarvioon verrattuna. Jäsenkuntien maksuosuudet ylittyvät kaikissa muissa kunnissa Pornaisia lukuun ottamatta. Tarkemmat kuntakohtaiset maksusosuuksien ylitykset on esitetty liitteessä.

Tietopaketeittain tarkasteltuna ylityksiä oli kaikissa tietopaketeissa pl. vastaanottopalvelujen tietopaketti. Tietopakettikohtaista talousarviovertailua hankaloittaa kuitenkin se, että vuoden 2019 aikana kaikkia määrärahoja ei saatu  kohdennettua oikeille tietopaketeille eikkä talousarviossa tehty hallinnon vyörytystä samalla tavalla kuin toteutumassa.

Erikoissairaanhoidon kasvua vuodesta 2018 selittää HUS:lta saadun tiedon mukaan mm. palvelujen käytön lisääntymienn, kalliin hoidon potilaiden määrän kasvu sekä lähetteiden määrän kasvu.

Oman toiminnan kasvua selittää mm. kasvaneet asiakasmäärät esimerkiksi ikäihmisten ja lastensuojelun palveluissa, ostopalvelujen hintojen nousu sekä työvoiman vuokraus sijaisuuksiin. Lomapalkkavelan muutos aiheutti n. 3,6 Me:n kulukirjauksen vuodelle 2019. Näin suureen muutoksen ei osattu varautua.

Tilinpäätös tuodaan yhtymähallituksen hyväksyttäväksi 17.3.2020. Varsinaisessa tilinpäätöskäsittelyssä analysoidaan tarkemmin taloudellista toteutumaa.

Yhtymähallitus päättää kuntalaskutuksen yksityiskohtaisista jakoperusteista, joihin on tehty pieniä tarkennuksia edelliseen käsittelyyn verrattuna.

 

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi tilinpäätöksen valmistelutilanteen sekä hyväksyy vuoden 2019 kustannusten jakoperusteet liitteen mukaisesti.

Päätös

Esittelijä ehdotti ennen asian käsittelyn aloittamista asian poistamista esityslistalta ja ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Päivi Tarsia, talous- ja hallintojohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Tilinpäätöksen taloudelliset tavoitteet

Vuoden 2019 tilinpäätöksen taloudelliset tiedot ovat valmistuneet. Yhtymävaltuuston joulukuussa 2019 hyväksymä muutettu talousarvio ylittyi n. 11,8 Me. Tietopaketeittain tarkasteltuna erikoissairaanhoidon tietopaketit ylittyivät  n. 1,1 Me ja oman toiminnan tietopaketit n. 10,7 Me muutettuun talousarvioon verrattuna. Jäsenkuntien maksuosuudet ylittyvät kaikissa kunnissa Pornaisia lukuun ottamatta. Tarkemmat kuntakohtaiset maksusosuuksien ylitykset on esitetty liitteessä. Alkuperäiseen (kuitenkin eläkemenoperusteisella maksulla oikaistuun) talousarvioon verrattuna erikoissairaanhoidon tietopakettien ylitys oli n. 30,8 Me ja oman toiminnan tietopakettien ylitys n. 17,7 Me.

Tietopaketeittain tarkasteltuna ylityksiä oli kaikissa tietopaketeissa pl. aikuisten sosiaalityön tietopaketti. Tietopakettikohtaista talousarviovertailua hankaloittaa kuitenkin se, että vuoden 2019 aikana kaikkia määrärahoja ei saatu kohdennettua oikeille tietopaketeille eikä talousarviossa tehty hallinnon vyörytystä samalla tavalla kuin toteutumassa.

Erikoissairaanhoidon kasvua vuodesta 2018 selittää HUS:lta saadun tiedon mukaan mm. palvelujen käytön lisääntyminen, kalliin hoidon potilaiden määrän kasvu sekä lähetteiden määrän kasvu.

