Henkilöstöjaosto, kokous 23.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Palkkojen harmonisointi ja harmonisointisuunnitelma

KEUDno-2019-1398

Valmistelija

  • Päivi Autere, henkilöstöjohtaja, paivi.autere@keusote.fi

Perustelut

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) palkkausluvun § 6 palkkausjärjestelmästä ja soveltamisohjeen mukaan Kunnassa/kuntayhtymässä käytössä olevan palkkausjärjestelmän on täytettävä hyvälle ja toimivalle palkkausjärjestelmälle asetetut tavoitteet. Palkkausjärjestelmä on tarkistettava säännöllisin väliajoin.

Soveltamisohjeen mukaan työnantajan muutostilanteissa uudelle työnantajalle kehitetään oma palkkausjärjestelmä, jolla korvataan entiset palkkausjärjestelmät. Entisten palkkausjärjestelmien mukaiset palkat yhteen sovitetaan mahdollisuuksien mukaan valitun uuden palkkausjärjestelmän mukaisiin palkkoihin. Yhteensovittaminen aloitetaan tehtäväkohtaisista palkoista. Uusi palkkataso määräytyy uuden palkkausjärjestelmän tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän mukaisesti. Jos tehtäväkohtainen palkka on alempi kuin uusi palkkausjärjestelmä edellyttää, tarkoituksena on nostaa palkat asteittain uuden palkkausjärjestelmän edellyttämälle tasolle. Siirtymäajan pituus riippuu palkkaeroista, kustannuksista ja työnantajan taloudellisesta tilasta.

Soveltamisohjeen mukaan uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotosta ja palkkojen yhteensovittamisesta uuteen palkkausjärjestelmään on laadittava suunnitelma aikatauluineen ja kustannusarvioineen. Nyt päätöksentekoon tuodaan kuntayhtymässä KVTES:n piirissä palkkojen harmonisoinnin aikataulu ja kustannusarvio.

Oikeuskäytännössä työsopimuslain 2 luvun 2 §:n säännöstä tasapuolisesta kohtelusta ja syrjintäkiellosta on vakiintuneesti tulkittu niin, että liikkeen luovutuksen jälkeen samoissa tehtävissä voi tilapäisesti olla erisuuruisia palkkoja. Myös KVTES:ä voidaan tulkita niin, että yhtä vaativiksi arvioiduissa tehtävissä voi olla erisuuruisia tehtäväkohtaisia palkkoja, milloin ero johtuu liikkeen luovutuksesta, kunhan erot poistetaan kohtuullisessa ajassa.  Vaikka muutostilanteista, mukaan luettuina liikkeenluovutuksista, seuranneita palkkaeroja on oikeuskäytännössä sinänsä pidetty perusteltuina, työnantajalla on korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön mukaan velvollisuus pyrkiä korjaamaan nämä erot (KKO 2004:103, KKO 1992:18). Myös ratkaisuissa KKO 2010:5, KKO 2013:10 ja KKO 2013:11 on katsottu, etteivät palkkausperusteet tai palkkausperusteiden erot saa muodostua pysyviksi samaa työtä tekeville, vaan erot on poistettava kohtuullisessa ajassa (työtuomioistuimen ratkaisu TT 2011:29). Oikeuskäytännössä ei ole kuitenkaan määritelty tarkemmin sitä, mitä on pidettävä kohtuullisena aikana. Työtuomioistuimen aikaisemmassa ratkaisukäytännössä hyväksyttävänä syynä työntekijöiden erilaiseen kohteluun palkkauksen osalta ei kuitenkaan ole pidetty taloudellisten voimavarojen niukkuutta.

Nyt päätöksentekoon tuodaan kuntayhtymän palkkojen kaksi vaihtoehtoista harmonisointisuunnitelmaa sekä kustannusten jakautuminen suunnitelmissa. Laskelmien mukaan palkkojen harmonisointitarve kokonaisuudessaan on vuositasolla n. 4.6 milj. euroa. Edellä esitettyihin työtuomioistuimen päätöksiin perustuen tulee Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymässä harmonisoida palkat viivytyksettä lähivuosien aikana.

Esityksenä on päätöksen tekeminen Vaihtoehto 1 ja Vaihtoehto 2 välillä, jolloin harmonisointi tehdään suunnitelmallisesti vaiheittain joko vuosien 2019 – 2022 (V1) aikana tai vuosien 2019-2021 (V2) aikana. Vuoden 2019 osalta harmonisointi on suoritettu perustuen 19.3.2019 saavutettuun neuvottelutulokseen henkilöstöjärjestöjen kanssa järjestelyerän 1.1.2019 jakamisesta. Vuoden 2020 talousarvioesityksessä on suunniteltu varattavan palkkojen harmonisointiin 0,9 milj. euroa sivukuluineen, joka sisältyy Vaihtoehto 1.

Mikäli päätöksenteossa päädyttäisiin Vaihtoehto 2, käytettäisiin vuonna 2020 palkkojen harmonisointiin alkuperäisenä tavoitteena ollut 1 795 500 milj. euroa. Vuoden 2020 raami on kuitenkin niin tiukka, että noin 1 Me vajausta suunniteltuun ei voida kattaa talousarvion sisältä.

Harmonisointisuunnitelma tarkentuu vuosittain tehtävästä erillisestä suunnitelmasta eurojen kohdentumiseksi hinnoitteluliitteittäin. Uudet virka- ja työehtosopimukset astuvat voimaan 1.4.2020, sopimusten vaikutuksia ja mahdollisuuksia ei harmonisointisuunnitelmien euromäärissä ole huomioitu.

Liitteenä harmonisointisuunnitelma vaihtoehtoineen ja kustannusarvioineen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Autere, henkilöstöjohtaja, paivi.autere@keusote.fi

Henkilöstöjaosto päättää liitteenä olevan harmonisointisuunnitelman joko Vaihtoehdon 1 tai Vaihtoehdon 2 aikataulun ja kustannusarvion ja esittää sen edelleen yhtymähallitukselle päätettäväksi.

Päätös

Henkilöstöjaosto päätti liitteenä olevan harmonisointisuunnitelmaksi Vaihtoehdon 1 aikataulun (vuosina 2019-2022) ja kustannusarvion ja esittää sen edelleen yhtymähallitukselle päätettäväksi. Lisäksi henkilöstöjaosto päätti, että yhtymähallituksen kokouksessa asian käsittelyn yhteydessä avataan tarkemmin harmonisointikustannusten jakaantuminen kunnittain sekä kuvataan nykyisten palkkojen ero suurimpien ammattiryhmien osalta.