Yhtymähallitus, kokous 21.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 73 Nuorisoasemapalvelujen yhtenäistäminen Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymän alueella

KEUDno-2019-651

Valmistelija

  • Tiina Salminen, palvelujohtaja, tiina.salminen@keusote.fi
  • Minna Kairesalo, perhesosiaalityön johtaja, minna.kairesalo@jarvenpaa.fi

Perustelut

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta (733|1992) 4 § (30.12.2003/1309) antaa laissa tarkoitettua toimintaa hoitavalle kuntayhtymälle mahdollisuuden järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvat tehtävät:

1) hoitamalla toiminnan itse; 2) sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa; 3) olemalla jäsenenä toimintaa hoitavassa kuntayhtymässä; 4) hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta, kuntayhtymältä tai muulta; 5) antamalla palvelunkäyttäjälle palvelusetelin, jolla kunta/kuntayhtymän sitoutuu maksamaan palvelun käyttäjän kunnan/kuntayhtymän hyväksymältä yksityiseltä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan/kuntayhtymän päätöksellä asetettuun setelin arvoon asti.

Sipilän hallituksen toimintakaudella lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelmassa toteutetussa Uusimaan asukaskyselyssä (Asukaskysely 10-11/2017, LAPE Uusimaa, N=1851) lapsiperheet odottivat ja toivoivat Uudellamaalla perhekeskuspalvelujen kehittämiseltä muun muassa varhaisen tuen ja matalan kynnyksen palveluja kaikille perheille, saumatonta yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja selkeää palvelurakennetta.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymässä on kevään 2019 aikana tehty nykytilan selvitys nuorten päihde- ja mielenterveystyön palveluista kokoamalla tietoa toimipisteittäin. Tarkasteluun on nostettu muun muassa toiminta, toimitilat, kustannukset, resurssit, osaaminen, asiakaskokemustieto ja Uudenmaan asukaskyselyssä esitetyt odotukset nuorisoasemapalvelun näkökulmasta tarkasteltuna. Selvitykseen on koottu tietoa nykyisiltä palveluntuottajilta kuntayhtymän yksiköistä ja Suomen Kotilääkäri palvelu Oy:ltä (Nuovo), joka tuottaa palvelun Järvenpäähän.

Osana selvitystyötä on haastateltu ennen sote -kuntayhtymää palveluista vastanneita esimiehiä. Ostopalveluna Järvenpäähän palvelua tuottavan Nuovon palvelutuotannon edustajia on tavattu ja he ovat toimittaneet materiaalia selvitykseen. Nuorisoasemien tiimejä on kuultu ja laadittu SWOT-analyysi. Keusoten nuorisoasemien henkilökuntaa on tavattu kevään aikana ja käyty keskustelua asiakasprosessista, tavoitteena sen vakiointi alueella. Huhtikuun lopussa lähetettiin yhteistyön sujuvuutta koskeva kysely yhteistyökumppaneille kuntiin sekä Keusoten toimijoista koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon, perhesosiaalityölle ja lastensuojeluun. Lisäksi asiakaspalautekysely on lähetetty niille asiakkaille, joiden palvelu on päättynyt vuoden 2018 aikana. Nuovosta on ollut käytettävissä heidän kokoamansa asiakaspalauteraportin tiedot. 

Nykytilan selvitys on nostanut esiin nuorten matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveystyön palveluista paljon vahvuuksia, mutta myös selkeitä kehittämiskohteita. Asiakkaaksi ohjautuminen ja asiakasprofiili ovat alueella hyvin samanlaisia. Palvelun periaatteet, kuten vapaaehtoisuus, osallisuus ja yksilöllinen tuki huomioiden perhe- ja verkostokeskeisyys, ovat pääpiirteittäin samoja. Vahvuutena on helppo tavoitettavuus ja kohtuullisen nopea palveluun pääsy ilman lähetettä siten, että palvelua tarjotaan oikea-aikaisesti ja oikeassa paikassa. Nurmijärven toimipisteeseen on muodostunut jonoa hoidon aloittamisen osalta palvelutarpeen arvioinnin jälkeen johtuen muita toimipisteitä vähäisemmästä henkilöstöresurssista suhteutettuna asukasmäärään.

Suurimmat kehittämistarpeet tulevat esiin palvelun ikärajojen yhtenäistämisessä ja toimipistekohtaisten resurssien määrittelyssä. Toimintaan osoitetuissa henkilötyövuosissa, ammattinimikkeissä, osaamisessa ja päällekkäisessä kehittämistyössä yli 18-vuotiaiden aikuisten päihde- ja mielenterveystyön palvelujen kanssa on suuria toimipistekohtaisia eroja.

Työntekijät kokevat, että perustasolla on aivan liian vaikeita asiakkaita.  Huolena on erikoissairaanhoidon hoitojaksojen lyhentyminen ja vastaanottopainotteinen työskentely. Tämä jättää hoidon ulkopuolelle vaikeasti hoidettavan ryhmän, jota nuorisoasemat pyrkivät tukemaan. Hoitoon sitoutumattomien tai hoitoon sitoutumiseen kykenemättömien nuorten lukumäärä on kasvava. Toimipistekohtaisesti tulee huolehtia siitä, että työn edellyttämä riittävä osaaminen ja tuki ovat työntekijöiden käytössä. Nuorisoasemien moniammatillisuuteen tulee sisällyttää lääketieteellinen, sosiaalitieteellinen, psykologian sekä hoitotieteellinen osaaminen. Työntekijät ovat painottaneet erityisesti erikoislääkäriresurssin tarvetta vastaanottotyössä.