Oman toiminnan kasvua selittää mm. kasvaneet asiakasmäärät esimerkiksi ikäihmisten ja lastensuojelun palveluissa, ostopalvelujen hintojen nousu sekä työvoiman vuokraus sijaisuuksiin. Lisäksi kunnissa valmistelluissa vuoden 2019 talousarviossa oli sisällä perusteettomia tuotto-odotuksia muilta jäsenkunnilta aiemmin yhden kunnan tuottamissa palveluista (esim. henkilökohtaisen avun keskus, perhehoito Pihlaja). Lomapalkkavelan muutos aiheutti n. 3,6 Me:n kulukirjauksen vuodelle 2019. Näin suureen muutoksen ei osattu varautua.

Viime hetkellä ikävän yllätyksen aiheutti vielä se, että talous- ja henkilöstöpalveluja tuottava Sarastia Oy ilmoitti, ettei raportointijärjestelmässä olevat luvut täsmää kirjanpitoon. Tämän korjaaminen toi lisäkustannuksia n. 1,1 Me. Henkilöstökustannuksiin tuli myös lisää kustannuksia 1 Me, kun Sarastia Oy huomasi poistaneensa virheellisesti työeläkevakuutusmaksuja eläkemenoperusteisina maksuina. Nämä virheet tulivat ilmi siten, että yhtymähallitus ei voinut käsitellä tilinpäätöksen valmistelutilannetta kokouksessaan 4.2.2020.

 

Ylitysoikeus

Talousarvion sitovuustasoittain maksuosuuksien ylitykset joulukuussa muutettuun talousarvioon verrattuna olivat: Ikäihmisten ja vammaisten palvelualue 7,8 Me, Terveyspalvelut ja sairaanhoito palvelualue (ilman erikoissairaanhoitoa) 3,5 Me, Erikoissairaanhoito 1,1 Me, Aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalvelujen sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualue 2,8 Me. Yhtymän johto ja strateginen kehittäminen ja tukipalvelut -kokonaisuuden maksuosuudet alittivat talousarvion n. 3,5 Me.

Koska talousarvion kokonaisylitys on niin merkittävä, anotaan palvelualueille ylitysoikeutta edellä kerrotun mukaisesti.

 

Tilinpäätöskäsittely ja kustannusten jakoperusteet

Tilinpäätös tuodaan yhtymähallituksen hyväksyttäväksi 17.3.2020. Varsinaisessa tilinpäätöskäsittelyssä analysoidaan tarkemmin taloudellista toteutumaa kunnittain.

Yhtymähallitus päättää kuntalaskutuksen yksityiskohtaisista jakoperusteista, joihin on tehty pieniä tarkennuksia edelliseen käsittelyyn verrattuna.

 

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus

  • merkitsee tiedoksi tilinpäätöksen valmistelutilanteen 
  • hyväksyy vuoden 2019 kustannusten jakoperusteet liitteen mukaisesti
  • päättää, että vuoden 2019 talousarvioylityksen perusteet sekä kuntakohtainen laskutus tarkastetaan jälkilaskentana ja mahdolliset kuntakohtaisten maksuosuuksien oikaisut toteutetaan viimeistään 31.8.2020 mennessä.

 

Lisäksi yhtymähallitus esittää yhtymävaltuustolle, että valtuusto myöntää vuoden 2019 talousarvion ylitysoikeuden

  • Ikäihmisten ja vammaisten palvelualueelle 7,8 Me
  • Terveyspalvelut ja sairaanhoito palvelualueelle (ilman esh) 3,5 Me
  • Erikoissairaanhoitoon 1,1 Me
  • Aikusten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalvelujen sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueelle 2,8 Me.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Perustelut

  

Ehdotus

yhtymävaltuusto päättää myöntää vuoden 2019 talousarvion ylitysoikeuden 

  • Ikäihmisten ja vammaisten palvelualueelle 7, 8 Me
  • Terveyspalvelut ja sairaanhoito palvelualueelle (ilman esh) 3, 5 Me 
  • Erikoissairaanhoitoon 1,1 Me
  • Aikusten mielenterveys- , päihde- ja sosiaalipalvelujen sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueelle 2,8 Me.
     

