Yhtymähallitus, kokous 21.12.2022

§ 130 Vastaus valtuustoaloitteeseen ennakoivin terveystarkastusten järjestämisestä

KEUDno-2021-2423

Valmistelija

  • Susanna Pitkänen, palvelujohtaja, susanna.pitkanen@keusote.fi

Perustelut

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on jättänyt aloitteen, jossa se esittää, että jokaiselle kuntayhtymän 55 vuotta täyttäneelle työikäiselle, työterveyshuollon ulkopuolella olevalle asukkaalle järjestetään terveydenhoitajan suorittama terveystarkastus. Tarkastus sisältäisi tarvittavat tutkimukset ja lääkärin vastaanottoajan 2 kk sisään, mikäli hoitaja tai asukas kokee sen tarpeelliseksi. Terveystarkastusta esitetään maksuttomaksi palveluksi.

Vastaus:

Yleistä terveystarkastuksista

Suomen sosiaali- ja terveysministeriön määritelmän mukaisesti terveystarkastuksilla tarkoitetaan kliinisillä tutkimuksilla tai muilla tarkoituksenmukaisilla ja luotettavilla menetelmillä suoritettua terveydentilan ja toimintakyvyn tarkastusta. Tarkastus on myös terveyden edistämiseen liittyvää terveydentilan selvittämistä. Yleisesti voidaankin käyttää termiä hyvinvointi- ja terveystarkastukset.

Terveysneuvonta ja terveystarkastukset perustuvat terveydenhuoltolakiin. Kunnan on järjestettävä alueensa asukkaille tarpeelliset terveystarkastukset sekä terveysneuvontaa heidän terveytensä ja hyvinvointinsa edistämiseksi sekä sairauksien ehkäisemiseksi. Terveysneuvonta on sisällytettävä kaikkiin terveydenhuollon palveluihin. Lainsäätäjä on erikseen määritellyt, mille asiakasryhmille terveysneuvontaa ja -tarkastuksia tulee erityisesti kohdentaa.

Lainsäätäjä ohjeistaa, että terveysneuvonnan ja terveystarkastusten on muodostettava toiminnallinen kokonaisuus muiden kunnan järjestämien palvelujen kanssa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat terveysalan järjestöt ja muut toimijat, jotka antavat terveysneuvontaa.

Ennaltaehkäisevien palvelujen ja toimenpiteiden, kuten muunkin sote-palvelun, tulee olla näyttöön perustuen vaikuttavia. Käytössä olevan tiedon perusteella terveydenhuollon ammattilaisten tekemistä aikuisväestölle suunnatuista yleisistä, eli ilman erityistä syytä, tehdyistä terveystarkastuksista on melko vähän hyötyä. Niiden ei ole osoitettu vähentävän kokonais-, syöpä- tai sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta. Yleisillä terveystarkastuksilla ei ole havaittu olevan myöskään sairastavuutta tai työstä poissaoloja vähentävää vaikutusta. (esim. 15 tutkimukseen perustuva Cochrane tutkimuskatsaus: Krogsbøll LT, Jørgensen KJ, Gøtzsche PC 2019. General health checks in adults for reducing morbidity and mortality from disease. Cochrane Database of Systematic Reviews).

Keusoten aikuisväestön hyvinvointitarkastusten nykytoiminnasta

Keusoten asiakasohjaus tarjoaa hyvinvointiin ja terveyteen liittyvää monimuotoista ohjausta ja neuvontaa kohdennettuna eri ikäryhmille. Asiakasohjaus auttaa asiakkaita hyödyntämään itsearviointityökaluja ja löytämään kuntien ja järjestöjen sekä muiden toimijoiden tarjoamia hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja. Keusoten verkkosivuilla tarjotaan runsaasti helposti lähestyttävää ja omaksuttavaa materiaalia yksilötason hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. 

Aikuisväestön terveysriskien ja terveyttä edistävien tekijöiden kartoittaminen voidaan suurimmalta osin toteuttaa henkilön itsensä täyttämän kyselylomakkeen avulla. Kenellä tahansa on mahdollisuus tehdä Keusoten tarjoama sähköinen terveystarkastus, jonka avulla voi arvioida omia elintapojaan ja henkistä hyvinvointia. Sähköinen hyvinvointitarkastus tuottaa vastauksista koosteen, josta selviää, miten tarkastettavan elintavat vaikuttavat arvioituun elinikään ja sairastumisriskeihin. Tarvittaessa järjestelmä antaa suosituksia palveluista, joista henkilölle voisi olla hyötyä. Halutessaan käyttäjä voi jatkaa suositusten perusteella sopivaan hyvinvointivalmennukseen. Järjestelmien kehittäminen ei ole valmista ja jatkossa poikkeavat tarkastustulokset voivat esim. johtaa suoraan kontaktiin terveydenhuollon ammattilaiseen, mikäli asiakas näin haluaa. Vielä nyt asiakkaan tulee itse varata terveystarkastuksen aika hoitajalta.

Kohdennettuja aikuisväestön terveystarkastuksia toteutetaan työttömille, omaishoitajille sekä maahanmuuttajille (pakolaiset ja turvapaikanhakijat). 