Asiakkaan kannalta toiveena on jatkumollinen riittävä tuki iästä riippumatta. Nuorten erityistarpeiden huomioiminen, nuorten sitouttaminen ja motivointi, työskentelyn intensiteetti, monitoimijaisen vastaanoton vahvistaminen ja työntekijöiden osaamisesta huolehtiminen ovat keskeisiä kehityskohteita. Nuorten ja perheen osallisuutta tulee koko ajan arvioida työskentelyprosessissa ja edistää sitä.

Nuorten matalan kynnyksen palveluilla on myös merkittävä ennalta ehkäisevän työn rooli. Kuntayhtymässä on käynnissä palvelu- ja asiakasohjauksen kehitystyö. Aktiivisella ja ammattitaitoisella palveluohjauksella yhteydenoton yhteydessä voidaan vaikuttaa siihen, että vältytään palvelujen päällekkäisyydeltä. Nuorisoasemapalvelujen, osana perhekeskuspalveluja, on tärkeää kehittää monitoimijaista ryhmätoimintaa yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Keusoten palvelulupauksena on asiantunteva, oikea-aikainen, oikeantasoinen ja laadukas lähipalvelu. Asiakkaiden yhdenvertaisuus ja tasavertaisuus palvelujen suhteen tulee turvata Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän alueen nuorisoasemapalveluissa. Perhekeskuspalvelujen käyttösuunnitelmassa kirjatuissa tavoitteissa on linjattu valmisteltavaksi nuorten mielenterveystyön palveluketju, jonka osana selvitetään ja vakioidaan nuorisoasemapalvelut. Nuorisoasemapalveluista yksityisen palvelutuotannon osuutta on tarkasteltu myös osana toiminnan ja talouden kehittämissuunnitelmaa.

Palvelujen yhtenäistäminen edellyttää, että nuorisoasemapalveluja johdetaan ja kehitetään yhtenä hajauttamattomana kokonaisuutena osana perhekeskuspalveluja. Olennaista on hoidon jatkumollinen tuki perheneuvolayhteistyössä. Palvelujen ollessa yksi eheä kokonaisuus, jokaisessa toimipisteessä voidaan turvata moniammatillinen osaaminen ja toiminnallinen joustavuus. Moniammatillisuuden varmistamiseksi voidaan jatkossakin hankkia ostopalveluna nuorisoasemapalveluja täydentäviä asiantuntijapalveluja.

Nykytilan kartoituksen johtopäätökset ja kehittämistarpeet on kirjattu nuorisoasemapalvelujen yhtenäistämissuunnitelmaan. Ikäraja selkeytetään Keusotessa ja resursoidaan alueelle tarvittavat palvelutuotannon tekijät huomioiden oman toiminnan käynnistäminen ja palvelulupauksen toteuttamismahdollisuudet talousarvioesityksessä 2020. Lisäksi Nurmijärven toimintayksikön palvelun yhtenäistäminen jokseenkin yhdenvertaiselle tasolle, edellyttää Nurmijärven aikuisten päihde- ja mielenterveystyön yksiköön alle 18-vuotiaiden päihdetyöhön osoitetun sairaanhoitajaresurssin siirtämistä nuorisoasemapalvelujen yhteyteen. Tämä mahdollistaa monialaisen tiimityön tiiviin toteuttamisen. Lisäksi arvioidaan Mäntsälä-Pornainen -toimipisteen resurssien uudelleen arviointi verrattuna muihin toimipisteisiin.

Järvenpään Nuovon kanssa on voimassa ensimmäinen vuoden mittainen optiokausi ajalla 1.11.2018 – 31.10.2019. Toisesta optiokaudesta voidaan päättää kestoltaan enintään kahdeksi vuodeksi siten, että tilaaja päättää sen sisällä kuinka pitkän optiokauden käyttää. Tilaajan tulee tehdä päätös toisen optiokauden käyttöönotosta ja sen pituudesta viimeistään kesäkuussa 2019. Optionkäyttö Nuovon palvelujen ostamiseen on välttämätöntä toteuttaa määräajaksi ennen nuorisoasemapalvelujen käynnistämistä Järvenpään kaupungin alueella omana toimintana. Omana toimintana Järvenpään nuorisoasemapalvelut on tarkoitus järjestää Järvenpään moduulissa, täyden palvelun perhekeskuksessa. Moduulin suunnittelu on käynnissä, eikä valmistumisajankohta ole vielä tiedossa. Toiminnan käynnistäminen edellyttää vakanssien perustamista talousarvion 2020 yhteydessä ja rekrytoinnin käynnistämistä tammikuussa 2020. Lisäksi vaativan asiakaskunnan siirto ostopalvelusta omaan toimintaan edellyttää osittain ns. ”saattaen vaihtoon” perustuvaa toimintatapaa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Yhtymähallitus päättää

  • hyväksyä nuorisoasemapalvelujen yhtenäistämisen liitteessä 1 olevan yhtenäistämissuunnitelman ja liitteenä 2 olevan alustavan aikataulun mukaisesti
  • käynnistää nuorisoasemapalvelut omana toimintana Järvenpäässä Nuovon ostopalvelun optiokauden päätyttyä
  • Antaa palvelujohtajalle oikeuden päättää toisen optiokauden käyttöönotosta ja sen pituudesta, joka on sidottu oman toiminnan käynnistymiseen

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tiedoksi

Perhekeskuspalvelujen päällikkö, nuorisoasemapalveluista vastaava koordinoiva esimies