Yhtymähallitus, kokous 18.1.2022

§ 3 Vuoden 2022 asiakasmaksut

KEUDno-2021-22097

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Kunnallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden enimmäismaksut määritellään asiakasmaksulaissa (734/1992) ja asetuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/1992). Asiakasmaksulain 2 §:n 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää palvelusta perittävän maksun enimmäismäärä. Kunta ei saa periä palveluista niiden tuotantokustannuksia suurempaa maksua. 


Kuntayhtymässä on peritty kulloinkin voimassa olevat maksimimaksut. Palveluista, joista ei ole erikseen lainsäädännössä määrätty, voidaan periä kuntayhtymän päättämä maksu, joka saa olla enintään palvelujen tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Asiakasmaksuasetuksessa säädettyjä euromääriä tarkistetaan joka toinen vuosi kansaneläkeindeksin ja työeläkeindeksin muutoksen mukaisesti. Indeksitarkistukset tehdään joka toinen vuosi.  Edellinen indeksitarkistus tehtiin vuosille 2020-2021.


Asiakasmaksuhinnastossa on huomioitu 1.1.2022 voimaan tulevat lakisääteiset indeksitarkistukset sosiaali- ja terveysministeriön 11.11.2021 ilmoituksen mukaisesti. Asiakasmaksulain osittaisuudistuksessa päätetyt 1.1.2022 voimaan tulevat terveydenhuollon maksukattoasioiden muutokset on myöskin huomioitu. Maksukatto on 1.1. 2022 alkaen 692 euroa. 


Henkilökohtaiseen käyttöön jätettävä käyttövara on sosiaali- ja terveysministeriön 11.11.2021 antaman ilmoituksen mukaan pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen ja pitkäaikaisen perhehoidon asiakkaalla vähintään 167 euroa kuukaudessa ja pitkäaikaisen laitoshoidon asiakkaalla vähintään 112 euroa kuukaudessa. 


Uusina maksuina esitetään seuraavat päivätoiminnan maksut ikäihmisten palveluihin:
•    Toimintakerho, sisältää lounaan ja kahvin, asiakas vastaa kuljetuskustannuksista                                              16,00 €     Kerta 
•    Päiväkäynti perhekodissa, sisältää lounaan ja kahvin, asiakas vastaa kuljetuskustannuksista                           16,00 €     Kerta 
•    Päiväkäynti lyhytaikaishoidon yksikössä, sisältää lounaan ja kahvin, asiakas vastaa kuljetuskustannuksista     16,00 €     Kerta 
•    Kuntouttava toimintatuokio asiakkaan kotona 2 tuntia                                                                                          12,00 €     Kerta 

Tarkemmin asiakasmaksujen muutoksia on esitelty liitteenä olevassa asiakasmaksudokumentissa, jossa on punaisella merkitty muutokset sekä yliviivattu vuoden 2021 maksut ja muutetut tekstit. 


Hyväksyessään palvelusetelin käytön, yhtymähallitus on päättänyt, että säännöllisen kotihoidon, kotiapupalvelun, omaishoidon lakisääteisen vapaan, pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun palvelusetelien arvot sekä kotiapupalvelun tulo- ja varallisuusrajat päätetään kerran vuodessa asiakasmaksujen tarkistamisen yhteydessä.  
 

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää hyväksyä liitteenä olevat vuoden 2022 asiakasmaksut 1.1.2022 alkaen. Säännöllisen kotihoidon, kotiapupalvelun, omaishoidon lakisääteisen vapaan, pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun palvelusetelien arvot sekä kotiapupalvelun tulo- ja varallisuusrajat säilyvät ennallaan. 

Käsittely:

Reetta Nick teki Jaana Syrjäsen ja Marqita Winqvistin kannattamana seuraavan muutosehdotuksen:

Asiakasmaksun alentamista ja perimättä jättämistä koskevan kappaleen ensimmäinen kohta muutetaan velvoittavaan muotoon asiakasmaksulain hengessä:

Asiakasmaksu tulee alentaa tai jättää perimättä mikäli yksiköllinen tarve- ja tilannearvio sitä edellyttää.

Lisäksi lisätään em. virkkeen perään tieto tarve- ja tilannearvion tekemisestä vastaavasta tahosta sekä tiedoksiantovelvoitetta koskeva virke, esim. ”Asiakkaalle annetaan tieto mahdollisuudesta hakea maksujen alentamista tai perimättä jättämistä mahdollisuuksien mukaan ennen ensimmäistä palvelutapahtumaa tai sen yhteydessä, mutta viimeistään maksun perimisen yhteydessä.”

Päätös

Hyväksyttiin muuten esityksen mukaan mutta hyväksyttiin yksimielisesti Reetta Nickin tekemä muutosehdotus ohjeen tekstiin.

Valmistelija

  • Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut


Yhtymähallitus käsitteli 21.12.2021 § 197 Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän 1.1.2022 voimaan tulevat asiakasmaksut, joihin oli tehty mm. indeksien mukaiset korjaukset. Käsittelyn jälkeen havaittiin, että kyseiseen asiakasmaksudokumenttiin oli jäänyt muutama virhe, jotka on syytä oikaista.

Kohdassa 3.1. Maksuttomat terveyspalvelut, on virheellisesti mainittu, että maksuttomuus koskee diabeetikoiden ja reumapotilaiden jalkahoitoa. Jalkahoidot ja jalkaterapiat ovat osa lääkinnällistä kuntoutusta, josta peritään asiakasmaksuna 11,60 euroa / käynti.

Kohdasta 4.1. Vaativa osastokuntoutus on virheellisesti teksti, Vaativa osastokuntoutus ja sen kohdalla asiakasmaksuna on 17,10 euroa / päivä. Tässä kohdassa tulisi lukea teksti Laitoskuntoutus (terveydenhoitolaki (1326/2010) 29 §:n 1 mom. 7. kohta), asiakasmaksu 17,10 euroa / hoitopäivä. 

Kohdasta 4.1. puuttuu lyhytaikaisen laitoshoidon asiakasmaksu  33,40 euroa / hoitopäivä sekä maksukaton täyttymisen jälkeinen maksu 22,80 euroa / hoitopäivä. Keusoten kuntoutuskeskus tuottaa pääsääntöisesti kuntouttavaa osastohoitoa, jonka maksu määräytyy lyhytaikaisen laitoshoidon maksujen mukaisesti. Tarvittaessa tuotetaan terveydenhoitolain (1326/2010) 29 §:n 1 mom. 7. kohdassa tarkoitettua laitoskuntoutusta, joka on vammaiselle henkilölle annettavaa kuntoutusta sekä kehitysvammaisten erityishuoltona annettavaa kuntoutushoitoa ja jonka asiakasmaksu on 17,10 euroa / hoitopäivä.

Kohdassa 7.4. Perhehoito, Kehitysvammaisten ja vammaisten pitkäaikainen perhehoito, asiakkaalle jätettävä käyttövara (toimeentulotuen perusosa vähennettynä ruokakustannuksilla) on virheellisesti  257,07 euroa, oikea summa on 262,56 euroa. 

Edellä esitetyt muutokset ja muutama teknisluonteinen korjaus on merkitty punaisella liitteenä olevaan asiakasmaksudokumenttiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää
- hyväksyä edellä esitetyt muutokset ja liitteessä olevat teknisluonteiset korjaukset yhtymähallituksen 21.12.2021 § 197 päättämiin asiakasmaksuihin.
- että tämän pykälän osalta pöytäkirjan tarkistus suoritetaan kokouksessa ja muutokset tulevat voimaan 19.01.2022 alkaen