Yhtymähallitus, kokous 31.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Yksityisten palveluntuottajien suojavälineiden korvaaminen vuodelta 2022

KEUDno-2021-11928

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Yksityisten palveluntuottajien suojavälineiden korvaaminen 
Yksityiset palveluntuottajat ovat vuonna 2020 ja 2021 lähettäneet kuntayhtymälle laskuja hankkimistaan suojavälineistä, joiden tarve on lisääntynyt merkittävästi johtuen koronapandemiasta.
Kuntayhtymän johtaja on 1.7.2021 § 100 päättänyt, että kuntayhtymä ei korvaa yksityisille palveluntuottajille koronapandemiasta johtuvia henkilösuojainten hankkimisesta aiheutuvia ylimääräisiä kustannuksia, koska laskuttaminen ei perustu palveluntuottajien ja kuntayhtymän välillä oleviin sopimuksiin eikä palveluntuottajilla ole STM:n kuntainfon mukaan suoraa asiakasmääriin perustuvaa oikeutta korvauksiin. Yksityisten palveluntuottajien vastuulla on hankkia tuottamassaan palvelutoiminnassa tarvitsemansa suojaimet.
Tällöin päätöstä on perusteltu seuraavasti: 
"Sosiaali- ja terveysministeriö STM on 9.4.2020 ohjeistanut Suomessa vallinneesta suojainpulasta johtuen kuntia jakamaan varmuusvarastoistaan suojavarusteita myös yksityisten toimijoiden hoivayksiköihin. Koska kunta ostaa palveluita yksityisiltä
palveluntuottajilta, kunnan tulee huolehtia siitä, että palveluntuottajalla on käytössään asianmukaiset suojaimet. Ensisijaisesti palveluntuottajan tulee hankkia tarvittavat suojavarusteet itsenäisesti mutta keväällä 2020 vallinneessa poikkeustilassa suojainten riittävä saanti oli hetkellisesti häiriintynyt. Tällöin palvelun järjestäjän tuli viime kädessä vastata suojainten saannista osana asianmukaista hoitoa. Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä jakoikin keväällä 2020 Huoltovarmuuskeskukselta saamiaan ja myös itse hankkimiaan suojaimia niille yksityisille palveluntuottajille, joilla oli vaikeuksia hankkia riittävästi suojaimia.
Kevään 2020 jälkeen suojaimia on sen sijaan ollut runsaasti saatavilla ja hankittavissa vapailta markkinoilta. Lähtökohta on, että jokainen toimija hankkii ja kustantaa tarvitsemansa suojavälineet itse. Sopimuksiin perustumattomia laskuja ei voi lähettää kuntayhtymän maksettavaksi.
STM on kuntainfossaan 30.6.2020 ottanut kantaa henkilösuojainten
korvauskäytäntöihin. Kustannusten korvaaminen perustuu ensisijaisesti kunnan ja palveluntuottajan välisiin sopimuksiin. Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän ja palveluntuottajien välisissä sopimuksissa ei ole juurikaan sovittu kustannusten jakamisesta lisääntyneen suojaintarpeen osalta. Vaikka kunta viime kädessä vastaisi
suojaimien saatavuudesta, se ei ole velvollinen korvaamaan suoraan asiakasmääriin perustuvia vaatimuksia vaan lähtökohta on osapuolten välinen sopimus.
Suomen hallitus on päättänyt korvata koronaviruksesta aiheutuvia ylimääräisiä kustannuksia. Kunnille ja kuntayhtymille ei ole tulossa mitään sosiaali- ja terveydenhuollolle erikseen osoitettavaa korvausta vaan kunnat saavat tukena lisäystä vuoden 2020 peruspalvelujen valtionosuuksiin ja yhteisöveroon. Näistä lisäyksistä ei ole korvamerkitty mitään osaa suojainten korvauksille.
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä katsoo edellä mainittuun perustuen, että se ei ole korvausvastuussa yksityisille palveluntuottajille koronapandemian aiheuttamasta
lisäsuojautumisesta aiheutuneista ylimääräisistä kustannuksista."
Eräät palveluntuottajat tekivät viranhaltijapäätöksestä oikaisuvaatimuksen, jotka käsiteltiin yhtymähallituksessa 28.9.2021. Yhtymähallitus hylkäsi oikaisuvaatimukset. Tällä hetkellä hallinto-oikeudessa on kaksi jatkovalitusta asiasta. 
Suojavälineiden korvaustilanne on muuttunut vuoden 2021 osalta sosiaali- ja terveysministeriön 14.12.2021 tekemän covid-19 avustuspäätöksen myötä. Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän avustuspäätöksessä todetaan, että avustus muihin välittömiin epidemiasta aiheutuviin kustannuksiin on tarkoitettu kattamaan muun ohessa niitä ylimääräisiä ja kohtuullisia kustannuksia, joita syntyy ulkoistetun palvelutuotannon lisäkustannuksista liittyen suojavälineiden lisääntyneeseen käyttöön.
Avustuspäätöksen linjauksen vuoksi on valmisteltu laskennallinen malli kustannusten korvaamiseksi ulkoisille palveluntuottajille vuoden 2021 osalta. Suojainvälinehankintojen korvaaminen on tarkoitus toteuttaa toteutuneiden kustannusten perusteella hakemuksesta. Hakemusmenettelystä julkaistaan erikseen ohjeistus.
Korvaussumma perustuu iäkkäiden asumis- ja laitospalveluissa, vammaisten asumispalveluissa ja iäkkäiden kotiin annettavissa palveluissa kuntayhtymän alueen asiakkaiden palvelusopimuksissa määriteltyjen hoitovuorokausien tai käyntimäärien ja keskimääräisen varustekustannuksen mukaisesti. Korvaus maksetaan palveluntuottajan toimittamaa laskua vastaan.
Korvausmallissa huomioidaan suojavälineiden käyttömäärä ja keskimääräinen kappalehinta. Laskennassa keskimääräisenä suojainten kulutuksena käytetään 4 kappaletta suu-nenäsuojusta työntekijää ja työpäivää kohden. Kotihoidon osalta suu-nenäsuojia käytetään yksi kullakin käynnillä.
Asumispalveluissa ja laitoshoidossa suu-nenäsuojainten laskennallinen kustannus lasketaan seuraavasti: hoitovuorokaudet (ajalta 1.1-31.12.2021) x hoitajamitoitus x 4 (päivittäiset suojaimet) x hinta 0,25 euroa.
Kotiin vietävien palvelujen osalta korvaus lasketaan kertomalla käyntikertojen lukumäärä (ajalla 1.1.–31.12.2021) x 0,25 eurolla. 
Yhteenveto korvauksen perusteista
•    kotihoito: käyntimäärä*suojainten keskimääräinen kustannus
•    asumispalvelut: hoitovuorokaudet x hoitajamitoitus x 4 (päivittäiset suojaimet) x suojainten kustannus 
•    suojaimen yksikköhinta 0,25 € (kuntayhtymän hankinnan keskiarvohinta)
•    hoitajamitoitus: Iäkkäiden henkilöiden tehostetussa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa määritelty 0,55 työntekijää vuodelle 2021.
Laskennallisen arvion mukaan kuntayhtymälle aiheutuu suojainten korvaamisesta noin 300 000 kustannukset, joista on tehty varaus vuoden 2021 tilinpäätöksen yhteydessä. 