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Kokouskäsittely

Ritva Poikela esitti Auli Herttuaisen kannattamana seuraavan ponsiesityksen lisäämistä:

"Yhtymävaltuusto edellyttää, että jatkossa se pystyy paremmin seuraamaan toiminnan ja talouden muutoksia talousarviovuoden mittaan. Seurannassa on olennaista suhteuttaa euroja niillä aikaan saatuihin palveluihin asukkaille ja nähdä myös trendi ja tarpeiden muutokset pidemmällä aikavälillä. Tämän vuoksi talousarvioihin, tilinpäätöksiin ja väliarviointeihin tulee sisältyä sanallinen selitys lähtökohdista ja muuttuneesta: mikä on palvelutaso ja tarve vähintään kohderyhmittäin sekä tapahtuneet ja tapahtuvaksi oletetut muutokset, samoin kuin palveluiden muutokset toimintamuodoittain ja kustannustasoltaan. Nämä tiedot eivät ole operatiivisia, vaan perusta toiminnan ja talouden suunnittelulle ja arvioinnille."

Mikko Taavitsainen esitti Tiina Karhusen kannattamana, että yhtymähallituksen päätösesitystä ei hyväksytä ja ylitysoikeutta ei myönnetä.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty yhtymähallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys ylitysoikeuden myöntämisestä, asiasta on äänestettävä. Ne, jotka kannattavat yhtymähallituksen esitystä äänestävät Jaa ja ne, jotka kannattavat Taavitsaisen esitystä, äänestävät Ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 34 Jaa -ääntä, 6 Ei -ääntä ja 1 Tyhjää.

Kannatetun ponsiesityksen lisäämisestä puheenjohta totesi, että ne jotka eivät kannata ponsiesityksen lisäämistä äänestävät Jaa, ja ne jotka kannattavat ponsiesityksen lisäämistä äänestävät Ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 31 Jaa -ääntä, 8 Ei -ääntä ja 2 Tyhjää. Puheenjohtaja totesi yhtymävaltuuston päättäneen, että ponsiesitystä ei lisätä.

 

Äänestystulokset

  • Jaa 34 kpl 83%

    Lilli Salmi, Annika Kokko, Juha Peltonen, Jussi Salonen, Auli Herttuainen, Aila Koivunen, Mari Linna, Sirkka Rousu, Antton Hägglund, Kirsi Kaikusalo, Kristiina Hakala, Tea Nieminen, Pasi Boehm, Helinä Perttu, Ritva Poikela, Annina Nuutinen, Juhani Skyttä, Soile Kalliomäki, Heidi Grundström, Eemeli Peltonen, Riina Mattila, Heli Hallikainen, Harri Virtanen, Irma Pahlman, Antti Rantalainen, Arto Lindberg, Eija Mattila, Jaakko Rainio, Jukka Pihko, Liisa Majanen, Mika Mäki-Kuhna, Pekka Laine, Tarja Edry, Tuija Linna-Pirinen

  • Ei 6 kpl 15%

    Tiina Karhunen, Mikko Taavitsainen, Juhani Vuorisalo, Kari Peussa, Eija Liljavirta, Esa Laitinen

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Jari Raita

  • Jaa 31 kpl 76%

    Jaakko Rainio, Soile Kalliomäki, Kirsi Kaikusalo, Annika Kokko, Riina Mattila, Harri Virtanen, Sirkka Rousu, Juhani Skyttä, Kristiina Hakala, Helinä Perttu, Mikko Taavitsainen, Tea Nieminen, Aila Koivunen, Jussi Salonen, Heidi Grundström, Juhani Vuorisalo, Juha Peltonen, Annina Nuutinen, Lilli Salmi, Eemeli Peltonen, Tiina Karhunen, Irma Pahlman, Antti Rantalainen, Arto Lindberg, Jari Raita, Jukka Pihko, Liisa Majanen, Mika Mäki-Kuhna, Pekka Laine, Tarja Edry, Tuija Linna-Pirinen

  • Ei 8 kpl 20%

    Ritva Poikela, Mari Linna, Heli Hallikainen, Auli Herttuainen, Pasi Boehm, Antton Hägglund, Eija Mattila, Kari Peussa

  • Tyhjä 2 kpl 5%

    Eija Liljavirta, Esa Laitinen