Aloitteen tavoite 1: 55 vuotta täyttäneelle työikäiselle, työterveyshuollon ulkopuolella olevalle asukkaalle järjestetään terveydenhoitajan suorittama terveystarkastus 

Työttömien terveystarkastusta on kehitetty Keusotessa osana Keski-Uudenmaan työkykyhanketta. Keusoten yhteinen toimintamalli on kuvattu 2022 ja terveysasemilla on toimintaan nimetyt hoitajat. Työttömän terveystarkastukseen voi hakeutua itsenäisesti (asiakasohjeistus valmisteilla ja tulossa Keusoten verkkosivuille vuoden vaihteen jälkeen) tai sinne voidaan ohjata esim. työllisyys- tai sosiaalipalveluista. Työttömän terveystarkastus on kohdennettu työttömille työnhakijoille eli opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääville kuntalaisille. Keusoten toimintamallissa on huomioitu kohderyhmän erityistarpeet ja työkyvyn tukeminen terveyspalveluissa, mutta myös terveys-, sosiaali- ja työllisyyspalvelujen yhteisenä työnä. 

Terveystarkastus alkaa ajanvarauksella, hoitajan yhteydenotolla sekä esitietojen kartoittamisella. Tämän jälkeen varataan tarvittavat tutkimukset (esim. laboratoriokokeet) sekä vastaanottoajat (hoitaja, kuntoutuspalvelut, lääkäri). Kun tarvittavat tapaamiset, tutkimukset ja arvioinnit on tehty, koostetaan terveystarkastuksesta palaute lähettävälle taholle ja tarvittaessa lääkärin lausunto tarvittavan etuuden tai palvelun hakemiseksi.

Etenkin pitkään työttöminä olleilla on usein taustalla jokin tunnistamaton, selvittämätön tai hoitamaton terveydellinen taustatekijä, mikä puoltaa tämän ryhmän monialaiset erityispalvelut. Tämän ryhmän osalta sähköisillä palveluilla voidaan täydentää terveystarkastusta, mutta ei korvata sitä. Palveluun ei ole perusteita ohjata iän perusteella vaan työikäisen oman motivaation ja toimintakyvyn perusteella.

Terveystarkastukset häiriintyivät korona-aikana merkittävästi. Vuoden 2022 aikana niitä on päästy uudelleen tekemään, mutta jonoja on näihin tarkastuksiin muodostunut. 

Aloitteen tavoite 2: Lääkärille varataan aika 2 kk sisään, mikäli hoitaja tai asiakas itse näkee sen tarpeelliseksi

Potilaat ohjataan lääkärin vastaanotolle aina lääketieteellisen tarvearvioinnin perusteella. Mikäli yleisessä terveystarkastuksessa ilmenee asioita, jotka edellyttävät lääkärin arviota tai jatkotutkimuksia, hoitajalla on välitön mahdollisuus konsultoida lääkäriä. Lääkäri oman arvion perusteella ohjelmoidaan mahdollisia tutkimuksia ja sovitaan jatkotoimenpiteistä, joka voi sisältää lääkärin vastaanottokäynnin. Toiminnan tavoitteena ei ole asettaa ihmisiä jonoihin odottamaan, vaikka poikkeustilanteissa niitä muodostuukin. 

Vuoden 2023 aikana hoitotakuulainsäädäntö on kiristymässä siten, että hoidon tarpeen toteamisen jälkeen terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle tulee päästä 1.9.23 alkaen 14 vrk:n sisään ja 1.11.23 alkaen 7 vrk:n sisään.

Valtion rahoittamassa Tulevaisuuden sote-keskushankkeessa valmistellaan monialaisen sote-tiimin toimintamallia, jossa useita yhteensovitettavia sote-palveluja tarvitsevan henkilön hoidon lisäksi otetaan kantaa myös palvelutarpeeseen. Asiakkaan ympärille koottava sote-ammattilaisten tiimin turvin, asiakkaalle luodaan kokonaisvaltainen asiakassuunnitelma ja sen koordinoitu toteuttamistapa ja vastuuhenkilöt. Lääkäri laatii tutkimussuunnitelman, asettaa diagnoosin kirjaa jatkohoito- ja mahdolliset kuntoutussuunnitelmat. Tarvittaessa lääkäri osallistuu monialaisen sote- tiimin toimintaan ja on omalta osaltaan koordinoimassa terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelujen yhteensovittamista. On selvää, että kaikki ikääntyvät työttömät eivät tarvitse näin kokonaisvaltaista palvelua, mutta sitä tarvitseville se on enemmän kuin yksioikoinen lääkärin vastaanotolla käynti.

Aloitteen tavoite 3: Palvelu on asiakkaalle ilmainen

Asiakasmaksut vuodelle 2023 hyväksyttiin aluevaltuustossa 8.12.2022. Päätöksen mukaisesti asiakasmaksua alennetaan tai jätetään perimättä, mikäli yksilöllinen tarve- ja tilannearvio sitä edellyttää. Tämä koskee myös terveydenhuollon tasasuuruisia maksuja. Terveydenhuollon maksuttomiin palveluihin kuuluvat työvoimaviranomaisen lähetteen perusteella Keusoten palveluissa tehtävät terveystarkastukset tai työkyvyn arviointiin liittyvät tapaamiset, tutkimukset ja selvitykset. Käytännössä kaikki hoitajan toteuttamat terveystarkastukset ovat asiakkaalle ilmaisia, sillä mistään perusterveydenhuollon hoitajakäynneistä ei peritä asiakasmaksuja.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää 

  1. osaltaan hyväksyä edellä annetun vastauksen valtuustoaloitteeseen
  2. osaltaan todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi
  3. saattaa tämän päätöksen tiedoksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.