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää korvata ulkoisille sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajille hakemuksen perusteella koronapandemian 1.1.–31.12. 2021 aiheuttamia lisäkustannuksia suojavälineiden hankinnasta esitetyn laskennallisen mallin mukaan. 
 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän hallitus päätti kokouksessaan 8.2.2022 korvata ulkoisille sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajille koronapandemiasta aikavälillä 1.1.-31.12.2021 aiheutuvia suojavälineiden lisäkustannuksia. Korvaus perustui asumis- ja laitospalveluissa sekä kotiin annettavissa palveluissa kuntayhtymän alueen asiakkaiden palvelusopimuksissa määriteltyihin hoitovuorokausiin tai käyntimääriin ja keskimääräisiin varustekustannuksiin. Korvaus maksettiin palveluntuottajan toimittamaa laskua vastaan. Vuotta 2021 koskien Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymä korvasi yksityisille palveluntuottajille yhteensä noin 235 000 euron arvosta suojavälineiden lisäkustannuksia. 

Valtionneuvosto on tehnyt päätöksen, jonka mukaan se korvaa valtionavustusta julkiselle sosiaali- ja terveydenhuollolle covid-19-epidemiasta aiheutuneisiin lisäkustannuksiin myös vuoden 2022 osalta. Avustuksen erä muut välittömät kustannukset on tarkoitettu kattamaan muun muassa kustannuksia, joita kunnille tai kuntayhtymille syntyy ulkoistetun palvelutuotannon lisäkustannuksista liittyen suojavälineiden lisääntyneeseen käyttöön. Sosiaali- ja terveysministeriö on suositellut kuntia (ja kuntayhtymiä) kompensoimaan yrityksille covid-19-epidemian aiheuttamat ylimääräiset ja kohtuulliset suojavälinekustannukset. 

Yhtymähallitukselle esitetään, että vastaava korvausmalli kuin vuoden 2021 osalta oli Keski-uudenmaan sote-kuntayhtymässä käytössä, otetaan käyttöön myös vuotta 2022 koskien. 

Yhteenveto korvauksen perusteista

  • kotihoito: käyntimäärä (ajalla 1.1.-31.12.2022) *suojainten keskimääräinen kustannus
  • asumispalvelut (ajalta 1.1-31.12.2022): hoitovuorokaudet x hoitajamitoitus x 4 (päivittäiset suojaimet) x suojainten kustannus 
  • suojaimen yksikköhinta 0,25 € (kuntayhtymän hankinnan keskiarvohinta)
  • hoitajamitoitus: Iäkkäiden henkilöiden tehostetussa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa määritelty 0,6 työntekijää vuodelle 2022

Laskennallisen arvion mukaan kuntayhtymälle aiheutuu suojainten korvaamisesta yhteensä noin 250 000 € kustannukset, joista tehdään varaus vuoden 2022 tilinpäätöksen yhteydessä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jaakko Rainio, jaakko.rainio@hyvinkaa.fi

Yhtymähallitus päättää korvata ulkoisille sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajille koronapandemian 1.1.-31.12.2022 aiheuttamia lisäkustannuksia suojavälineiden hankinnasta esitetyn laskennallisen mallin mukaan. 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.